Torni ja kierreportaat. Valitut runot.

Basam Books -kustantamon viimevuosien panostus laadukkaisiin, huolellisesti toimitettuihin runokäännöksiin huomioitiin männä syksynä Nihil Interit -runoyhdistyksen runoustekopalkinnolla. Palkintoraadin mukaan ”[K]ustantamon suomennossarjan kautta on suomeksi kääntynyt monia pienten kielialueiden ja klassikoita, jotka rikastuttavat suomalaista runokulttuuria. […] Aikana jolloin useimmat kustantamot keskittyvät etupäässä siihen mikä myy, on Basam Booksin panos pienilevikkisen runouden julkaisijana erityisen kiitettävä”. [Virhe alkuperäistekstissä.]

Kenen hyvänsä runouden ystävän lienee helppo yhtyä palkintoraadin näkemyksiin. Samalla itse palkitsemistilaisuus hahmottui myös ajallis-paikallisesta perspektiivistä käsin poikkeuksellisen osuvana aktina; tunnustus jaettiin Turun kirjamessuilla lavalla, jonka välittömässä läheisyydessä Basam Books kauppasi – muun käännösrunotuotantonsa ohella – uunituoretta, irlantilaisen Nobel-palkitun runoilijan, näytelmäkirjailijan ja senaattorin William Butler Yeatsin (1865–1939) lyriikkaa kattavasti esittelevää julkaisua.

Irlannin kansallisrunoilijan asema yhtenä 1900-luvun englanninkielisen kirjallisuuden merkittävimmistä tekijöistä lienee jokseenkin kyseenalaistamaton.

Torni ja kierreportaat. Valitut runot on jopa Basamin palkituilla standardeilla mitattuna verrattain korkea veisu. W. B. Yeatsin, Irlannin kansallisrunoilijan, asema yhtenä 1900-luvun englanninkielisen kirjallisuuden merkittävimmistä tekijöistä lienee jokseenkin kyseenalaistamaton. Suomeksi kirjailijan runoja on ollut tähän asti saatavilla yhtä kaikki vain yhden niteen verran, ja tämä Aale Tynnin suomennosvalikoima Runoja (1966) ilmestyi sekin jo puoli vuosisataa sitten.

Basamin julkaisun voikin katsoa olevan jo lähtökohtaisesti varsin perusteltu ja tervetullut lisä käännösrunouden valitettavan vähänimekkeiseen uusperheeseen. Jyrki Vainosen suomennostyö osoittautuu pistämättömäksi, mutta niteeseen sisällytetty Yeatsin runojen taustoja selittävä liiteosio tahtoo ottaa kokonaisuudessa turhan suurta roolia suhteessa itse pääasiaan.

Parhaan mahdollisen illuusio

W. B. Yeatsin runotuotanto hahmottuu suomennosvalikoiman perusteella verrattoman omintakeisena, tiheänä ja moni-ilmeisenä, yhäti ilmaisuvoimaisena kirjallisuutena. Runojen skaala ulottuu romantiikan ja symbolismin lähteiltä kumpuavasta tunnevetoisesta, mystisestä ja paikoin suorastaan eeppiset mittasuhteet saavasta ilmaisusta suorasukaisen poliittiseen, roolirunouden keinoja hyödyntävään lyriikkaan ja yhä myöhemmin turhista rönsyistä riisuttuun, liki lakoniseen säkeeseen.

Runoja määrittää kautta linjan voimakas paikallisväriä tunnustava, historian ja mytologioiden rihmastoista aiheensa ammentava kansallinen eetos. Kielen jyrkkiin varjoihin kirjoittuu milloin symbolistisia, milloin suorastaan kryptisen mystisiksi viittauskimpuiksi tiivistyviä säkeitä. Runoja kuljettaa usein eteenpäin voimakkaan kerronnallinen, eeppisenä äänenpainona hahmottuva taustavire.

Yeatsin tuotannon kokonaiskaarta esittelemään pyrkivän käännösjulkaisun lähtökohtia ei käy kadehtiminen. Huomattavan laajan alkuperäismateriaalin toimittaminen yhtenäiseksi, järjellisen julkaisun rajoissa pitäytyväksi kokonaisuudeksi on tuskin ollut tehtävä aivan sieltä helpoimmasta päästä. Torni ja kierreportaat onnistuu tässä kuitenkin yllättävän hyvin, pusertaessaan Irlannin kansallisrunoilijan kuudelle eri vuosikymmenelle ajoittuvan runotuotannon parisataasivuiseksi tekstivalikoimaksi.

