Varjojen kirja

Don Patersonin Varjojen kirja (The Book of Shadows), joka sivuillaan sanoo itseään aforistiseksi, on käsittänyt aforismin vähän laajemmin kuin laintauluina, joista Paterson ilmoittaa: ”Oikeat profeetat tietävät aina, että sanat tuodaan heille laattoihin kaiverrettuina heti kun ne singahtavat ilmoille.”

Vaikuttaa jopa siltä, ettei Paterson tiedä lopullista totuutta. Hän lavertelee, se on aiheuttanut hämmennystä, hän kehittelee ajatuksiaan. Hän ei muistuta sanotaanko Samuli Parosta, jolle maailma usein oli kiusallisen valmis, vaikka hän olikin katsellut maailmaa 50 vuotta, vaan Wittgensteinia, tämän loputtomia postuumeja muistikirjoja, joissa kävellään ympyrää ajan loppuun saakka.

Tosin vertauttamisen ystävä Paterson ei ole. Takakannen mukaan hän toimii kriitikkonakin ja ilmoittaa kansien välissä: ”Surkeat kriitikot palauttavat aina mieleensä samankaltaisuuksia, joilla ei ole mitään tekemistä käsiteltävien teoksien kanssa mutta sitäkin enemmän niiden riittämättömien esimerkkien kanssa, joita heidän on vedettävä hatustaan; heidän piittaamattomuutensa vaatii niitä.” Tämmöinen sattuu ja niin pitääkin olla. Lukija ylipäänsä on jatkuvasti housut kintuissa Patersonia lukiessaan.

Mutta samassa vaiheessa on kirjailijakin: ”Mikäli en jatkuvasti ilmaise itseinhoa, se ei johdu mistään muusta kuin sisun puutteesta.” Paterson on skotti, ja heidän asuinsijoillaan on kylmää ja tuulista. On ihan kotoinen olo ugrilla, kun ajattelee Skotlantia ja lukee skotlantilaista tekstiä, vähän jää peittelemättä, paljon kerrotaan. Mitä tulee muiden ihmisten itseinhoon niin siitä sanotaan: ”V.:n kuuluisa itseinho… jollei muuta, ainakin olimme siinä asiassa hänen kanssaan samaa mieltä.” Tämä on kaunista.

Taiteita Paterson arvottaa mielellään: tietyt kirjailijat voivat olla vain esseistejä ja loppujen lopuksi he ovat kriitikoita. Runous puolestaan on proosaa ylempänä, tietenkin, miten voisi olla muuten tässä tasa-arvoisessa länsimaisessa maailmassa, missä vähemmistötkin saavat sijansa. Mutta musiikki on runouttakin korkeampaa. Eritoten Bach, kun taas Mozart oli pöljä.

Vaikuttaa jopa siltä, ettei Paterson tiedä lopullista totuutta.

Paterson jankuttaa Mozart-inhoaan jo niin, että ihmettelee, mistä se on lähtöisin. Kenties se ei ole mistään lähtöisin, se on vain Don Patersonin mietitty mielipide. Kursivoinneista hän sanoo Jälkisanoissaan: ”Aforismiin sisältyy usein yksi kursivoitu sana; se ilmaisee aforismin magneettisen pohjoisen, ei sen suuntaa.”

Miehen ja naisen, siis naisen ja miehen (tai naisen ja naisen tai miehen ja miehen) välisestä suhteesta, ihan rakkaudestakin, Paterson kirjoittaa raikkaasti. Ei latteuksia vaan tähän malliin: ”Anaaliseksillä on yksi huomattava etu: on hyvin harvoja elokuvia, jotka neuvoisivat kummallekaan osapuolelle, miltä heidän pitäisi näyttää.” Näetkö mielessäsi kuvan? Kerro siitä. Tai tämä: ”Vain kaikkein vanhimmat käsikirjat kehtaavat sanoa sen suoraan. Meidän vastalauseemme suuseksille ovat yleensä luonteeltaan… esteettisiä.”

Välillä Paterson on kuin Diogenes Sinopelainen, kertoo mitä mieleen tulee ja me vieressä punastelemme. Aikaa myöten valhe kasvaa ja historiasta sanotaan: ”Opimme historiasta ja toistamme sitä hilpein mielin. Historia ei varoita, se oikeuttaa.”

Ovatkohan Skotlanninkin riesana itseoppineet? Paterson nimittäin kirjoittaa: ”Lauseoppi lisää niiden valtaa, jotka hallitsevat sen. Eteenpäin pyrkivä työväenluokka erehtyy tavallisesti uskomaan, että sanavarasto ratkaisee, ja varsin usein ─ pahantahtoisesti ─ sitä rohkaistaan pysymään tässä uskossa.”

Suomennoskin on hyvä eikä suomentajan selityksiä liikaa.

Patersonilta löytyy jokaiselle jotakin ja sitä, minkä jokainen tahtoo ohittaa joko henkilökohtaisista tai yleisistä syistä. Minä tahdoin ohittaa merkinnöittä Patersonin puheet tietoteknisestä innostuksestaan (tosin Patersonkin on vähän nolo innostuksestaan). Sanarunoilija saattaa siteerata tätä: ”Runous on sana hiljaisuudessa. Vain runo voi koostua yhdestä sanasta.” Ja niin edelleen, jokaiselle jotakin eli ei kenellekään mitään.

Oikeastaan Patersonia ei pitäisi siteerata lainkaan, se menee jatkuvasti pieleen, sillä Paterson yrittää ajatella paperille ja ajatus on muuttuvainen. Älä siteeraa äläkä vertaa. Ilmeisesti tahdotaan sanoa: ajattele kuule ihan itse, mene lukemaan ja raapusta omat juttusi.

Eli kannattaa lukea Don Patersonin Varjojen kirja. Suomennoskin on hyvä eikä suomentajan selityksiä liikaa.