Alakynnessä (Underdog)

Torbjörn Flygtin romaani Alakynnessä on lämmin mutta realistinen kuvaus työläisperheen elämästä 1970–80-luvun Ruotsissa. Yksinhuoltajaäiti ja kaksi lasta – siinä peruspilari, jonka ympärille Flygtin ansiokas ja palkittu romaani on rakennettu. Elina Lappalainen kertoo 11.12..2003 Kiiltomadossa julkaistussa arvostelussaan kirjan sisällöstä, keskityn tässä suomennokseen ja sen arviointiin.

Aluksi huomio kiinnittyy siihen, että päähenkilö Johan puhuu äidistään mutsina. Mutsi särähtää korvaan; se kuulostaa jotenkin kovalta, kylmältä ja pikkuvanhalta. Alkuteoksen morsa vaikuttaa paljon lempeämmältä. Kun tekstiin pääsee sisälle, ymmärtää, että kääntäjä on tehnyt juuri oikean valinnan. Mitä muuta voisi sanoa poika, joka yrittää olla kovempi kuin onkaan, jonka täytyy vähän esittää kavereille jengissä ja näyttää äidille, ettei ole enää mikään pikkupoika, vaikka ei kotona uhoakaan.

Leena Vallisaaren käännös Torbjörn Flygtin teoksesta Underdog on juuri sopivassa määrin uskollinen alkuteokselle. Vallisaari on kääntänyt ajatuksia eikä lauserakenteita, aivan kuten kääntäjän pitääkin. Hän on ymmärtänyt kirjailijan sanoman ja ottanut omakseen tämän tyylin ja sävyn. Vallisaari on kääntänyt kaunokirjallisuutta aiemminkin, pääasiassa saksasta ja ruotsista.

Tyylillisiä kiemuroita

Flygtin tyylille on ominaista käyttää kieliopinvastaisia sivulauseita. Hän kirjoittaa Morsan som gör det och det sen sijaan, että sanoisi ainoastaan Morsan gör det och det. Vallisaari on säilyttänyt tämän piirteen käännöksessä: ”Monika joka naurahtaa. – – Mutsi joka palaa keittiöstä kukat maljakossa joka päätyy pöydälle.” (s. 338)

Tyyliä värittävät myös pitkät virkkeet, joissa kirjan kertoja tekee havaintoja, antaa ajatustensa ja tajuntansa laukata, kuvaa kirjoitushetkeä, muistelee mennyttä nykyhetken kautta tai muistelee mennyttä suhteessa kuvaamaansa aikaan. Seurauksena on pitkiä sivulausejonoja täynnä rinnasteisia ja alisteisia rakenteita, predikaatittomia rakenteita, aikamuotojen vaihtelua, luettelointia, viittaussuhdekiemuroita – pilkkua pilkun perään.

Jotta lukija ei aivan hukkuisi pilkkumereen, kääntäjä on ottanut kaunokirjallisia vapauksia ja vähentänyt suomelle tyypillistä pilkkujen käyttöä pää- ja sivulauseen välissä. Ratkaisu on ollut välttämätön, sillä tästäkin huolimatta lukijan on välillä vaikea pysyä mukana siinä, mihin lause loppujen lopuksi viittaakaan. Vallisaaren – kuten myöskään Flygtin – tekstiin ei pääse aivan ensimmäisistä lauseista lähtien sisälle, sillä tyyliin totuttelu vie aikansa. Kun siihen tottuu, ei voisi edes kuvitella, että teksti olisi kirjoitettu jollakin muulla tyylillä. Lukeminen muuttuu nautinnoksi.

Pieniä kömmähdyksiä

Pientä epätarkkuutta Vallisaaren käännöksessä välillä on: jalkapalloturnaus on lyhentynyt yhdeksi matsiksi, juustovanukas (ostkaka) muuttunut rahkakakuksi, selkäsauna (risbastu) vaihtunut savusaunaksi, ja säihkyvästä katseestakin on tullut lasittunut. Vallisaaren olisi lisäksi pitänyt huomata, ettei sanaa ’jakku’ käytetä miesten lyhyestä takista. Harvoin kai myöskään puhutaan miesten avokkaista.