Vainosen runovalinnat  synnyttävät vaikutelman parhaasta mahdollisesta tavasta esitellä kirjailijan tuotantoa.

Yksittäisen kirjailijan tuotantoon keskittyviä valittujen runojen laitoksia on yleisellä tasolla usein aiheellista kritisoida valikoiman suppeudesta ja/tai epätasapainoisuudesta. Vainosen runovalinnat synnyttävät kuitenkin lukijassaan olennaisuuden illuusion, vaikutelman siitä, että juuri kansien väliin päätynyt tekstikooste on paras mahdollinen tapa lähestyä ja esitellä kohdekirjailijan tuotantoa.

Erinomainen suomennos

Vaikka valitut runot -henkinen julkaisu on poissulkevuudessaan harvoin omiaan välittämään alkuperäisten teoskokonaisuuksien monisävyisyyttä lukijalle asti, toimii Basamin julkaisu kuitenkin erinomaisesti. Tämä on paitsi osuvien runovalintojen, myös ensiluokkaisen käännöstyön ansiota. Runot suomentaneen Jyrki Vainosen kirjoittama kieli on kautta linjan siksi sävykästä ja monitasoista – sanalla sanoen hienoa – että julkaisuformaatin ilmeisiä sudenkuoppia katsoo kernaasti läpi sormien.

Suomentajana Vainonen onkin onnistunut aivan erinomaisesti. Yeatsin runot eivät alkukielisinä versioinaan ole allekirjoittaneelle aivan kokonaan tuntematonta maastoa, mutta Vainosen kontribuutio herättää paikoin yli sata vuotta vanhan kielen eloon kyllä suorastaan häkellyttävän hienosti.

Juuri tällaisia runokäännösten soisi alati olevan: suomennos ei ainoastaan ole välittävinään alkutekstin epämääräistä, tulkinnoille altista ”ideaa” jollain tapaa neutraalisti härmäläislukijalle, vaan kansien väliin päätynyt suomi on lukemisen väärtiä myös itsessään, kielen mahdollisuuksia aktualisoivana sanataiteena. Ilmaisut, kuten ”lerppasiivin”, ”liestynyt meri” tai ”suolämpäre” tekevät julkaisun kielestä valloittavan rikasta.

Myös Vainosen ratkaisu järjestää runot ”kronologisesti, kokoelmittain, julkaisuvuoden mukaan” tuntuu parhaalta mahdolliselta. Yeatsin runoilmaisussa vähittäin tapahtuvat muutokset ja kehityssuunnat tulevat runovalikoimassa näin hyvin esille. Samalla huolellinen, kieltä luovalla otteella säkeiksi ruumiillistava käännöstyö tekee mielekkääksi myös tekstien loputtomilta tuntuviin herkullisiin yksityiskohtiin pureutumisen.

Oireellisia selityksiä

Jyrki Vainonen vastaa käännöstyönsä ohella sekä julkaisun esipuheesta että tässä partikulaarisessa tapauksessa myös poikkeuksellisen laajasta, pikkutarkkuuksiin asti yltävästä runojen selitys- ja viiteosiosta. Kumpainenkin liite palvelee kokonaisuudessa hyvin tarkoitustaan. Runovalikoiman esipuhe johdattelee lukijan Yeatsin henkilöön ja elämänvaiheisiin sekä runojen yleiseen aikalaiskontekstiin. Niteen loppuun säästetty selitysosio taas selventää yksittäisten tekstien historiallisia, mytologisia, paikallisia, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia taustoja.

On kuitenkin joltisenkin yllättävää, että Vainonen palauttaa kummassakin taustakirjoituksessa runojen merkityksiä niin voimakkaasti juuri runoilija Yeatsin henkilöhistoriaan. Julkaisun esipuheessa tämän voi vielä jollain tasolla ymmärtää: teksti toimii kokonaisuudessa paitsi oivallisena taustoituksena ja porttina Yeatsin ilmaisun omalaatuiseen todellisuuteen, myös rajapintana runojen välittömiin yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin viitekehyksiin.

Sen sijaan liki 40-sivuiseksi paisuvassa, oireellisesti nimetyssä ”Selityksiä runoihin” -liiteosiossa (miksi ihmeessä runoja täytyisi selittää?) runoilijan yksityiselämän toistuva retostelu, runoilmaisussa tapahtuvien muutosten ja runojen lopullisen merkityksen palauttaminen jokseenkin vaihtoehdottomasti runoilijan henkilöhistorian käännekohtiin käy huomattavan häiritseväksi.

Vainonen ei vaikuta tekevän eroa runon lyyrisen minän ja kirjailijan henkilön välille.

