Oranssi maa

Oranssi maa on Tua Harnon toinen romaani kovasti kiitellyn Ne jotka jäävät -teoksen jälkeen. Harno kuuluu dramaturgin koulutuksen saaneiden kirjailijoiden joltisenkin runsaaseen joukkoon – yhtäkkiä ajatellen tulee lähivuosilta hänen lisäkseen mieleen ainakin Riikka Ala-Harja, Marjo Niemi, Laura Gustafsson, Selja Ahava ja Saara Turunen. Ei ollenkaan huono joukko.

Yhdeltä teemaltaan Oranssi maa asettuu selkeästi kehitystarinaksi.

Australia eikä varsinkaan australialainen kaivoskaupunki ole suinkaan suomalaisten kirjailijoiden tavallisimpia romaanin tapahtumapaikkoja. Sinne Harno kuitenkin lukijansa kuljettaa, tarkemmin sanoen Kalgoorlien karuun kaupunkiin, jossa ei ole lapsia eikä vanhuksia, vaan kymmenen miestä jokaista naista kohden. Toinen kirjan keskeinen tapahtumapaikka on Australian oranssinvärinen, polttava autiomaa. Molemmat paikat haastavat siellä olijan taistelemaan niin paikastaan, olemassaolostaan kuin elämästä ja kuolemastakin.

Australia on kirjan päähenkilölle 30-vuotiaalle Sannalle pakopaikka, jonne hän lähtee oman elämänsä ongelmista: hän on työtön, ja yli 10 vuoden seurustelun jälkeen avopuoliso Janne ilmoittaa haluavansa erota, jolloin Sanna joutuu muuttamaan takaisin reppanaisen äitinsä luokse. Se, että Sanna kertoo odottavansa lasta, ei Jannen päätöstä muuta, eikä hän halua olla tulevan lapsen kanssa missään tekemisissä.

Erämaan armoilla

Sanna on viettänyt lapsuutensa kahdestaan äidin kanssa siitä lähtien kun hänen Ville-veljensä on vanhempien avioeron jälkeen vähitellen muuttanut isän luo, hienompaan elämään. Isä, joka on jäänyt Sannalle etäiseksi, järjestelee nyt asioita siten, että Sanna pääsee Kalgoorlieen valmistelemaan graduaan. Sannasta tuntuu, että hän on kiusallinen roso isänsä mallikkaassa elämässä, josta tämä siirtää Sannan mahdollisimman kauas, pois silmistä.

Kalgoorliessa Sanna tutustuu itseään vanhempaan Marttiin, jonka työnä on kiertää kaivoksilla seuraten olosuhteiden turvallisuutta. Martilla on menneisyydessään omat varjonsa, joiden takia hän on jäänyt lähtijäksi ja kulkijaksi. Omaksikin yllätyksekseen Sanna huomaa rakastuvansa tähän, ja hyvin nopeasti heistä tulee tärkeimmät ihmiset toisilleen.

Harno on hyvin taitava kuvaamaan erilaisia miljöitä.

Ralda on antropologian professori ja henkinen opas, johon Sannan tuttava kehottaa tätä Australiassa ottamaan yhteyttä, sillä Ralda voisi auttaa Sannaa löytämään oman itsensä ja uuden suunnan elämäänsä. Kun he tapaavat Perthissä, Sanna ihastuu heti Raldan itsevarmuuteen, lämpimyyteen ja tarkkanäköisyyteen. Raskaudestaan ja ajoittaisesta epäröinnistään huolimatta Sanna lupautuu kaivosjakson päätyttyä lähtemään Raldan kanssa vaellukselle aavikolle todistaakseen itselleen pystyvänsä johonkin omaan.

”Oranssi maa oli jähmettynyt meri, taivas särisi sinisyyttään sitä vasten. Hiekka oli kohonnut teräviksi aalloiksi, kuin telttojen kaupunki, tuuli hiersi niiden laakeita seinämiä. Kauempana kasvoi matalia, kuivia pensaita kuin orjantappurakruunuja. – – Vuorokauden ajan merkit hän oppi nopeasti. Aamun äänet olivat kahinoita, rapinaa ja kuiskauksia, yksittäinen korppi, joka lensi auringonnousuun, piiloutuvien eläimien heilahduttamia oksia. Raldan avaaman rinkan taskut, teltan oviaukon sively selkään, kun ryömi kankein jäsenin ulos. Päivän varhaiset tunnit olivat savunsinisiä, ja ne muuttuivat vaaleanvihreiksi ennen kuin taivas oli jälleen tulessa karkaistua lasia.” (s. 172–173)

Pölyä nieleskellen ja kuumuudesta tukahtuen

Sanna on vaelluksella täysin Raldan armoilla: tämä katkaisee Sannan yhteydet muuhun maailmaan ja hankkii heille ruoan ja juomaveden. Sanna ei tiedä edes, millaista reittiä he ovat matkaamassa, ja lopulta hän tuntee olevansa kuin vanki, jolla ei ole muuta mahdollisuutta kuin paeta.

Yhdeltä teemaltaan Oranssi maa asettuu selkeästi kehitystarinaksi. Sanna ei nuoruudesta saakka kestäneessä liitossaan Jannen kanssa ole pystynyt kasvamaan omaksi itsekseen, vaan on myötäillyt, luovinut ja sopeutunut toisen elämän mukaisesti. Useistakin syistä Sanna on Australian kokemusten jälkeen aivan erilainen ihminen kuin niitä ennen. Sannan katoaminen sysää liikkeelle monia asioita myös muiden ihmisten elämässä. Äidin se saa yllättävästi heräämään vuosien mittaisesta valveunesta ja lopulta toimimaan.

Sannan aavikolla olon kuvaus muodostuu teoksen vaikuttavimmaksi osuudeksi. Harno kuvaa Sannan kokemuksia ja tuntemuksia niin vahvalla intensiteetillä ja niin upealla kielellä, että se nostaa ihokarvat pystyyn. Harno on myös kaiken kaikkiaan hyvin taitava kuvaamaan erilaisia miljöitä: hän piirtää ne lukijan eteen sellaisin yksityiskohdin, että tuntee itse olevansa tapahtumien keskellä, pölyä nieleskellen ja kuumuudessa tukahtuen.