Mitä voi kirjoittaa klassikosta? Useat Uuno Kailaan ( 1901 – 1933) runoista ovat muuttuneet itsestään selväksi kansallisomaisuudeksi ja Tämän runon haluaisin kuulla -ohjelman toivotuiksi säkeiksi. Nuorena kuolleen Kailaan (vuoteen -24 asti Salonen) tuotannosta ja elämästä on kirjoitettu hyllymetreittäin. Moni tunnistaa Kailaan runot (esim. ”Pallokentällä”, ”Paljain jaloin”, ”Vieras mies”, ”Talo”), vaikkei muistaisi lainkaan, kenen kirjailijan tuotantoon ne kuuluvat.

Uuno Kailas oli tulenkantajasukupolven merkittävimpiä runoilijoita. Hän kuului siihen joukkoon, joka edusti ns. eettistä rigorismia, jyrkkää periaatteista kiinni pitämistä. Palava laulu sisältää Kailaan itse valitsemat runot kokoelmista Tuuli ja tähkä (1922), Purjehtijat (1925), Silmästä silmään ( 1926), Paljain jaloin (1928) ja Uni ja kuolema (1931). Kustantajalta olisin toivonut selkeää tietoa siitä, että kyseessä on Kailaan vuonna 1932 ilmestyneen Runoja -valikoiman uusi kuvitettu laitos, johon on lisätty dosentti Pertti Lassilan esipuhe. Miksei Valittujen runojen sijaan alaotsikkona olisi voinut olla Kailaan itsensä nimeämän mukaisesti Runoja? Sinänsä tämä taidekuvin kuvitettu teos on lahjarunokirjan ostajan unelma.

Pertti Lassilan laajahko esipuhe tarjoaa mielenkiintoisen johdatuksen Kailaan runojen ja kirjoittamisen maailmaan. Kailas kamppaili nykyrunoilijoillekin tuttujen kustantajaongelmien kanssa. Gummeruksen julkaisema esikoiskokoelma oli tullut takaisin WSOY:lta ja Otavalta. Kailaan tuotantoa julkaisi kaiken kaikkiaan neljä eri kustantajaa – mukana myös WSOY ja Otava.

Vaikka Kailas on leimattu ’unen ja kuoleman’ runoilijaksi, Palava laulu -valikoima muistuttaa lukijaa runoilijan muistakin äänistä. Yksi näistä on ironisen kriittinen, ja tämä ääni kuuluu esimerkiksi runossa ’Pienessä maassa’. Runo on myös hätkähdyttävän ajankohtainen: ’Rajat liian pienet. Ei ole askelen alaa./ Kukin täällä on muiden tiellä ja puree muita./ Joka naapuriportista hyökkää arvaamatta/ salakauna ja kateus – koira, väijyvä luita’.

Totta on, että Kailas tuntuu olevan omimmillaan tummien sävyjen, jopa kauhun, kuvaajana. Esimerkiksi runossa ’Partaalla’ kuvataan irrationaalista pelkoa ja pohditaan samalla Jumalan olemassaolon mahdollisuutta. Kailaan runojen tummuus syntyy enimmäkseen syyllisyyden, pelon, vierauden ja kaipauksen synteesistä. Hyvin tunnetussa ’Pallokentällä’ -runossa ulkopuolisuuden, vierauden ja kaipauksen läsnäolo on käsin kosketeltavaa. Runon voikin hyvin nähdä Kailaan oman – monessa suhteessa marginaalisen – elämän allegoriana.

Kirjailija Leena Krohn kirjoittaa artikkelissaan ’Lapsuuteni lukijana’, miten suuren vaikutuksen Uuno Kailas häneen teki. Krohnin läheistä suhdetta Kailaaseen syventää varmasti myös Krohnin isän ja Kailaan ystävyys. Krohn kertoo useiden Kailaan runojen jääneen muistiinsa ikiajoiksi, vaikka hän ei pidäkään tätä pelkästään miellyttävänä asiana. Krohn kuvaa suhdettaan Kailaan runouteen poikkeuksellisen läheiseksi mutta kirjoittaa myös: ’itse asiassa monet hänen runoistaan ovat minusta poljennoltaan suorastaan epämiellyttävän päällekäyviä ja monotonisia’.

Eroottisista runoista ’Sumurun prinssi’, ’Crescendo’ ja ’Polvistunut’ on Lassilan mukaan kirjoitettu Kaarlo Sarkialle. Mainitut runot ovatkin jännitteisyydessään intensiivisiä. Omasta homoseksuaalisesta suuntautuneisuudestaan huolimatta Kailas kykenee taitavana kirjoittajana asettumaan lyyrisen minän moniin rooleihin, myös ihailemaan naisrakastettua, kuten vaikkapa tunnetussa runossa ’Pieni syntinen laulu’.

Mielenkiintoista Palava laulu -valikoimassa on juuri se, että Uuno Kailas itse on valikoinut teoksen runot viidestä runokokoelmastaan. Loppumattomana tekstiensä hiojana Uuno Kailas vaati runoiltaan niin sisäistä kuin ulkoistakin täydellisyyttä, ja valikoima sisältääkin siis runoilijan oman seulan jo toiseen kertaan läpäisseet runot.

Kailas kehitti lyriikassaan mitallisen runouden keinot huippuunsa, vaikka toisaalta hänen vuonna 1920 Nuori Voima -lehdessä julkaistu runonsa oli ilmeisesti tulenkantajapolven ensimmäinen vapaamittainen runo.

Palavan laulun runoista suuri osa koskettaa nykylukijaa. Toki on niitäkin runoja, joissa aika on jo tehnyt tehtävänsä ja joiden retoriikka tuntuu etäiseltä. Nykykirjan lyhyestä kaupallisesta eliniästä huolimatta hyvä runous elää ja kestää – muun muassa tämä on Palavan laulun lukijalleen antama tärkeä muistutus.

Jaa artikkeli: