Härkätanssija

Lyyrikkona aloittanut Tuija Välipakka (s.1967) on tekstiensä näköinen, vallan viehkeä. Välipakan esikoisromaanin Härkätanssija asetelma on kiiltokuvamaisen kliseinen, kaunis kolmikymppinen kampaaja Tii-Tipsukka on rakentanut elämänsä Jokereissa pelanneen Mikaelin varaan. Mikael kuolee tapaturmaisesti, ja kolmikymppinen Tii jää psyykenlääkkeitä napsivaksi hauraaksi leskeksi. Lesken lohduksi ilmestyy karismaattinen ja menestyvä Samuel. Näistä aineksista syntyy varsin imelä keitos, jonka roolimallit ovat 1950-luvun amerikkalaiset.

Kirjoittajana Välipakka on esteetikko. Kauniit kankaat, viipyilevät syysaamut ja tummat illat kuvataan tarkasti. Kotikaupunkinsa Tampereen kuvaajana Välipakka onnistuu hyvin. Teoksen voima on sen kielessä. Suomalaisen viihteen kerman arkisiin, itsetietoisiin, sanavalmiisiin ja ironisiin nuoriin sankarittariin, Katja Kallion, Pirjo Rissasen ja Tuija Lehtisen luomiin, on Välipakalla matkaa. Teema niissä on sama; nuoren naisen itsenäistyminen pettymysten kautta. Välipakka piilottaa suomalaisen viihteen sosiaalidemokraattisen arjen tuhdin sokerikuorrutuksen alle. Kulissit ovat kaupunkilaisen keskiluokkaiset, hyvinvoivan materialistiset.

Usvainen ja eteerinen Tii ei ole kuitenkaan aivan passiivinen toimija, mutta tärkeintä hänelle on näyttää hyvältä. Tii pirskottaa hajuvettä ja ostaa uuden yöpaidan saadakseen miehen jäämään. Kun tytöt haluavat pitää hauskaa, he sanovat olevansa virolaisia sairaanhoitajia. Polttarisankari puetaan playboy-pupuksi. Kampaaja-ystävä Laura tiivistää paljon: ”Tii herää jo, kuka kampaajan palkalla elää, jos rahapussissa on Visa.” Rakkauden öitä saa rahalla.

Tii unelmoi keskiluokkaisesta kotileikistä, omistusasunnosta ja häistä. Sulho ojentaa hänelle palasen tavarataivasta ja ehdottaa ostosmatkaa Pariisiin.

-Sinä olet kaunis, Tii. Mutta jotain sinulta puuttuu. Samuel ottaa Tiin kädestä kiinni, ja kietoo ranteeseen valkokultaisen ranneketjun. – Nyt näyttää paremmalta.
– Samuel, en tiedä mitä sanoisin. Sinä olet liian ihana.
– Koeta nyt jo tottua. Muokkaamme sinusta kuningattaren minulle. Sinä saat kaiken mitä haluat. Aivan kaiken, mitä voin sinulle antaa. Heti huomenna järjestämme sinulle Stockmannin kortin, jolla voit ostaa mitä vain. Turhaan kulutat omia rahojasi. Anna minä maksan. Kun vaihdan työpaikkaa kuukauden kuluttua, saan vielä enemmän liksaa sinulle haaskattavaksi. Alahan hioa kynsiäsi, että voit tökkäistä ne siihen, mitä himoat.”

Henkilökuvaukseltaan teos on ohutta kerrontaa, vaikka psykologista draamaa viritelläänkin. Teos elää kuvina, tulilatvainen Tii hiukset auki, kattamassa pöytää ohuessa yöpaidassa. Samuelia verrataan härkään, ja tästä aukeaa teoksen metafora: Härkätanssija. Samuelilla on kuitenkin vaimo ja lapset toisaalla. Tiin hän haluaa tahdottomana lapsinaisena, hän jättää pöydälle lapun: ”Pikku Tii on ihana tyttö. Sam.” Tiin lapsuudessa on synkkiä muistoja, ja aikuisena hän nukkuu pupun vieressä, kun oma adonis on poissa.

Kuollut aviomies Mikael paljastuu huumausaineiden käyttäjäksi. Hän on seurustellut Tiin parhaan ystävättären Saanan kanssa. Tii repäisee lopulta irti ja lähtee Korsikalle. Aurinko nousee kuin vastapoimittu appelsiini. Jotkut metaforat ovat liian sokerisia: Päivä oli kuulas, ilma piirakan makea murupohja, mutta Tiin selkää juoksivat kylmät väreet. ”Tii pohtii, että ehkä hän on jo vapaa, siinä määrin kuin kuka tahansa voi olla, kuin maasta riuhdottu sipulisato, jonka kenen tahansa käsi vie kellariin ja kuuntelee hyräillen, miten sipulit, auringon vatsat, kiljuvat veitsen alla, vuotavat säteitä kuin takaraivo, joka kiitää aina vain ylinopeutta kohti multaa.”

Välipakka osaa kirjoittaa. Siksi on sääli, että hän toistaa viihdekirjallisuuden kliseitä, tumma komea miehinen mies, pajunvitsan hoikka hento nainen. ”Vaikka Tii ehti tottua Mikaelin täydelliseen vartaloon, häntä ei haittaa Samuelin lievä ylipaino.” Rakkaus voi olla rumakin sana. Ja sen voi sanoa.