Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Mikä siinä kaksiosaisessa nimessä oikein häiritsee?

Arto Rintala, 8.10.2016
Dina Rubina: Kaksiosainen sukunimi 158 s., Idiootti 2015 Kääntäjä(t): Tuukka Sandström.

Dina Rubina (s. 1953, Taškent, Uzbekistan) kuuluu Venäjän suosituimpiin nykykirjailijoihin. Uransa jo teini-ikäisenä aloittanut ja sen alkuvaiheessa joitakin vuosia soitonopettajana työskennellyt Rubina herätti huomiota jo varhaistuotannollaan; sittemmin hänen teoksensa ovat nousseet säännöllisesti Venäjän luetuimpien ja palkituimpien joukkoon. Kahdeksan niistä on sovitettu myös elokuviksi. Neuvostoliiton hajotessa taustaltaan ukrainanjuutalainen Rubina emigroitui Israeliin, missä hän on elänyt siitä lähtien.

Teokset ovat nousseet säännöllisesti Venäjän luetuimpien ja palkituimpien joukkoon.

Rubinan tuotantoa on käännetty jo yli kolmellekymmenelle kielelle, mutta vasta Tuukka Sandströmin suomennosvalikoiman Kaksiosainen sukunimi myötä suomalainenkin lukija pääsee tutustumaan Rubinan värikkääseen ja varsin kiinnostavaan proosaan. Kaksiosainen sukunimi sisältää teoksen nimeä kantavan pienoisromaanin, sekä kaksi novellia, ”Eräs älykkö istahti tielle” ja ”Ljubka”. Alun perin 1990-luvulla ilmestyneet kertomukset kuuluvat Rubinan tunnetuimpaan tuotantoon ja kaksi ensin mainittua on myös filmatisoitu 2000-luvun puolella.

Erinomainen tunnetilojen kuvaaja

Alkukieltä osaamattakin lukijalle selviää nopeasti, että Sandströmin käännöksestä muodostuu kaikissa kolmessa kertomuksessa sujuva, Rubinan kerrontatekniikoita kunnioittava ja tarinoiden yleiseen ilmapiiriin sujuvasti liukuvia ilmaisurekistereitä käyttävä suomenkielinen versio. Suomentajaa on myös kiitettävä teoksen loppuun liitetyistä selityksistä, jotka avaavat joissain kohdin hyvinkin tarpeellisia Venäjän ja Neuvostoliiton historiaan ja kulttuuriin liittyviä viittauksia teoksen lukijoille.

Nimitarina lienee kokoelman kertomuksista kaikkien kiinnostavin. Suurelta osin miehen ja pojan automatkaan keskittyvä tarina etenee vuoroin dialogina, vuoroin henkilöiden sisäisenä monologina, ja liikkuu vangitsevasti niin tarinan nykyhetkessä kuin menneisyydessäkin. Pikkuhiljaa taustalta paljastuu lukijalle pojan ja miehen todellinen suhde: kuka onkaan pojan oikea  isä ja mitä kauan sitten menneisyyteen haudattu kolmiodraama kertoo tämän todellisista perhesuhteista? Rakenteelliset ratkaisut voivat kuulostaa selostettuna kikkailevalta, mutta itse asiassa Rubina saa pohjimmiltaan hyvin koskettavan tekstin virtaamaan jouhevasti ja ongelmattomasti lukijan silmien edessä, mistä pienin kiitos ei suinkaan kuulu kirjailijan erinomaiselle kyvylle kuvata henkilöiden tunnetiloja.

Ilmaisu on pohjimmiltaaan hyvin lämminhenkistä ja pientä ihmistä ymmärtävää.

”Eräs älykkö” kuvaa hyvin toisenlaista rakkaustriangelia. Intertekstuaalisella tasolla kertomuksen taustalla kummittelee jatkuvasti Anton Tšehovin klassikko Nainen ja sylikoira (1899), kertomus mielestään tylsistyttävään avioliittoon vangitusta piintyneestä naistenmiehestä ja tämän lomallaan kohtaamasta pikkukaupungin kaunottaresta. Rubina tosin kääntää asetelman sikäli ympäri, että ”Erään älykön” minäkertoja, ironian linssien lävitse kuvatuissa taidepiireissä liikkuva oikolukija Anna huomaa rakastettunsa Kosjan olevan varsinainen sylikoira, josta ei loppupeleissä ole oikein mihinkään. Onneksi Kosjan vaimo on samalla aaltopituudella kertojan kanssa. Tšehovin tarinan tunteminen kieltämättä lisää novellin lukunautintoa, mutta komiikkansa ja hienon sivuhenkilögalleriansa ansiosta ”Eräs älykkö” liikkuu vallan mainiosti myös omin voimin.

Lämmintä absurdismia

Rubinan juutalainen tausta nousee selkeimmin esiin viimeisessä tarinassa ”Ljubka”, jonka tapahtumien taustalla vaikuttaa Stalinin hallinnon 1953 keksimä väite juutalaissyntyisten lääkärien suunnittelemasta salaliitosta neuvostojohtoa vastaan. Pääosassa tarinassa on yksin pienen lapsensa kanssa jäävä lääkäri Irina, joka palkkaa tietämättään ammattirikollisen avukseen kotinsa ylöspidossa.

Kaikissa tarinoissa Rubinan ilmaisu on pohjimmiltaaan hyvin lämminhenkistä ja pientä ihmistä ymmärtävää. Parhaiden venäläisten perinteiden mukaan kirjailija flirttailee absurdeilla elementeillä, mutta se tapahtuu henkilöitä kunnioittaen ja heidän inhimillisen perusolemuksensa säilyttäen, toisin kuin puhtaassa absurdismissa, joka useimmiten riisuu hahmoilta niiden minuuden täysin. Absurdismin tuntua taitavasti annostellen Rubina onnistuu myös luomaan teksteihinsä huumoria, joka itse asiassa estää usein älyttömän rajalla horjahtelevien tapahtumien romahtamisen silkaksi farssiksi. Huumori pitää kerronnan uskottavan rajoissa tavalla, joka ei voi olla herättämättä lukijassa syvää empatiaa henkilöitä ja näiden kokemuksia kohtaan.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto