Nahkatakki

Tuomas Kyrön esikoisteoksen ensimmäinen lause tuo mieleen Rosa Liksomin ensiaskeleen suomalaisen kirjallisuuden kentällä: ”Se syntyi kevätruuhkassa vartin yli yksi, ikkunattomassa huoneessa oli kirkas neonvalo.” (Yhden yön pysäkki, 1985). Kun Liksomin lauseiden väliin voi laittaa pisteen, Kyrön tekstissä se ei onnistu niin helposti vaan tekee mieli lisätä alkuun kun: ”Ruumisauton perään lähti bussi, Raivio peruutti rekan vapautuneeseen riviin.” Mutta kun Raivio välttää kun-sanaa loppuun asti.

Ei siis selittelyjä, ei turhia kuvauksia ja tunnetiloja, ei vaan aina suoraan kohti. Kun ruumiita tehdään ensimmäisestä sanasta, niin niitä uhkaa syntyä pitkin matkaa, mutta rekkakuski Raivio hoitaa hommansa loppuotteluun asti.

Kyrön toinen lause: ”Radiossa televisiosta tuttu juontaja luetteli kadonneiden kissojen tuntomerkkejä.” Romaanin jatkossa kissalle käy kehnosti, ja ”radiossa televisiosta tuttujen” vitsien vääntäminen lisääntyy suvuttomasti.

Jos ensimmäisen lauseen bussi ei täyty ruumiista eikä kirjailijoista, niin huumorista kyllä. Jatkossa sitä kutsutaan kielen ja komiikan tajuksi ja kyvyksi luoda hätkähdyttäviä käänteitä, jotka seuraavat kirjailijan takakansitekstien mukana, tahtoipa se tai ei.

Mitä muuta esikoiskirjailijalta voi vaatia? Lause on tiedossa, ja toinen saa jo suupielet ’suomalaiseen moukanvirneeseen’. Hannu Raittilakin aloitti lauseella: ”Isopässi oli rikkonut karsinan aidan”, ja hyvin on mennyt kirjailijana eteen päin.

Liksomin ja Raittilan lisäksi Kyrö kytkee ensimmäisestä sivusta päälle Kari Hotakaisen ja Jari Tervon, mutta heitä ei voi tässä niin yleistää. Hotakainen ja Tervo aloittivat runoilla, ja runoja katsotaan tarkemmalla seulalla kuin romaania, koska runot eivät myy. (Hotakaisen I säe: ”Minä menen kylän syliin”, ja Tervon: ”maailma syntyi silloin”.)

Niin se kokonaisuus, jota usein rukoillaan sattumien seassa. Onko Kyröllä muoto hallussa, ja kulkeeko juoni? Kyllä kulkee, ja heti esikoisesta ollaan dekkarissa niin kiinni, että vapise Ilkka Remes. Tervo niisti jo Paasilinnan myyntiluvuissa, ja kun Kyrö pääsee jo ensimmäisen sivun toisessa kappaleessa kebabkioskin kautta Jerusalemiin, niin globaaleille markkinoille ei ole pitkä potku. Potkusta pitää mainita, koska jalkapallo vaikuttaa Kyrön erikoisalalta, ja Mukkulan yöttömän yön potkupalloturnauksen maalikuninkuus siintää näin ollen alle kahden vuoden päässä.

Nahkatakki. Se on kirjan nimi, ja se on takki, joka juoksuttaa kirjan juonta ja jota erehdyttävästi muistuttaa esikoiskirjailija Kyrön takakannen edustuskuvassa päälleen pukema takki.

Mitä muuta esikoiskirjailijalta vaaditaan, kuin että hän on nero ja näyttää kuvassa hyvältä? Ehkä Kyrölle voi toivoa niin paksua nahkaa tai nahkatakkia, että se kestää poraukset sukupuolisesta rajoittuneisuudesta ja köyhien hyväksikäytöstä.

Ainakin aloitus voisi olla helpompi, jos myyntiä ajattelee. Ensimmäisten pätkien jälkeen piti nimittäin tarkistaa, onko tämä novellikokoelma? Lopussa taas muoto määrää sisältöä niin, että ihmiset kärsivät. Mielen liikkeen sijasta kuuluu vain nyrkkien itsestään selvää lätinää aivan, kuten dekkareissa tapana on.

Vaikka Haanpää ja Tervo olisi luettu kannesta kanteen, havaintojen tarkkuutta ei voi opettaa edes Turkka. Kyrön ensimmäisellä sivulla nähdään, kuullaan, haistetaan sinappia ja maistetaan Jerusalemin falafelia muistoissa. Saha ja kirves ovat siis pakissa, ja Kyrö käyttää niitä lähinnä Joutomaan logojen, merkkien, autojen, musiikin, nautintoaineiden ja jätkien kuvaamiseen.

Esimerkki miehen havainnosta, koska naiset ovat tässä kirjassa sivuosissa: ”Vyönreikää etsiessään Pennanen huomasi, että sopivimmassa kohdassa sitä ei ole. Puukolla ja haarukoilla nirhatut reiät tulivat aina vääriin kohtiin.” Roiston vyökin on niin paksua nahkaa, että yksi puukko kestää mutta haarukoita menee useampia yhtä reikää tyrkkiessä.

Urheilu on kuitenkin se sektori, jossa Kyrö heittää pisimmät kaaret. Juuri näin aitoja faneja pitää olla niitten, jotka viitsivät ostaa lipun Keskustan jalkapallo-otteluun Ukraina-Suomi.

Mutta vielä pässimmiksi Kyrö näyttää ne, jotka raportoivat, arvostelevat, selostavat ja ottavat puffinsa päätteeksi vanhalle kenraalille kannustuspuhelun, jonka ”kohottavaa vaikutusta joukkueen henkeen tuskin voi yliarvioida”.