Vainonen ei vaikuta tekevän minkään sortin analyyttista eroa runon lyyrisen minän ja kirjailijan henkilön välille. Yeatsin runojen minät kirjoitetaan selitysosiossa kyseenalaistamattomiksi heijastuksiksi yksityishenkilö W. B. Yeatsin elämäntapahtumista. Joihinkin selitysosion tulkintoihin onkin vaikea suhtautua muutoin kuin parodiana, Vladimir Nabokovin Kalvaan hehkun vastustamattoman kertojaäänen Charles Kinboten hengessä kirjoitettuna itsetarkoituksellisena ylitulkintana:

”’hehkuvatkin herkin värein kuin omenankukat’: Kun Yeats näki Gonnen ensimmäisen kerran, oli kevät ja omenankukkien aika. Siitä lähtien hän liitti ajatuksissaan ja runojensa symbolimaailmassa omenankukat ja Gonnen toisiinsa.” (s. 208)

”’Kaljupäät’: Yeats vieroksui kaljuutta ja teki puheissaan ja kirjeissään usein pilaa kaljuista miehistä.” (s. 211)

”Yeats näki paljon unia, joissa naisia saapui hänen luokseen. ’nousi narisevia portaitani’: Yeats on nukkunut tornissaan, Thoor Ballyleessa. Sinne johtivat kierreportaat. (s. 213)

Autoritaarisia valmistulkintoja

Tällainen biografistinen tulokulma on nykymaailmassa jo niin teoreettisesti kuin filosofisestikin kaikkea muuta kuin ongelmaton. Samalla se vie paitsi lukijalta ison osan lukemisen iloa, myös Yeatsin teksteiltä merkittävän osan niissä yhäti kirkkaana kytevää ilmaisuvoimaa. Hienojen suomennostensa puitteissa aktiivisesti tässä päivässä elävä lyriikka uhkaa henkilöhistoriallisen (yli)tulkinnan myötä taantua pölyiseksi museoesineeksi, sanottavansa jo sata vuotta sitten, runoilijan eläessä, sanoneeksi pittoreskiksi sanahelinäksi.

Sainkin lukemani perusteella sellaisen vaikutelman, että Vainonen kytkeytyy selityksissään johonkin aivan tiettyyn Yeatsin lyriikan tulkintatraditioon. En kuitenkaan itse tunne Yeats-tutkimusta, aikalaisvastaanotosta puhumattakaan, nimeksikään, eikä niteestä löydy minkäänlaista mainintaa käytetyistä lähteistä esimerkiksi Yeatsin elämäkertatietojen tai niistä johdettujen tulkintojen osalta.

Suurelle yleisölle suunnatulta runovalikoimalta on tokko soveliasta edes odottaa akateemisen tason noottiapparaattia ja monisivuista lähdeluetteloa; julkaisun pääasia on kuitenkin Yeatsin elinvoimainen lyriikka. Painokkaiden valmistulkintojen äärellä olisin yhtä kaikki kaivannut lukijana edes jonkinlaisia suuntaviivoja sen suhteen, mitä polkua pitkin lähteä arvioimaan Vainosen selityksissä runsaana kukkivien biografististen luentojen kuranttiutta.

Yeatsin runojen julkaiseminen näin laajalti ja näin onnistuneina suomennoksina on kiistatta kulttuuriteon kauhtuneen viitan ylleen ansaitseva akti.

Runoja niteen lopussa esitulkitseva ja selittävä ääni näet saa valikoimassa autoritaarisen todenpuhujan painoarvoa: tämä on runon selitys, muita mahdollisuuksia ei ole. Itse luovuinkin Basamin julkaisua lukiessani varsin sukkelasti tekstien selitys- ja viiteosion alituisesta lehteilystä. Tämä tuntui sinänsä harmilliselta, sillä liitteeseen on ujutettu myös runsaasti aivan relevanttia informaatiota, erityisesti, mitä tulee valikoiman runoissa taajaan vilahteleviin paikannimiin sekä historiallisiin ja myyttisiin henkilöhahmoihin.

Yeatsin runojen julkaiseminen näin laajalti ja näin onnistuneina suomennoksina on, yhtä kaikki, kiistatta kulttuuriteon kauhtuneen viitan ylleen ansaitseva akti. Basam Booksin runovalikoima tuo vakuuttavasti esille sen, ettei Yeatsin merkitys runoilijana perustu suinkaan yksinomaan kansallismielisen ideologian viljelemiselle, vaan pikemminkin elävän tekstin resonanssille nykylukijan kokemushorisontissa.