Take away

Tuija Välipakan esikoisteos, runokokoelma Lasimorsian (2003), käsittelee vahvan ruumiillista naiseutta sekä rakastavan naisen että äitiyden näkökulmasta. Esikoisteoksen jälkeen Välipakka on julkaissut kaksi romaania, narsismia käsittelevän tietoteoksen ja runokokoelman Klovnin pelko (2010). Take away on hänen kolmas runokokoelmansa.

Take away -kokoelman läpäisevänä teemana on kuolema. Kokoelma onkin omistettu ”meille jotka kuolemme”. Siihen ei ole vastaan sanomista.

Ruumiita esillä

Välipakan runoissa tarkastellaan kuolemaa nimenomaan ruumiillisen elämän ja olemisen loppumisena. Kysymyksessä ei niinkään ole ajatus omasta menetyksestä, eikä kovin omakohtaisesta tilanteesta ylipäänsä. Välipakka ei tunteile omaisen kuolinvuoteella tai kuolleen ruumiin ääressä. Hän ei myöskään pohdiskele elämänvalintojaan tietoisena oman kuoleman vääjäämättömästä lähestymisestä, kuten moni ikääntyvä naisrunoilija on viime aikoina tehnyt. Vuonna 1967 syntynyt Välipakka onkin selvästi heitä nuorempaa polvea.

”sanomalehdissä kuolinilmoitusten arkunkylmät laatikot/ samat mitään tarkoittamattomat värssyt/ muistosanat joiden kirjoittaja suree omaa menetystään/ jokainen ainutkertainen elämä vain nimi ja numero tasapäistetty loppu”.

Kuolema on ikuinen mysteeri: ”Mitä sinä kuolemasta tiedät kun kerran elät”, mutta toisaalta se on myös hyvin konkreettinen ja raadollinen: ”kuoleman jälkeen patologi viiltää sinut auki kurkusta häpyliitokseen:/hän irrottaa kielesi ruokatorvesi henkitorvesi/keuhkot sekä sydämen”.

Mukana on myös hyvin makaaberin kuoleman kuvia: ”Alikulkutunnelissa makaa ruumis /sillankaiteen yli roikkuu ruumis/ruumis puistossa koulunpihalla pellossa ojaan potkaistuna/mädäntynyt ruumis veden ja toukkien nuolema”.

Monenlaisten ruumiiden kohdalla voidaan ohimennen nähdä myös ajatus menetyksestä: ”liian pieni ruumis/kasvaa mielessä kaikkein suurimmaksi”. Loppujen lopuksi kuitenkin ”kuoltuaan jokainen tulee haudatuksi/ennenkuulumattomien adjektiivien alle”.

Urbaania runoutta

Kokoelman nimi Take away viittaa pikaruokaan, jolle ei aseteta suuria erityisodotuksia, se vain noudetaan ja syödään nopeasti. Kuoleman käsittelyssä sen voi tulkita ajatukseksi ihmiselämästä ainakin kosmisessa mittakaavassa hyvin lyhyenä, nopeasti ohikiitävänä ajanjaksona.

Take away merkitsee myös mukaan ottamista, pois viemistä, minkä voisi halutessaan nähdä myös uskonnollisena metaforana. Muutamassa runossa onkin uskonnollista kuvastoa, mutta ei aivan niin paljon kuin voisi odottaa, kun aiheena on kuolema.

Välipakan runoissa kuolema on nimenomaan urbaanin ihmisen elämän loppu.

Kuten pikaruoka liittyy kaupunkilaiselämään, Välipakan runoissa kuolema on nimenomaan urbaanin ihmisen elämän loppu. Runoudessa kuolemaan liitetään usein syksyinen luonto. Välipakka ei käytä paljoakaan luontokuvastoa, hän puhuu enemmänkin kylistä, kaupungeista, teistä ja savusta. Vain muutamassa runoissa liikutaan luonnossa. Kuitenkin joskus ”kesät käpertyvät ja putoavat puista”.

Kuoleman kuvia

Osa runoista on tehty nimenomaan nähtäväksi ja katsottavaksi. Ristinmuotoinen aukko tekstissä, muuta tekstiä suurempi fonttikoko runon keskellä, tyhjät rivit tai peilikuvateksti asettaisivat melkoiset haasteet lausujalle, mutta tuovat oman lisänsä kirjan lukijalle. Toisaalta muutama – mutta vain muutama – runo tuntuu rytmittyvän nimenomaan ääneen luettavaksi.

Takakansi kertoo, että Välipakan runoissa ”kaksoispiste liimautuu lopullisen ajatuksen ruumiiseen”. Kaksoispisteen epäkonventionaalinen käyttö häiritsee, pysäyttää ja katkaisee ajatuksen, ja niin sen varmaan on tarkoituskin tehdä. Muutamassa runossa se toimii hyvin, mutta jatkuvasti monessa runossa toistettuna menettää tehoaan.

”:on selvää että elämän tarkoitus on oivaltaa hautomisen ja tukahduttamisen välinen ero :mutta vetoan tutkimuksiin :tiede ei tiedä kuka olen :minulla on täysi kirahvillinen viiniä vaikka loppuun asti olen hevosen sukua :kun lähden liikkeelle polveni naksuvat :tottelen ainoastaan pelon vuoksi :keksin herttaisia tekosyitä :huominen on vain sana unen päässä.”

Välipakan kieli on rönsyilevää ja tajunnanvirtamaista. Yllättävien ainesten yhdistäminen synnyttää jännittäviä oivalluksia ja mielleyhtymiä, mutta paikoin ajatukset jäävät toisistaan irrallisiksi eikä niistä saa otetta. Ehkä ei pidäkään.