Ryssändisko

Venäläissyntyinen Wladimir Kaminer (s. 1967) muutti Berliiniin 1990. Hän on tällä hetkellä yksi Saksan suosituimmista kirjailijoista. Kaminer sekoittaa kirjoituksissaan omaelämäkertaansa absurdeja huomioita venäläisestä ja saksalaisesta yhteiskunnasta. Kaminerin esikoisteos Russendisko ilmestyi vuonna 2000 ja teki Kaminerista kulttikirjailijan. Teos on muutaman sivun pituisten tarinoiden kokoelma, joka esittelee lukijalle hauskan kavalkadin venäläisiä ja muita ulkomaalaisia Berliinissä.

Totuuden ja silkan jutuniskemisen rajaa on vaikea vetää, ja siinä piileekin Kaminerin kirjoitusten ydin. Kirjan nokkela nimi on sekä yhden tarinan otsikko että Kaminerin musiikkiprojektin nimi: Kaminer pyörittää Berliinissä Russendisko-klubia viikoittain.

Ryssändiskon tarinoita yhdistää minäkertoja, joka muistuttaa kovasti kirjailijaa itseään. Juutalainen, Moskovassa syntynyt nuori mies muuttaa 1990 Berliiniin, elää muiden venäläisten ja maahanmuuttajien kanssa ja opettelee elämään uudessa maassa. Kertoja Wladimir kuvailee hauskasti ympärillään eläviä ihmisiä ja kertoo esimerkiksi, millaista on yrittää saada saksan kansalaisuutta tai millainen on venäläinen seksipuhelin.

Saksaksi kirjoittavan Kaminerin lyhyt ja toteava kirjoitustyyli sopii kirjan nopeatempoiseen ja lystikkääseen asenteeseen. Useimmat tarinat muistuttavat suusta suuhun kulkeutuvia hauskoja juttuja, joiden kirjoitustyyli on mutkatonta ja toteavaa.

Kaminer onnistuu yksinkertaisella kielenkäytöllään luomaan syvän koomisia tilanteita, esimerkiksi tarinassa, jossa mikään Saksassa ei ole sitä, miltä näyttää: ”Sain tietää päivä päivältä enemmän. Asuntoani vastapäätä sijaitsevan pikaruokapaikan kiinalaiset olivat vietnamilaisia. Rykerstrassen intialainen onkin todellisuudessa Karthagon tunisialainen. Ja sitä afroamerikkalaista kapakkaa, jonka seinillä on silkkaa voodoo-kamaa johtaa — belgialainen.– Minua askarrutti ennen muuta kysymys, keitä ovat ne niin sanotut saksalaiset, jotka pitävät näitä tyypillisen kotoperäisiä puoteja, joissa myydään sianpotkaa ja hapankaalia.”

Ryssändiskon kertoja kuvailee taitavasti näkemäänsä ja kokemaansa. Itse kertojasta ei paljastu juurikaan syvempiä tasoja, vaikka hän kertoilee laveasti myös omasta elämästään. Pakinamaiset jutut rönsyilevät, ja ajoittain lukija turhautuu. Monet tarinoista ovat toki viihdyttäviä, mutta osa tuntuu vain turhanpäiväiseltä omien muistojen penkomiselta.

Vahvimmillaan Kaminer on kertoillessaan mitä kummallisimmista ihmiskohtaloista sekä pureutuessaan Berliinissä elävien eri kansallisuuksien tapoihin. Hän sekoittaa kansallisia identiteettejä ja karrikoi niitä niin mehevästi, että lopulta kansalaisuuden käsitteellä ei tunnukaan olevan paljoa merkitystä – paitsi Saksan kansalaisuuden myöntävien viranomaisten silmissä.

Kaminer lähestyy kepeästi maahanmuuttajien tilannetta ja muita yhteiskunnallisia aiheita. Syvällistä yhteiskunta-analyysia on turha odottaa. Irralliset ja ironiset huomiot jäävät hyvin pinnallisiksi ja tuntuvat olevan mukana pikemminkin mehukkaiden tarinoiden takia. Selvä kantaaottavuus ei toisaalta sovikaan tarinoiden viihdyttävään ja kaskumaiseen luonteeseen.

Vesa Suomisen käännös on tarkka ja tavoittaa Kaminerin rennon jutustelevan tyylin. Ongelmallisissa, saksasta tai venäjästä suomeen kääntymättömissä sanaleikeissä Suominen on turvautunut loppuviitteisiin, mikä tekeekin oikeutta Kaminerin tavalle sijoittua kahden kielen ja kulttuurin välille.