Kauneudesta. (On Beauty)

Länsimaisten yhteiskuntien monikulttuurisuus on noussut parin viime vuosikymmenen aikana
yhä suuremman huomion kohteeksi. Tämä on heijastunut niin kaunokirjallisuuteen kuin kirjallisuuden tutkimukseenkin. Kirjallisuudentutkimuksen puolella etninen ja postkoloniaalinen kirjallisuudentutkimus ja kulttuurintutkimukselliset lähestymistavat ovat olleet viime vuosina varsin muodikkaita. Yhteiskuntien heterogeenisyys, eri ryhmien väliset valtasuhteet ja erilaiset identiteettikysymykset ovat olleet monen tutkimuksen aiheena.

Eri maiden kirjallisuuksissa äänensä ovat saaneet esille erilaisten kulttuuristen, uskonnollisten ja etnisten vähemmistöjen edustajat aikaisempaa enemmän tai heidän olemassaoloonsa on kiinnitetty aikaisempaa suurempaa huomiota. Käytännössä kaikki Euroopankin niin sanotut kansallisvaltiot koostuvat useista kansoista tai kansanryhmistä.

Zadie Smith tuntui asettuvan hyvin tähän kehykseen julkaistessaan vain 25-vuotiaana vuonna 2000 palkitun ja kehutun esikoisteoksensa Valkoiset hampaat (White Teeth, 2001). Smithin oma äiti on lähtöisin Jamaikalta ja isä britti, joten hän asettuu jo perhetaustansa perusteella monikulttuuriseen viitekehykseen. Ennen kaikkea itse teos kuitenkin käsitteli ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajien elämää ja kokemuksia raikkaalla ja elämänmakuisella tavalla. Teos sai runsaasti huomiota ja päätyi monen monikulttuurisuutta sivuavan yliopistokurssinkin lukulistalle.

Kolmen julkaistun romaaninsa perusteella Smith tuntuu kuitenkin vastustavan asettumista kovin yksiselitteiseen maahanmuuttajakirjailijan muottiin, mihin häntä ehkä hieman oltiin esikoisen jälkeen asettelemassa. Jo toisessa romaanissaan Nimikirjoitusmies (The Autograph Man, 2002) Smith otti etäisyyttä Lontoon monikulttuuriseen miljööseen, ja hän siirtyy nyt kolmannessa romaanissaan Kauneudesta (On Beauty, 2005) pääosin Atlantin toiselle puolelle, Massachusettsiin, Wellingtonin yliopistoon Bostonin lähettyville. Teos käynnistyy perinteikkäästi kirjeromaanien tavoin, tosin modernisoidusti sähköpostiviestien kautta.

Jalavan varjosta tähän päivään

Romaani käynnistyy seuraavalla lauseella: ”Aloitetaan vaikka Jeromen sähköpostiviesteistä isälle”. Tämä lause nostaa välittömästi teoksen intertekstiksi E. M. Forsterin klassikon Talo jalavan varjossa (Howards End, 1910). Forsterin kirja käynnistyy samantapaisella lauseella: ”Voihan alkaa vaikkapa Helenin sisarelleen kirjoittamista kirjeistä (suom. Eila Pennanen)”. Zadie Smith kiinnittää itsekin lukijan huomion teoksen alussa olevissa kiitoksissaan Forsteriin.

Talo jalavan varjossa esitteli edvardiaanisen ajan kolme luokkataustoiltaan ja yhteiskunnalliselta asemaltaan poikkeavaa perhettä, Schlegelit, Wilcoxit ja Bastit. Näiden perheiden kautta Forster kykeni nostamaan esille aikansa yhteiskunnallisia ilmiöitä. Tuolloin esimerkiksi sosialistiset aatteet olivat nousseet kasvaneen mielenkiinnon kohteeksi samalla, kun yhteiskunta oli edelleen hyvin hierarkkinen ja luokkatietoinen. Samoin naisten asemaan kiinnitettiin aikaisempaa suurempaa huomiota. Forsterin teoksessa eri perheiden kohtalot kietoutuvat toisiinsa, ja samalla Forster dramatisoi ristiriitoja, jotka juontuivat eri aatteita ja luokkia edustavien henkilöiden välisistä jännitteistä. Nyt Smith hyödyntää omassa kirjassaan samantyyppistä asettelua.