Muutaman epätarkkuuden voi toki hyvin antaa anteeksi, kun kokonaisuus on onnistunut. Huolellisuus ei kuitenkaan koskaan ole pahitteeksi. Tässä siitä vielä muutama muistutus:

”Han måste ha stått där en stund.” (s. 99) – ”Hän on varmaan seisonut siinä yli tunnin.” (s. 105)

”Du är med på deras herrmiddagar, sjöslag med bordsplacering och smokingar från
secondhanden på Baltzarsgatan.” (s. 343) [sjöslag = 1) meritaistelu, 2) juomingit]
”Olet mukana herrainpäivällisillä, meritaisteluissa joissa on nimetyt paikat ja Baltzarsgatanin
secondhandista hankitut smokit.” (s. 362)

”…du – – sparkar på order ner Fonzie, skolans driftkucku, en utvecklingsstörd kille – – som
snöat in på teveserien Gänget och jag…” (s. 166) [snöa in på ngt= uppoutua jhk]

” …potkit käskystä maahan Fonzien, kaikkien pilkan kohteena olevan kehitysvammaisen kaverin
– – joka on esiintynyt Onnen päivät –telkkarisarjassa…” (s. 175)

Puhekieltä vai kirjakieltä?

Flygtin kirjassa on paljon dialogia, jota leimaa se, että asiat sanotaan lyhyesti ja ytimekkäästi. Kääntäjän onkin kiinnitettävä erityisen paljon huomiota siihen, että dialogi kuulostaa luontevalta myös käännöksessä. Vallisaaren käännöksessä dialogi on yleensä sujuvaa. Toisinaan ruotsin kielen rakenteet tai ilmaukset kuitenkin kuultavat siitä läpi: vuorosanat ovat suomalaisittain epäluontevia, käännösmäisiä.
”-Haluaisitko käydä kävelyllä?”
– ”Sitä minä en halua.” (s. 72)

Kääntäjä on varmasti ollut hankalan tilanteen edessä miettiessään, miten saada teini-ikäisten puheet kuulostamaan aidoilta mutta välttää tekemästä tekstistä raskaslukuista liiallisella puhekielimäisyydellä. Vallisaari on aluksi yrittänyt tehdä nuorten vuorosanoista asteen verran puhekielimäisempiä kuin aikuisten: mutsi sanoo sinä, lapset Johan ja Monika sanovat sä. Alun jälkeen Vallisaari kuitenkin siirtyy yleisesti kirjakielimäisiin muotoihin, kenties todettuaan, etteivät pelkät sä– ja mä-muodot riitä tekemään vuorosanoista uskottavasti puhekielisiä ja että laaja-alaisempi puhekielistäminen vain rasittaisi lukijaa. Henkilöhahmojen uskottavuus ei kirjakielimäisyydestä kärsi. Sen sijaan voi ihmetellä, minkä vuoksi Vallisaari on jättänyt käännökseensä muutamia lipsumia valitsemastaan yleislinjasta.

Flygt käyttää tekstissään paljon puhekielisiä sanoja ja arkisia ilmauksia, ei ainoastaan vuorosanoissa vaan myös kertovan tekstin seassa. Käännöksessä tällaisia ilmauksia ei samassa määrin ole käytetty, mutta kääntäjä on siitä huolimatta onnistunut säilyttämään Flygtin luoman arkielämän tunnelman ja päähenkilön kerronnan uskottavuuden.

Jostain kumman syystä tekstissä kuitenkin paikoittain vilahtelee joitakin ylilyöntejä, selkeästi slangiksi luokiteltavia ilmauksia, kuten blossi, pytty (merkityksessä nuorisovankila), sniffaaminen ja skole. Erikoiseksi mainittujen slangisanojen esiintymisen tekee se, että niitä on käytetty sellaisissa paikoissa, joissa alkutekstissä on ihan yleiskielinen tai arkikielinen sana. Esimerkiksi ruotsin koulua arkisemmin kuvaama sana plugget ei ole tyyliarvoltaan yhtä slangiin päin värittynyt kuin Vallisaaren käyttämä skole. Lieneekö kääntäjä tällä valinnallaan yrittänyt korvata niitä kohtia, joissa ei ole saanut alkutekstin puhekielimäisyyttä mukaan käännökseen, ja näin pyrkinyt kokonaisuuden säilyttämiseen tasapainoisena?

Luottamus lukijan kulttuuritietouteen

Kääntäjälle on aina hankalaa saada kulttuurisidonnaiset piirteet välitettyä käännöksen lukijalle. Vallisaari on ottanut periaatteekseen kotouttamisen silloin, kun Suomesta on helposti löytynyt vastaava muttei liian suomalaiselta kalskahtava ilmiö. Niinpä malmöläiskodissa katsellaan Urheiluruutua eikä Sportspegeln-ohjelmaa ja luetaan Iltalehteä Kvällspostenin sijaan (tässä kohdin tosin on horjuvuutta). Muissa tapauksissa ruotsalaisen arjen ilmiöt ovat enimmäkseen saaneet säilyttää oman nimensä ilman suomennos- tai suomalaistamisyrityksiä. ”Ruotsalaisuuksien” yhteyteen on myös harvoin lisätty lisätietoa antavia ilmauksia, vaikka toisinaan selittävä sana olisi ollut hyväksi. Jos sanotaan, että jokin on ”yhtä ennalta tuttua kuin Arne Weise jouluaattona” (s. 338), taitaa kirjailijan viittaus jäädä suurimmalle osalle suomalaislukijoista hämäräksi. Samoin käy silloin, kun Johan saapuu juhliin ja talo on ”pullollaan väkeä ja Flickorna på TV2:ta” (s. 284). Kovin moni ei välttämättä tiedä, että Flickorna på TV2 oli ruotsalaisen Sommartider-kesärallin alkuperäisen esittäjän, Gyllene tider -yhtyeen, ykköshitti 1970–80-lukujen taitteessa.

Monet edellä esitetyn kaltaiset ilmaukset luonnollisesti vain havainnollistavat ja elävöittävät tekstiä. Joillakin kuitenkin saattaa olla syvällisempikin sanoma. Kun lapset leikkivät pihasotaa ja vastapuolina ovat HSB ja Riksbyggen, kyse on muustakin kuin lasten leikistä. Vastapuolet kuvastavat samalla arvotaistelua, kilpailua kahden asumisoikeusyhdistyksen välillä. Lisäksi nimien esiintyminen kertoo ajan yhteiskunnallisesta tilanteesta ja kansankodin kehityksestä. Tätä kääntäjä ei millään lailla valota, ja totuuden nimissä on myönnettävä, että selittäminen olisikin ollut äärimmäisen hankalaa. Suomalaista lukijaa saattaa kuitenkin jäädä mietityttämään, mitä nimet edustavat, miksi kirjailija on tuonut nimet esille.

Välillä Flygt leikittelee kielellä niin, ettei leikittelyn ideaa yksinkertaisesti voi säilyttää, jos sen kääntää suomeksi. Johanin isän, Folken, astuessa kuvioihin Johan kertoo tekstistä, jonka joku on kirjoittanut kaupan seinään: ”ALL MAKT ÅT FOLKE, satan pennan pajade”. Tekstin esille tuominen kuvastaa Johanin pelkoa ja ristiriitaisia tunteita siitä, että isä yllättäen on mukana hänen elämässään, eikä hän tiedä, miten asiaan pitäisi suhtautua. Toisaalta teksti kertoo tuon ajan Ruotsin poliittisesta tilanteesta, vasemmistolaisaallosta: kaikki valta kansalle. Leikittelyn idea avautuu ruotsintaitoisille, kääntäjän mahdollisuudet ovat tällaisessa tilanteessa olemattomat. Vallisaaren ratkaisu on kuitenkin hyvä: hän ei ole poistanut kohtaa käännöksestä tai tehnyt kömpelöä, vitsintappavaa käännöstä. Myös angstia uhkuvan teinityttöbändin lystikkään nimen Krossa kungens kulor kääntäjä on jättänyt lukijan tulkittavaksi.

Vaikka käännöksessä on joitakin pieniä puutteita ja ajoittaista huolimattomuutta, ei se jää alakynteen, kun tarkastellaan kokonaisuutta. Vallisaari on nimittäin onnistunut kaikkein tärkeimmässä eli alkutekstin tunnelman ja sanoman välittämisessä.