Klovnin pelko

Tuija Välipakan toinen runokokoelma Klovnin pelko rakentuu sirkusaiheen ympärille. Teoksen alussa sirkus saapuu kaupunkiin eläintenkesyttäjineen, tulennielijöineen, nuorallakävelijöineen, voimanaisineen ja klovneineen. Sirkus esittää illuusioiden ja sensaatioiden varaan rakentuvan ohjelmansa, jonka jälkeen teltat puretaan, mutta sirkus ei kuitenkaan katoa kaupungista.

Välipakan runoissa sirkusta muistuttava show levittäytyy useille elämänalueille. Valheen ja paljastamisen leikki ilmenee niin ihmissuhteissa, uskonnossa, mainonnassa, televisiossa, virtuaalitodellisuudessa kuin tiedotusvälineiden järisyttävissä ihmiskohtaloissakin. Jääkö sirkustemppuilun ulkopuolelle lopultakaan mitään? Yllättävää kyllä, runoteoksessa ei mainita politiikkaa eikä markkinavoimia osana sirkusta. Luulisi, että juuri näillä aloilla ilmenee eniten silmänkääntötemppuja, nuoralla tasapainoilua ja voimalla uhoamista.

Runoteoksessa ihmissuhteet edustavat pikemmin klovnin kyyneleitä kuin valojen välkettä ja torven toitotuksia. Välipakka kirjoittaa pessimistisesti: ”kahden ihmisen kohdatessa/ murtautuvat esiin taikurit ja klovnit”. Runojen naispuolinen puhuja muistuttaa tässä jaottelussa enemmän klovnia, joka ”piirtää kasvoilleen silmät ja suun”.

Välipakka käsittelee vakavaa aihetta: voiko ihminen tulla nähdyksi omana itsenään vai vaatiiko hyväksytyksi ja rakastetuksi tuleminen piiloutumista erilaisten naamioiden taakse? Ilmeisesti ainakin jossain vaiheessa lumous katoaa ja rakkaus ”jäätyy”.

Runoissa kuvataan paljon hajoamista, katoamista ja loppumista. Toistuvana motiivina ovat valokuvat, jotka viittaavat aina menneeseen aikaan. Valokuvat eivät teoksessa tallenna onnellisia hetkiä, vaan niitä värittävät epätoivo ja surrealistinen tunnelma: ”Tässä kuvassa pääni vierii pitkin toria ja käteni / jotka sitä metsästävät, heijastavat kiville varjoeläinkuvia”.

Perhe-elämää runoilija kuvaa kuin virtuaalitodellisuutta, jossa ongelmat ratkeavat nappia painamalla. Tyyli muuttuu samalla humoristiseksi. Kuvausta leimaa etäännyttäminen ja ulkopuolisuus. Kieli muuttuu toteavaksi, kuin väsyneeksi arkikieleksi: ”Paina nappia jos haluat hoitaa ihmissuhteet nyt. / [ PUNAINEN ] / Äiti on vähän väsynyt. Anna äidille virtuaalihali”.

Uskonto on yllättävän paljon läsnä Välipakan runoissa. Uskonto voi näyttäytyä lyhyinä mainintoina rukoilusta, tuomitsemisesta, armosta tai taivaasta, mitkä vastaavat melko lailla kirkon virallista linjaa. Sen sijaan Välipakka vaikuttaa suorastaan riehaantuvan kuvatessaan uskonnon sirkusmaisuutta. Runossa ”Rukoilkaamme yhteen ääneen” runoilija irrottelee pidäkkeettömästi. Välipakka näyttää vapautuneen kaikista häveliäisyyden kahleista kuvatessaan Jeesusta iltapäivälehdistön mediapellenä: ”(–)Jeesus raateli naista lenkkipolulla / Kansa hyväksyy Jeesuksen hätävalheet ääritilanteessa / Jeesus paljastaa teräskuntonsa salaisuuden / Humalainen Jeesus ajoi mönkijän puuhun(–)”.

Ilmentääkö tämä uskontovihaa tai ateismia vai yksinkertaisesti halua leikitellä sanoilla ja vai kenties tarvetta provosoida? Nyky-Suomessa saa yrittää tosissaan, jos haluaa jumalanpilkkaoikeudenkäyntiin tai kohahduttaa samalla tavalla kuin Mohammed-pilakuvat.

