Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Erilaista naisen arkea

Merja Leppälahti, 13.9.2006
Essi Kummu: Mania s., Tammi 2006

Essi Kummu tarkastelee esikoisteoksessaan Mania nuoren naisen mielen särkymistä. Romaanin päähenkilö, 29-vuotias Laura, toivoo ja suunnittelee, mutta asiat tuntuvat menevän omalla painollaan vääriin suuntiin. Lauralla ei ole voimia eikä kykyä vaikuttaa tapahtumiin ja hänen otteensa todellisesta elämästä käy yhä heikommaksi. Lopulta peruuttamaton tapahtuu: Laura ampuu kolme hänelle tuntematonta miestä kuoliaaksi ilman mitään erityistä syytä. Neljäs mies haavoittuu. Jälkeenpäin Laura ei muista teostaan mitään.

Essi Kummun kerronnassa tapahtumat eivät etene kronologisesti, vaan nykyiset ja aikaisemmat tilanteet kulkevat rinnakkain. Prologissa kuvataan surmatapahtuna, teoksen henkilöiden kannalta keskeinen ja käänteentekevä hetki. Prologin jälkeen tekstissä seurataan Lauran elämää sekä ennen tapausta että sen jälkeen. Kirjailija ei muutamia kohtia lukuun ottamatta jää selittelemään, vaan välittää lukijalle kuvan maailmasta Lauran näkökulmasta.

Lauran tapaukselle on olemassa reaalinen esikuva. Helmikuussa 1999 Lauran ikäinen Sanna Sillanpää vuokrasi ampumakerhosta aseen, jolla hän tappoi kolme paikalla ollutta miestä ja haavoitti neljättä. Hänet pidätettiin lentokentällä, missä hän osti matkalippua ”jonnekin”. Aseen hän oli heittänyt lentokentän roska-astiaan. Mielentilatutkimuksissa Sillanpään todettiin sairastavan paranoidista skitsofreniaa ja vankeusrangaistuksen sijaan hänet määrättiin hoidettavaksi mielisairaalaan.

Kummu ei kuvaa Lauraa mielenterveystapauksena. Esikoiskirjailija ei sorru liikaan psykologisointiin tai tapauksen aitoudella herkutteluun. Yhteyttä todellisiin tapahtumiin ei mainita edes kirjan takakansitekstissä. Teos toimii omillaan, kaunokirjallisena tuotteena, eikä lukijan tarvitse edes tietää, että vastaavaa on oikeasti tapahtunut.

Haaveet ja todellisuus

Maisteriksi opiskellut Laura työskentelee puhelinmyyjänä, mutta hän haluaa olla jotakin enemmän. Jo viisivuotiaasta hän on tiennyt, että hänestä tulee tähti, muu on vain välivaihetta. Muistaakseen tavoitteensa Laura on kirjoittanut tussilla makuuhuoneensa seinään isoin kirjaimin olympia-aatteen sanat ”nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin”. Lauran moton alle hänen tyttärensä Elina on kirjoittanut oman toiveensa: ”muista hakea tarhasta!”

On vaativa tehtävä kuvata mielen järkkymistä siten, että teksti olisi samalla kertaa sekä uskottavaa että kiinnostavaa. Kummu onnistuu tässä kuitenkin hyvin. Lauran hahmo tuntuu todelliselta ja mahdolliselta. Hän ei ole pelottava, palavasilmäinen mielipuoli, vaan ihminen, jolla on samantapaisia ongelmia ja haaveita kuin monilla muillakin. Esimerkiksi työtään puhelinmyyjänä Laura ei pidä paljon arvoisena, mutta hän haluaisi kuitenkin olla myyjänä menestyksekäs ja muitten arvostama.

Laura tuntee ajoittain huolta tyttärestään ja haluaisi toimia tämän parhaaksi, mutta aina hän vain ei jaksa katsoa eikä välittää. Kuusivuotias Elina ei oikeastaan haluakaan olla pikku tyttö vaan lintu tai tiikeri. Hän tekee itselleen nukkumapesän kylpyhuoneen likaisiin vaatteisiin ja rankaisee itse itseään tehtyään pahaa. ”Mitä minä teen sinun kanssasi”, huokaa Laura ja he kääriytyvät yhdessä viltteihin.

Laura pakenee epätyydyttävältä tuntuvaa elämäntilannettaan uppoutumalla tietokonepeleihin. Laura voi pelata koko yön; pelatessaan hän ei muista syödä eikä tunne tarvetta käydä vessassa. Peleissä hän on taitava ja pystyy etenemään sujuvasti tasolta toiselle. Kummu ei esitä yksinkertaistettuja johtopäätöksiä tietokonepelien vaarallisuudesta vaan kuvaa oivaltavasti Lauran pelien avulla kokemia osaamisen ja elämänhallinnan tunteita. Pelissä luodun virtuaalisen Lauran elämä tuntuu Laurasta tyydyttävämmältä kuin todellisuus, vaikka SimLaura elää melkein samalla tavoin kuin todellinen Laura: istuu kaiket päivät tietokoneella eikä välitä vaikka ympärille kerääntyy roskia. Lasta SimLauralla ei ole, oikean Lauran ihana pikku lintunen ei vain jotenkin sovi SimLauran elämään.

Puhuttelevaa kerrontaa

Mania on erittäin kiinnostava ja lupaava esikoiskirja. Kummu välittää paikoin todella luontevasti Lauran tuntoja ja ristiriitoja, ja henkilöhahmosta muodostuu varsin uskottavan tuntuinen. Muut henkilöhahmot on kuvattu pääosin Lauran näkökulmasta, ja he jäävätkin paljon ohuemmiksi. Kun Lauran ote todellisuudesta lipsuu, lukijakaan ei aina voi olla ihan varma, mitä on totta, mikä kuvitelmaa.

Lauran henkilökuva on Kummun teoksen kiinnostavinta antia, mutta muutakin ajattelemisen aihetta kirja jättää. Lauran tytär Elina on oireillut päiväkodissa, mutta henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, että asiaan voisi puuttua. Laurankin ongelmat saavat huomiota vasta sitten, kun vahinko on jo tapahtunut.

Lauran työn kautta Kummu tuo esiin vanhukset, jotka kaipaavat niin kipeästi seuraa, että puhelinmyyjänkin soitto on tervetullut. Kummun kuvaama maailma on arkisuudessaan pelottavan todellinen. Kirjan loppu epilogeineen jättää lukijalle kuitenkin toivon siitä, että hyviäkin asioita voi tapahtua, kaikesta huolimatta.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto