Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Sanat ja tuntuva tuntematon

Kimmo Korhonen, 21.1.2008
Esa Mäkijärvi: Yökiipijä s., ntamo 2007

Esa Mäkijärven (s. 1984) esikoisrunokirjan sanat ovat ohutta verhopintaa, jonka harvan rakenteen riittämättömyys on avaus suurien kysymysten suuntaan. Yökiipijä sisältää keskeislyriikkaa, kauniita ja merkillisiä tilanteita, surun ja pienuuden tunteita. Mäkijärven runot on hiottu tuoreeseen muotoon klassisesta kuulaudesta, symbolismin vimmasta ja katkeavista sanoista, eikä niissä kaihdeta suuria aiheita, rakkautta tai Jumalaa. Näissä säkeissä kielen musiikki ja merkitysten tihentymät asettuvat selkeyden edelle.

Mäkijärven sanat ”meidän on rysäytettävä lyyrisyys uudelle vuosituhannelle” on hänen runojensa vanhahtavia piirteitä tarkastellessa ristiriitainen, mielenkiintoinen. Yökiipijä sisältää kaksi toisiinsa nähden itsenäistä lukua. Ensimmäisen luvun runoja kuvaava motto on lainaus Werner Herzogin elokuvien räjähtelevältä näyttelijältä Klaus Kinskiltä: ”Mutta sanat – sanat eivät ole tarpeeksi!”

Kohde: tuntematon

Yökiipijän runokuvat ovat romanttisia, ja merkitykset perustuvat symboliselle sanojenkäytölle. Kukkien pehmeä, punainen, pian katoava, aistittavaa kauneutta edustava olemassaolo on tärkeässä roolissa useissa runoissa. Sanat kuten uni, rakkaus, syli ja ikuinen toistuvat Mäkijärven runoissa. ”Uni on surullinen sanoo ja jos on rakkautta on myös muuta // mies pudonnut pois nähtyään liian unta ja putoaa siitä pois syliin joka on pehmeä joka on luulo ikuisuudesta joka on jotain kaunista.”

Sanat saattavat yllättävästi katketa, ja silloin merkitykset tarrautuvat kiinni toisiinsa: ”jokin on ku olemaisillaan ja se jokin olet sinä”. Yökiipijästä on toistuvasti luettavissa se miten sanat ja järki murtuvat jonkin ihmistä laajemman, yksilöä ikuisemman jatkuvuuden edessä; ”luulin syntyneeni uudestaan / mutta lopulta ainoa mikä minusta tuli ulos oli meri”.

Toisaalta ikuisemman ulottuvuuden ja hetkellisen aistikauneuden välillä on yhteyden tuntua; ”ruusujen avautuminen on kuin taivaan; ne antavat uskomattoman / kauneutensa ja sitten pysähtyvät”. Ehkä ihmisen sisäisessä kokemuksessa on jälkiä ikuisemman läsnäolosta, ja se voi tarttua katoavan kauneuden pintaan. Ehkä kysymyksessä on havaitsemisen ehdoista aiheutuva illuusio.

Yökiipijä on merkillinen nimi runokokoelmalle. Yökiipijä voisi olla jonkinlainen olio, joka tutkii tuntematonta ja hallitsematonta osa-aluetta epäjatkuvan yksilön kokemuksessa: ”hän on kääntynyt kohti pimeää ja seisoo siinä / niin täydellistä”. Kenties kyseinen osa-alue on ihmisen sisällä oleva jälki kuoleman takaisesta olemisesta, jopa yhteys ikuisempaan. Mäkijärven runoissa pimeys tai palava aurinko eivät asetu merkeiksi paperin pinnalle, toistuvasti.

Postmoderni ja romantiikka

Yökiipijä tavoittelee ikuisemman luonnon tai Jumalan läheisyyttä usein oivaltavalla ja tuntuvalla tavalla. Tieteen tarjoamat järkiselitykset tälle ”ikuisuudelle” ovat yksinään latistavia ja eliminoivat yhteisen kuolevaisuutemme kokemuksellista puolta. Yhteinen kuolevaisuutemme antaa elämisemme hetkiin tuntuvuutta.

Romanttisten ja vanhahtavien piirteiden uudelleen ilmestyminen runouteen ”rysäytettäessä lyyrisyyttä uudelle vuosituhannelle” on kiinnostava ilmiö, joka ei rajoitu ainoastaan Mäkijärven kokoelmaan. Miia Toivion sekä loistava että vakuuttava esikoiskokoelma Loistaen olet (Teos 2007) on myös luettavissa ikuisemman luonnon ajatusta vasten, mutta samalla Toivion runoissa on perinteen kierrätystä, ironiaa, postmodernin asenteen ryydittämää runokieltä. Yllättävästi postmodernin kautta siis näyttäisi pyrkivän esille romantiikan taiteelle ominaisia piirteitä, väkeviä maalailuja ja ironiaa.

Eivätkö romantiikan ja postmodernin tyylisuuntaukset asetu monessa suhteessa lähelle toisiaan? Romantiikassa ja postmodernissa representaatio kokee saavuttamatonta, kaukaa tai läheltä. Molemmista löytyy keskiöstä ylevän estetiikka, jota ovat muotoilleet esimerkiksi Immanuel Kant ja Jean-François Lyotard. Ylevä on ihastusta ja ahdistusta aistittaessa jotain, mitä käsityskyky ei tavoita. Käsityskyky ei pysty hallitsemaan vuoristoja, kulmien kaupunkielämää tai mielen käsittämättömiä alueita. Runouden postmoderni romantiikka on 2000-luvulla paluuta sanomisen mahdottomuuden äärelle, raivoisasti ja ironisen kepeästi, kulttuuria ja perinnettä unohtamatta.

Useat Mäkijärven runot vaikuttavat hyvin inhimillisiltä kirjoituksilta havaitsemisen, rakkauden ja kuoleman ongelmista. Jotkut runot jäävät nuoren lyyrisen (mies)minän henkilökohtaiseksi musiikiksi. Epätasaisuudesta huolimatta Yökiipijä on vaikuttava ja hieno esikoinen. Kokoelman toinen luku ei ole yhtä onnistunut kuin ensimmäinen, kieli ei aina jaksa kiivetä suurien aiheiden rinnalle, ja muutamat runot lipeävät lyyrisen tilittämisen puolelle. Kypsemmässä ensimmäisessä luvussa runot ovat arvoituksellisia ja puoleensa vetäviä. Yökiipijä kestää useita hiljaisia lukukertoja.

ntamosta

Mäkijärven esikoinen on omalaatuista, uudella tavalla vanhahtavaa runoutta, ja kiitos sen julkaisemisesta kuuluu Leevi Lehdon ntamolle. Puhtaasti kaupallisten kirja-talojen kustannusohjelmiin Yökiipijä tuskin olisi mahtunut. Ntamon toiminta, joka perustuu kirjojen valmistamiseen sitä tahtia kun ostajia ilmaantuu ja kirjailijapalkkioiden maksamiseen jokaisesta myydystä kappaleesta, mahdollistaa kaupallisia intressejä epätodennäköisesti palvelevia julkaisuja. Ntamo ei markkinoi tulevia julkaisuja, joten sen sivuja kannattaa pitää aktiivisesti silmällä. ”Olen sanonut, että vain sellainen, joka aluksi kiinnostaa vain seitsemää ihmistä, voi muuttaa joukkojen tietoisuutta” (Leevi Lehto, Turun Sanomat 17.12.07).

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto