Bagdadin kutsu (Les sirènes de Bagdad)

Algerialainen kirjailija Yasmina Khadra, oikealta nimeltään Mohamed Moulessehoul (s. 1955) kirjoittaa väkivallan kierteestä ja sen vaikutuksesta ihmisen ajatteluun. Bagdadin kutsu on tarina aikuistumisesta epätoivon, pelon ja sekasorron keskellä. Khadra tarkastelee sodan ristiriitaista asetelmaa, jossa vapautta yritetään tuottaa väkivallan avulla.

Kirjailijalta on ilmestynyt jo 20 teosta. Sensuurin ja uhkailun vuoksi Moulessehoul päätyi kuudennen kirjansa jälkeen käyttämään kirjailijanimenään vaimonsa etunimistä koostuvaa pseudonyymiä. Hän paljasti todellisen henkilöllisyytensä vasta muuttaessaan Ranskaan vuonna 2001. Bagdadin kutsu, jonka ranskankielinen alkuteos ilmestyi vuonna 2006, on Khadran ensimmäinen suomennettu romaani. Pitkän uran Algerian armeijan upseerina tehnyt kirjailija kritisoi Bagdadin kutsussa sodan mielettömyyttä ja erityisesti Irakin sotaa.

Vaikka Irakin ja USA:n vastakkainasettelu, pelon ilmapiiri ja terrori-iskut ovat viime vuosina olleet varsin yleisiä aiheita kaunokirjallisuudessakin, Khadra onnistuu hyvän kertojavalinnan ansiosta tekemään tarinasta kiinnostavan. Minäkertojana on nuori irakilaismies, joka ulkopuolisuudessaan ja sattumanvaraisessa toiminnassaan vertautuu Camus’n Sivullisen päähenkilöön.

Miten eletään vapaina

Romaanin tapahtumat sijoittuvat amerikkalaisten miehittämään 2000-luvun Irakiin. Khadra kuvaa molemminpuolista vierauden pelkoa. Viha, nöyryytys ja järjettömyys ovat tarinan tapahtumiin läpäisevästi kirjoitettuja.

Päähenkilö asuu pienessä, eristyneessä Kafr Karamin kylässä, joka on ennen ollut asukkailleen turvapaikka ja yhteisöllisen ylpeyden aihe. Amerikkalaisten miehittäjien mukana kaikkialle on levinnyt pelon jännite. Minäkertoja kuvailee tilannetta seuraavasti: ”Olimme köyhiä ja nöyriä, mutta saimme elää rauhassa. Siihen päivään saakka, jolloin yksityisyyttämme loukattiin, tabumme rikottiin, itsekunnioituksemme vedettiin lokaan ja tahrittiin vereen… siihen päivään saakka, jolloin kranaatein ja käsiraudoin varustautuneet elukat tulivat Babylonin puutarhoihin opettamaan runoilijoille, miten eletään vapaina.”

Sotilashelikopterien lentäessä yli kyläläiset varautuvat pahimpaan. Amerikkalaissotilaat ovat tarinan pelottavia taustahenkilöitä, joiden uhkaavaa läsnäoloa lukijan ei anneta hetkeksikään unohtaa. Amerikkalaiset henkilöhahmot ovat persoonattomia vieraan maan olentoja, joiden ainoat ominaisuudet ovat tietämättömyys, viha ja pelko sekä näistä aiheutuva väkivaltainen arvaamattomuus. Myös irakilaisen vastarintaliikkeen johtajat kuvataan pelottaviksi ja vihan vallassa mitä suurimpiin kammottavuuksiin kykeneviksi.

Khadra korostaa kulttuurien välisestä ymmärtämättömyydestä johtuvaa inhimillisyyden tuhoa. Näkökulma on tavallisen irakilaisen, joka joutuu sietämään jatkuvaa kauhua. Missä tahansa voi räjähtää pommi, kuka vain voi kuolla sattumanvaraiseen väkivaltaan. Teiden varsilla amerikkalaiset tappavat terroristiepäiltyjä varmuuden vuoksi. Aikuistumisen kynnyksellä koetuilla traumatisoivilla tapahtumilla on pysyvä vaikutus 21-vuotiaan nuorukaisen mieleen. Khadra kuvaa sekasortoiset tilanteet todentuntuisesti ja koskettavasti.

Surullinen kasvutarina

Nuorukaisen tarina on Khadran tutkielma väkivallan vaikutuksesta ihmiseen. Herkkä nuori mies matkustaa Bagdadiin liittyäkseen vastarintajoukkoihin. Ajelehdittuaan kaoottisessa kaupungissa hän löytää etsimänsä paikan terrori-iskuja järjestävän liikemiehen luota. Jatkuvaa tappamista ja sivullisten kuolemia todistamaan joutuneen nuorukaisen mieli murtuu pikkuhiljaa, ja herkkyys vaihtuu turtumukseen. Hänen elämässään ei ole unelmia, ja halu kuolla saa hänet ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi kaikkien aikojen pahimpaan itsemurhaiskuun.

Khadran romaani painottaa inhimillisyyden ja ihmisarvon merkitystä. Tarinassa ainoat, jotka näkevät vihan verhon taakse ja haluavat ratkaista väkivallan kierteen, ovat humanisti-intellektuellit, joilla on sekä irakilaisen että länsimaisen kulttuurin tuntemusta.

Kirjailijan tyyli on tasainen ja kerronta säntillisen varmaa. Lyhyiden lauseiden käyttö tuntui aluksi töksähtävältä mutta muotoutui sitten kertojanäänen luontevaksi ominaisuudeksi. Tarina etenee välillä jokseenkin ennalta arvattavasti, mutta särmikkyyttä tulee, kun Khadra vyöryttää yhtäkkiä mukaan silmittömän väkivaltaisia kohtauksia ja vaikeita tunteita.

Bagdadin kutsu on hyvä esimerkki laadukkaasta fiktiosta, joka nostaa esiin kulttuurien välisiä eroja ja valtakoneistojen toimintaa ja todella saa lukijan ajattelemaan aktuaalisen maailmamme tilaa. Toivottavasti Khadran muitakin teoksia on pian saatavilla suomennettuina.