Forster oli psykologisesti tarkkanäköinen henkilöhahmojen rakentaja. Vaikka teoksessa Talo jalavan varjossa nousee esille yhteiskunnallisesti merkittäviä teemoja, niin nämä eivät korostu henkilöhahmojen kustannuksella siten, että hahmot olisivat vain aatteille alisteisia eli eri aatteita edustavia tyyppejä.

Forster tunnetaan edelleen kirjallisuustieteen puolella juuri henkilöhahmojen teoriassa erottelullaan litteisiin (flat) ja täyteläisiin (round) henkilöhahmoihin. Forster itse siis kiinnitti suurta huomiota sanataiteen henkilöhahmoihin teoreettisellakin tasolla. Tässä yhteydessä ei ole tarpeellista paneutua henkilöhahmon käsitteen teoreettisiin kysymyksiin, mutta juuri monisyisten henkilöhahmojen rakentaminen vaikuttaa olevan se Forsterin teosten piirre, joka myös Smithiä innoittaa. Smithin kolmen romaanin tähän mennessä ehkä mielenpainuvin piirre on ollut kirjavien mutta elämän makuisten henkilöhahmojen valikoima.

Talo jalavan varjossa alkaa Helen Schlegelin kirjeillä siskolleen, jossa tämä kertoo kihlautumisestaan Wilcoxien perheen poikaan. Kauneudesta puolestaan alkaa Jerome Belseyn sähköpostiviestillä isälleen Howardille (nimessä jälleen viittaus Forsterin Howards Endiin), jossa hän niin ikään kertoo kihlautumisestaan, tällä kertaa Kippsien perheen tyttäreen. Niin kuin Helenin sisko Margaret matkustaa välittömästi tapaamaan siskoaan, myös Howard lähtee tapaamaan poikaansa sekä Kippsien perhettä Englantiin. Molemmissa tapauksissa uutinen kihlauksesta osoittautuu ennenaikaiseksi, mutta romaanin tapahtumat on saatu käyntiin ja lukijalle esiteltyä kahden perheen välinen dynamiikka.

Tällä kertaa Smith sijoittaa romaaninsa tapahtumat yliopistomaailmaan. Tapahtumat fokalisoidaan lähinnä Belseyn perheenjäsenten kautta. Alun perin englantilainen Howard Belsey on taidehistorian professori ja Rembrandt-tutkija, ja Kiki on hänen mustaihoinen vaimonsa. Perheeseen kuuluu lisäksi kolme lasta: vanhin poika Edward on perheen hartain kristitty, tytär Zora on juuri aloittanut opinnot samassa yliopistossa, jossa hänen isänsä opettaa, ja nuorimmainen poika Levi on kiinnostunut teini-ikäisen innolla hip-hopista, katujen elämästä ja köyhien asemasta niin kotona kuin Haitissakin.

Belseyn perheen vastinpariksi asettuu Kippsien perhe. Monty Kipps esitellään perheenpäänä, joka poikkeaa arvoiltaan ja ajatusmaailmaltaan Howard Belseyn vastaavista. Monty Kipps saa viran samasta yliopistosta kuin Howard ja koko Kippsien perhe muuttaa Belseyn naapurustoon. Sekä Howard Belsey että Monty Kipps toimivat akateemisessa maailmassa samalla alalla. Tässä mielessä Forsterin teoksessa perheet poikkesivat enemmän toisistaan. Smith ei ole kirjoittanut uutta versiota Forsterin teoksesta, vaikka joitain elementtejä lainaileekin.

Forsterin edvardiaanisessa maailmassa ristiriitoja aiheuttivat boheemien, yläluokkaisten Schlegelin sisarusten hellimät sosialistiset ja naisten tasa-arvoa korostavat pyrkimykset sekä Wilcoxien konservatiivisuus. Smithin teoksessa jännitteet kahden perheenpään, Howardin ja Montyn, välillä tiivistyvät eräässä käytännön kysymyksessä, joka koskee vähemmistöjen tasa-arvoisuutta.

Howard tukee aktiivisesti kiintiöpolitiikkaa, jonka mukaan vähemmistöjen asemaa parannetaan parhaiten takaamalla vähemmistöjen edustajille tietty osuus esimerkiksi korkeakoulutuspaikoista. Monty puolestaan uskoo, että tämänkaltainen menettely ruokkii vääristynyttä minäkuvaa. Parhaiten vähemmistöjen asema paranee sitä kautta, että yksilö ymmärtää olevansa kilpailutilanteessa muiden yksilöiden kanssa nimenomaan yksilönä, ei ryhmän edustajana. Monty siis vastustaa Howardin ajamia vähemmistökiintiöitä.

Tämänkaltaiset teemat ovat tuttuja angloamerikkalaisesta keskustelusta monikulttuurisuudesta. Kummankin näkökannan puolesta voidaan esittää perusteluja. Tätä poliittisestikin merkittävää teemaa ei kuitenkaan nosteta teoksessa kovin keskeiseen asemaan. Smith modernisoi Forsterinkin teoksessa esiintyvän jännitteen, mutta se on alisteinen henkilöhahmojen kuvaukselle. Romaani Kauneudesta ei siis ole poliittinen kannanotto suuntaan tai toiseen vaan värikkäiden henkilöhahmojen ehdoilla toimiva kertomus.

Kauneudesta hyödyntää useita kohtauksia teoksesta Talo jalavan varjossa. Se ei kuitenkaan ole kyseisen teoksen toisinto tai uudelleen lämmitys, vaan Smithin tarina ja henkilöt erkaantuvat tarinan edetessä kyllä oman laatuisikseen. Useissa kohdissa Kauneudesta muistuttaa kuitenkin Forsterin teoksen olemassaolosta. Kun otetaan huomioon rap- ja hip-hop-musiikin läsnäolo Smithin romaanissa, tekisi melkein mieli puhua sämpleistä tai sämpläyksestä. Tiettyjä tapahtumia ja juonenkäänteitä lainataan, mutta ne eivät hallitse Smithin teosta. Hip-hop- ja rap-musiikki saavat teoksessa muutenkin huomiota, niin eräänä nykyrunouden muotona kuin Carlin henkilöhahmon kautta: räppiä tai ”spoken wordia” harrastava Carl on Forsterin teoksen Leonard Bastin muunnelma.

Smithin ehein romaani?

Smith on kolmen julkaistun romaaninsa perusteella osoittautunut taitavaksi henkilöhahmojen luojaksi. Smith rakentaa identiteetiltään hybridejä hahmoja, joille monikulttuurinen tausta näyttäytyy pikemminkin rikkautena kuin yksilöllisyyttä rajoittavana elementtinä.

Suurimmat ongelmat Smithin kahdessa ensimmäisessä romaanissa liittyivät mielestäni teosten rakenteeseen. Esimerkiksi Valkoiset hampaat kärsi usein esikoiskirjoille tyypillisestä päätännän vaikeudesta; tarina oli venytetty yli pituutensa. Toisessa romaanissaan Nimikirjoitusmies Smith hyödynsi teoksen rakenteessakin laatimaansa kabbalistista kaaviota, jonka avulla teoksen kappaleita paikoitellen rytmitettiin. Tässäkin romaanissa oli kuitenkin mielestäni aistittavissa vaikeus ohjata tapahtumat päätepisteeseensä.

Nyt Talo jalavan varjossa toimii hieman samalla tavalla kuin kabbalistinen kuvio edellisessä romaanissa. Forsterin teoksen tapahtumat toimivat eräänlaisena väljänä tukikehikkona Smithin romaanin tapahtumille. Tarinan edistyessä Kauneudesta kuitenkin osoittaa kykenevänsä seisomaan myös omilla jaloillaan. Rakenteellisesti Kauneudesta onkin mielestäni Smithin tähän mennessä ehein romaani. Zadie Smith on hyvä tarinankertoja, joka on osoittanut kolmessa toisistaan poikkeavassa romaanissa muuntautumiskykyisyytensä. Ehkä Smith on halunnut osoittaa olevansa muutakin kuin yhden asian – tai identiteetin – kirjailija. Ehkei Kauneudesta vielä aivan klassikkoluokkaa ole, mutta se on viihdyttävä lukuromaani, joka saa odottamaan jo Smithin seuraavaa tarinaa.

Suomentaja Irmeli Ruuska on tavoittanut hyvin Smithin kirjoituksen rytmin. Luovimmat ratkaisut hän on tehnyt rap-tekstien kääntämisessä. Ne on pikemminkin sepitetty uudelleen kuin suomennettu, mistä ratkaisusta ainakaan minulla ei ole huomauttamista. Kääntämisessä ongelmallisia kohtia ovat varmasti olleet myös eräät puhekieltä tavoittelevat osuudet. Niiden konnotaatiot muuttuvat käännettäessä kielestä toiseen.