Komppania K

Amerikkalaiskirjailija William March (1893 – 1954) julkaisi 1933 romaanimuotoisen kokoelman sotajuttuja nimellä Company K. Sotaklassikon suomennosta saatiin odottaa vuosikymmeniä. Vasta 2014 Viestintä Tarmio julkaisi viimein Janne Tarmion ansiokkaan suomennoksen.

Komppania K:ta on pidetty yhtenä merkittävimmistä teoksista, jotka käsittelevät Yhdysvaltojen osallistumista ensimmäiseen maailmansotaan. Marchin tuotannossa teos on ylitse muiden sikäli, että siitä on otettu enemmän uusia painoksia kuin mistään muusta kirjailijan teoksesta.

Komppania K koostuu 113 lyhyestä kertomuksesta, jotka kaikki on kerrottu eri sotilaan näkökulmasta. Lyhytproosan aikajana ulottuu sotaa edeltävästä merijalkaväen koulutusvaiheesta aina sodanjälkeiseen aikaan, jolloin sotilaat on kotiutettu ja heidän on sopeuduttava rauhan aikaan kotimaassaan. Osa tarinoista on kahden sivun mittaisia, osa pitempiä. Lopputulos on moniulotteinen mosaiikki, jossa sotaa käyvien miesten koruttomat puheenvuorot yhtyvät selkäpiitä karmivaksi yhteisaariaksi. Teoksen nimi on peräisin siitä Yhdysvaltain merijalkaväen komppaniasta, jossa March itse palveli ensimmäisessä maailmansodassa.

March havainnollistaa useasti eroavaisuuksia sodankäyneiden miesten ja kotona odottavien siviilien välillä. Tämä käy ilmi esimerkiksi teoksen aloittavassa kertomuksessa, jossa kirjailijan alter ego on juuri saanut valmiiksi käsikirjoituksen vanhan komppaniansa henkilöistä ja antaa vaimonsa lukea sen. Toisessa tarinassa eräs sotamies laitetaan kirjoittamaan kirjeitä kuolleiden miesten vanhemmille. Hän huomaa kuitenkin karvaasti, ettei löydä sanoja kuvata kammottavia kaatumiskuolemia vainajien läheisille. Rintamaolot ovat niin oma maailmansa, ettei niitä voi ulkopuolisille kuvata tavallisen kirjurin keinoin.

Myös sotaan liittyvät myytit oli yksi Marchin lempiaiheista. Hän rikkoi myyttejä vailla tunnontuskia. Tämä näkyy ennen muuta miljöönkuvauksessa, joka on yleensä yksitotista juoksuhautojen, piikkilankaesteiden ja kranaatinkuoppien vuorottelua. Kuvaannollisesti tämä heijastaa sotaan liittyvien illuusioiden ja haavekuvien nopeaa murskaantumista sotilaiden tajunnassa.

Toivoa vailla olevaa näkemystä sodasta on usein verrattu romaaniin Länsirintamalta ei mitään uutta.

Ironisesti menneet taistelukentät muuttuvat arvaamattoman nopeasti takaisin normaaliksi luonnoksi, toisin kuin sodassa rikkoontuneet ihmismielet:

”On aina helppo löytää taistelukenttä, jolla monet miehet ovat menettäneet henkensä. Jo seuraavana keväänä ruoho kasvaa vehreämpänä ja vehmaampana kuin ympäröivällä maaseudulla. Poppelit ovat punaisempia ja maissi kukkii sinisempänä kuin muualla. Kaikki kasvaa taistelukentillä ja kranaattikuoppien rinteillä, kurkottuu värikylläisenä merenä, melkein hipaisten, yli hyljättyjen juoksuhautojen kallistuen aina siihen suuntaan mihin tuuli määrää. Rikkirevityn maan kuopat täyttyvät ja arvet siloittuvat niin että tilalla on pian taas kauniisti aaltoileva ehjä pinta. Mitä metsiin tai rotkoihin taas tulee, jo vuoden päästä on mahdotonta aavistaa, millaisia asioita niissä on tapahtunut.”

K-komppanian päällikkö on kapteeni Terry Matlock, joka ei nauti alaistensa luottamusta eikä kunnioitusta. Ammattisotilaana hän tuntee syvää halveksuntaa lähinnä reserviläisistä koottua joukkoaan kohtaan ja määräilee miespoloja mielivaltaisesti järjettömyyden rajoja koettelevilla käskyillä. Teoksen huippukohdassa Matlock määrää raakalaismaisesti ampumaan 22 saksalaisvankia, koska näistä on muka liikaa huolta ja vaivaa. Teloituksen synkät muistikuvat vaivaavat teloitusryhmän jäseniä pitkään sodan jälkeen.

Kirjailija ja liikemies

William March oli oikealta nimeltään William Edward Campbell. Hän syntyi Mobilessa Alabamassa 1893. March vietti lapsuutensa Alabamassa varsin köyhissä oloissa. Oikeustieteen opinnot jäivät kesken perheen varojen puutteessa.

Työskennellessään vuonna 1917 Manhattanilla lakitoimistossa March liittyi vapaaehtoisena merijalkaväkeen. March ilmoittautui asepalvelukseen 5. kesäkuuta 1917, runsas kuukausi sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli liittynyt ensimmäiseen maailmansotaan. Kun koulutus merijalkaväen koulutuskeskuksessa Parris Islandilla oli suoritettu, hän lähti helmikuussa 1918 Ranskaan. Marchin komppania osallistui kaikkiin merkittäviin taisteluihin, joissa Yhdysvaltojen joukot olivat mukana ja kärsi taisteluissa suuria tappioita. March haavoittui päähän ja olkapäähän Belleaun metsän taistelussa. Toivuttuaan hän osallistui Soissonsin ja St. Mihielin taisteluihin. March ylennettiin kahdesti ja kotiutettiin kersanttina 1919. Hän sai ansioistaan lukuisia kunniamerkkejä.

March palasi työhönsä lakitoimistoon, mutta ryhtyi myöhemmin liikemieheksi ja kirjailijaksi. Kirjailijana March oli psykologisen kaunokirjallisuuden sepittäjä ja julkaisi kuusi romaania ja neljä novellikokoelmaa. Kirjailija sai kriitikoilta ja tutkijoilta kiitosta, mutta lukijoiden suosio jäi vähäiseksi.

March aloitti novellikirjailijana. Vuonna 1933 häneltä ilmestyi esikoisromaani Komppania K. Viimeinen romaani Pimeät leikit (The Bad Seed) ilmestyi hänen kuolinvuotenaan 1954. Siitä tuli myyntimenestys. March ei itse ehtinyt nähdä, kuinka hänen tarinansa dramatisoitiin ensin teatterinäyttämölle ja sitten elokuvaksi.

Marchin romaanit ovat psykologisia henkilötutkielmia, joissa kirjailijan omat kärsimykset nivoutuvat traagisiin henkilökuviin saumattomasti. Henkilöhahmot kärsivät sattumalta hirvittäviä asioita. Marchista on todettu, että hänen tuotannossaan todellisuus tuntui sekoittuvan kuvitteellisiin muistoihin koko kirjailijan elämän ajan. Näin ollen hän kertoo toisinaan tosiasioiksi olettamiaan tapahtumia, jotka eivät välttämättä ole totta. Näin on todettu tapahtuneen varsinkin teoksessa Komppania K, jonka tapahtumista monet perustuvat suoraan kirjailijan omiin kokemuksiin länsirintamalta.

Muiden sotaveteraanien tavoin March kärsi vuosien ajan masennuksesta ja ahdistuskohtauksista. Kun työ lakimiehenä vaihtui laivanvarustamon johtotehtäviin, March matkusteli jatkuvasti pitkin maata työasioissa. Hän luki matkoillaan paljon psykologiaa, erityisesti Freudia ja Jungia. Muutettuaan jälleen 1928 New Yorkiin March opiskeli Columbian yliopistossa luovaa kirjoittamista ja alkoi kirjoittaa novelleja newyorkilaiseen kirjalliseen Forum-aikakauslehteen.

Komppania K ilmestyi ensin lyhyinä kertomuksina Forumissa 1930 – 1932. Romaanista tuli heti menestys, josta otettiin kolme painosta. March asui tässä vaiheessa jo Saksassa. Hän sai todistaa omin silmin natsien valtaannousun. March viimeisteli Hampurissa toisen romaaninsa Come in at the Door (1934), joka oli ensimmäinen romaani ”Pearl County”- teossarjasta.

March muutti sen jälkeen Lontooseen ja sai valmiiksi kolmannen romaaninsa The Tallons (1936), toisen osan ”Pearl County”-sarjasta. Marchia jo Saksassa vaivanneet psyykkiset ongelmat pahenivat Lontoossa. Kirjailija palasi Yhdysvaltoihin 1937, irtisanoutui työstään ja keskittyi pelkästään kirjoittamiseen. Vuonna 1943 julkaistu romaani The Looking-Glass päätti ”Pearl County”-sarjan.

Komppania K:n toivoa vailla olevaa näkemystä sodasta on usein verrattu Erich Maria Remarquen romaaniin Länsirintamalta ei mitään uutta (1929). Komppania K saattaakin hyvin olla syntynyt vastakirjana saksalaiselle klassikkoromaanille, olihan March tutustunut Saksaan liikkuvan työnsä vuoksi ja todennäköisesti perehtynyt Remarquen teokseen jopa alkukielellä.

Alabamalainen elokuvantekijä Robert Clem teki 2004 Komppania K:sta filmisovituksen. Elokuva ei herättänyt kiinnostusta USA:n ulkopuolella. Myös romaanikäännöksiä saatiin odotella. Vuonna 1967 Marchin romaani käännettiin italiaksi ja vuonna 2008 hollanniksi.

Iso mörkö väijyy sisällä

Komppania K:ssa kuilu rivimiesten ja upseerien välillä kasvaa toisinaan todella suureksi. Vihollinen löytyy tällöin yllättävän läheltä. Eräs sotamies kyllästyy täysin joukkueenjohtajansa pompotteluun ja lävistää tämän pistimellään. Salassa tehty murha jää ilman rangaistusta.

”Sota on yhtä inhaa kuin köyhän tilan soppa ja yhtä pikkumaista kuin vanhanpiian juorut.”

Kuin vastapainona raskaille ihmissuhteille rintamatoveruus saattaa romaanissa muuttua kohtalonoikusta jopa vihollisuuden ylittäväksi. K-komppania heitetään pariksi viikoksi lepäämään Moselin rannalle, jossa ranskalaissotilaat opettavat amerikkalaisille pelisääntöjä elää rauhanomaisesti joen toisella puolelle sijoitettujen saksalaisten kanssa. Kun puolin ja toisin tiedotetaan tulevista keskityksistä, tiedetään poistua asemista ajoissa turvaan kauemmaksi. K-komppania oppii näin sodasta ainutlaatuisen totuuden, joka muodostuu yhdeksi romaanin tärkeimmistä eetoksista: jos taistelevien armeijoiden rivimiehet voisivat kokoontua yhteen ja puhua asiat kiihkottomasti selviksi, yksikään sota ei kestäisi viikkoa kauempaa.

Juoksuhaudassa tapahtuu toisinaan muitakin ihmeellisyyksiä. Yksi mies kuvittelee muuttuvansa sokeaksi – ja huomaa asian todella toteutuvan! Toinen mies haavoittuu, joutuu leikkaukseen ja herää nukutuksesta sairaalassa. Havahduttuaan hän alkaa keskustella sänkynsä viereen tulleen vanhemman naisen kanssa, joka näyttää tutulta naiselta kotikulmilta. Myöhemmin selviää, että itse Englannin kuningatar on käynyt rintamalla ja vieraillut haavoittuneen miehen sängyn vieressä!

Kuoleman läheisyys vakavan haavoittumisen yhteydessä saa sotilaat näkemään erikoisia näkyjä, joissa sotaolot sekoittuvat lapsuuden muistoihin ja nuoruuden unelmiin. Raskaat taistelut, ankeat odottelut ja alituinen nälkä erottelevat miesten henkisiä ominaisuuksia kuin jyviä akanoista. Taistelutaito on oma lukunsa. Kaksi K-komppanian sotilaista nousee urheudellaan todellisiksi sotasankareiksi muuttuen lopulta eläviksi legendoiksi. Sodan jälkeen nämä mainesanat kuitenkin hälvenevät siviilien parissa nopeasti kuin savu ilmaan, kun muut inhimilliset ominaisuudet nousevat taistelutaidon edelle.

Hyvin ankea kohtalo odottaa niitä komppanian sotilaista, jotka joutuvat sotaoikeuteen syytettyinä pelkuruudesta tai velvollisuuksiensa laiminlyönnistä. Kohtuullisen pieniä rikoksia seuraavat kauhistuttavat rangaistukset, jotka saavat karvat nousemaan pystyyn oikeudenkäyntiä seuraavilta:

”Toivoisinpa joskus näkeväni sotaoikeuden istuntoja seuraamassa niitä heppuja, jotka ovat koko ajan puhumassa sodan jaloudesta ja armeijassa vallitsevasta veljeydestä. Heidän mielensä muuttuisi nopeasti, sillä sota on yhtä inhaa kuin köyhän tilan soppa ja yhtä pikkumaista kuin vanhanpiian juorut.”

Usean näkökulman romaanitekniikka Komppania K:ssa osoittautui tehokkaaksi. Sirpaleiset kuvat sieltä täältä korostivat sellaisenaan sodan sirpaloittavaa maailmankuvaa, jonka veteraanit saivat viedä kotiin mukanaan. Kun nämä jätettiin sodan päätyttyä julmasti oman onnensa nojaan, heidän selviämismahdollisuutensa saattoivat olla vähäiset. Henkiin jääneiden sotilaiden teloitus olisi ollut inhimillisempää kuin kotiutus, toteaa yksi Komppania K:n veteraaneista kyynisesti sodan jälkeen. Rauhanjulistus ei poistanut veteraanien mielistä sinne asettunutta isoa mörköä, joka vei yöunet ja teki päiväsaikaankin monenlaisia henkisiä kepposia äärimmäisyyksiin herkistyneille mielille.