Oli miten oli, uskontoaiheisissa teksteissään Välipakka ilahduttaa leikkimielisellä huumorillaan, mikä on puuttunut kirjailijan aikaisemmasta, vakavamielisestä tuotannosta. Esikoisrunoteos Lasimorsian kuvaa rakkaussuhteen murenemista. Romaanissa Härkätanssija hauras nainen pyristelee eroon oudosta suhteesta. Romaanissa Maailman vahvin tyttö kirjailija kuvaa lapsen selviytymistä mielisairaan äidin kanssa. Tietokirja Sata tapaa tappaa sielu – narsismin uhrit kertovat käsittelee narsistista persoonallisuushäiriötä.

Uudessa teoksessa Välipakka harppaa uskonnosta karmaiseviin lapsikohtaloihin. Runoilija kirjoittaa ihmisten hylkäämistä lapsista, jotka päätyvät eläinten kasvattamiksi: ”Sujit Kumar eli lapsuutensa kanahäkissä, kunnes hänet sidottiin / kahdeksikymmeneksi vuodeksi sänkyyn. Hänen kätensä / käpristyivät kuin siivet rintaa vasten, / hänen silmänsä poimivat lopun ikää jyviä lattialta”. Uutiskynnyksen ylittivät aikanaan myös susilaumassa eläneet Amala ja Kamala, jotka ”haistoivat raa’an lihan viidenkymmenen metrin päästä”.

Pakka alkaa levitä käsiin siinä vaiheessa, kun Välipakka marssittaa näyttämölle sarjamurhaajat kuin osana mediasirkusta. Meno muuttuu liian kyyniseksi, kun uskonnollisen hahmon rinnalle ilmaantuu yhdysvaltalainen John Wayne Gacy, joka syyllistyi 33 pojan murhaan tai Lai Jiansheng, joka tyrkkäsi itsemurhakandidaatteja Haizhun sillalta alas.

Tyylillinen hajanaisuus

Välipakka kirjoittaa teoksessaan moninaisilla tyyleillä. Toisaalta erilaisten tyylikeinojen hallinta on ansio, mutta toisaalta se rikkoo kokonaisuuden eheyttä. Suurinta osaa runoja hallitsee suorasanainen, proosaa muistuttava ilmaisu. Se eroaa suorasanaisesta kerronnasta ainoastaan rivien hajasijoittelulla paperille.

Joissain runoissa näkyy lyyrisiä elementtejä. Paikoitellen runoissa on läsnä ”sinä”, jota runojen puhuja puhuttelee kuin eri avaruudesta käsin, kontaktia saamatta. Ajoittain myös luonnonkuvaus limittyy puhujan psyyken liikkeisiin. Kuten on jo ilmennyt, myös surrealismi ja kokeellinen kirjoittaminen lehtiotsikkolainauksineen ilmaantuvat mukaan tyylikeinoihin.

Kaikesta tästä rakentuu häkellyttävä ja sekava kokonaisuus. Lukiessa lukijan odotushorisontti rikkoutuu jatkuvasti, kun tyyli vaihtuu. Toisaalta voi ajatella, että hajanaisuus kuvastaa hyvin nykyaikaa ja sen moninaisuutta. Runoteosta voi pitää pirstaleisen ajan peilinä. Nykyajassa televisio suoltaa joka ilta sarjamurhia, lehdistö shokeeraavia kohtaloita ja sosiaalisten medioiden väitetään rakentuvan pikemminkin naamioiden kuin todellisten persoonien varaan.

Sirkusaihe toimii paremmin runoteoksen alku- kuin loppupuolella. Loppua kohden toistuvat viittaukset sirkukseen muuttuivat väkinäisiksi. Sirkuksen historian tietopohjainen esittely etenee eri osioiden välisissä teksteissä. Niistä selviää sinänsä mielenkiintoisia asioita, esimerkiksi Ihmeiden huoneeksi kutsutusta taikashow’sta, mutta ne eivät riitä nivomaan kokonaisuutta yhteen. Käsittääkseni se on ollut tarkoitus.