Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Konsumeristiset ex-neuvostokarhut sotapolulla

Jani Saxell, 17.12.2007
Gary Shteyngart: Absurdistan s., Like 2007 Kääntäjä(t): Päivi Paappanen

Absurdistan on öljynporaustornien, jalostamoiden ja pilvenpiirtäjien luvattu maa. Mainostaulut tavoittelevat taivaita, torikansa käy kauppaa nauriilla, sipuleilla ja puolikuntoisilla kännyköillä. ”Kaspianmeren Norjan” historia on kaikkea muuta kuin rauhanomainen: kaksi omalaatuista ortodoksikansaa, sevot ja svanit, ovat käyneet sisällissotaa Jeesuksen ristin jalkatuen asennosta vuosisatoja. Välissä on koettu ottomaani-, persialais- ja neuvostomiehitykset.

Nyt ”konsumeristiset ex-neuvostokarhut” ovat päässeet dollarinmakuun. Öljy-yhtiöt, ylimpänä ylkänä teksasilainen Halliburton, tanssittavat maata yli menneiden heimosotien hautojen. Hyperkapitalismin kaikkiallisuus, brändipommitus ja amerikkalainen positiivisuuspuhe törmäävät itäiseen byrokratiaan ja mielivaltaan. Absurdistania hallitsevat puna-armeijan ylijäämäkaluston ja henkilöpalvonnan turvin kansakunnan isä Georgi Kanuk ja hänen poikansa Debil.

Gary Shteyngartin (s. 1972) isoisän isoisä oli muuan Nikolai Gogol. Shteyngart vietti seitsemän ensimmäistä vuottaan Leninin patsaan varjossa Neuvostoliiton perustajan nimikkokaupungissa. Sitten venäjänjuutalainen perhe muutti New Yorkiin. Shteyngart kasvoi Ison Omenan ummikkoemigranttikortteleissa ja oppi kunnolla englantia vasta 14-vuotiaana.

On vaikea kuvitella kirjailijaa, jonka tausta olisi otollisempi aikamme pähkähullujen ideologioiden ja niiden ristisiitoksen, kiinalais-venäläisen autoritaarisen kapitalismin kriitikoksi. New York Times Book Riview valitsi Shteyngartin toisen romaanin Absurdistan vuoden 2006 viiden parhaan romaanin joukkoon. Rabelaismaisen rönsyilevän Shteyngartin kyyti on kylmäävää ja samalla ääneen naurattavan hauskaa.

Absurdistanin päähenkilö on Miša Borisovitš Vainberg alias Herkku-ukko. Kolmikymppinen Gargantua raahustaa Puma-verkkareissaan pitkin ”St. Leninsburgin” katuja, hotkii ruokaa ja vodkaa. Hän ikävystyy uusrikkaan nuorison banaaleissa ökybileissä. Niissä kaikki ovat Džunior Manadžereita, bisneksiä hoidetaan mobilnikeilla ja masennuslääkkeillä on venäläiset hellittelynimet. Mafioso-oligarkkien jälkikasvu lähetetään läntisiin sisäoppilaitoksiin turvaan pankkisodilta ja palkkamurhilta. Hautausmaita koristavat design-hautakivet, jotka mukailevat viimeisintä S-mallin Mercedestä.

Välillä homeboy Miša rapauttaa ikävänsä opiskeluvuosiensa Yhdysvaltoihin ja Etelä-Bronxin afroamerikkalaisten ja latinokorttelien kaduille. Sinne on jäänyt myös petollinen Rouenna, Mišan musta rakkaus. Pahaksi onneksi isä-Boris on murhauttanut erään oklahomalaisen liikemiehen ja koko Vainbergien suku on viisumikiellossa Yhdysvaltoihin.

Miša on ”kosmopoliitti ja melankolikko”: venäjänjuutalainen, joka kammoksuu Neuvostoliiton varjoa itsessään ja identifioituu mieluummin gangstarappiin ja mustien ghettoihin.
Rouennan juuret ovat puertoricolais-saksalais-meksikolais-irlantilaisiset, kasvatus katolilais-metodistista.

Nationalismin kritiikki puree

Shteyngartin nationalismikritiikki on purevaa. Mitä järkeä on enää vouhkata verenperinnöstä ja Luvatuista maista, kun kulttuurivirtaukset sinkoilevat laajakaistaa pitkin kutistuneen pallon ympäri ja suuri osa ihmiskunnasta on mennyt Baabelin tekosekoittimen läpi? Siksi, että Veri ja Maa ovat edelleen niin hyvä bisnes. Varsinkin, jos niiden alla kuplii öljy. EU-passia mustan pörssin markkinoilta haikaileva Miša osuu Absurdistaniin juuri, kun diktaattori Georgi Kanuk ammutaan alas taivaalta. Sevojen ja svanien sisällissota pyörähtää jälleen käyntiin.

Kyseessä on CNN-vetoinen feikkisota, kilpailu maailman huomiosta ja investoinneista. Absurdistanin pääkaupunki Gorbigradin tuhoamisesta ja ”jälleenrakennuksesta” muodostuu Irak-tyylinen bisnes, jossa jokainen alihankkijaporras vetää välistä, minkä ehtii. ”Absurdistanilaiskonfliktin kuolonuhrien määrä oli melkein kolmetuhatta, amerikkalaiset äänestäjät eivät edelleenkään onnistuneet löytämään Kaspianmerta kartalta, kun taas Venäjän presidentti Putin lupasi sekä pommittaa sodan osapuolia että toimia konfliktin välittäjänä.”

Vielä oudompia aikoja on edessä. Maanlaajuisen Edistyksen ja Demokratian Ankkuroimisen KomiteA leipoo hyllyvämuotoisesta Mišasta ”monikulttuurisuusasiainministerin”. Aikamme antisankari löytää mahtisuvun tytär Nanasta uuden rakkaan. Suhdanneherkkää ja klaaniuskollisuuksia koettelevaa on uusikin lempi.

Shteyngart sivaltelee ehtimiseen globaalin talouden, suurvaltojen sotakoneistojen ja 2000-luvulla uuteen kukoistukseensa nousseen fundamentalismin pyhiä lehmiä. Toisaalta naimisen loiskeen ja McDonald̉sin pahvimukeista nautitun halvan vodkan täyteistä romaania ei voine pitää poliittisesti korrektin vasemmistovihreyden manifestina. Sen verran Shteyngart revittelee kansallisilla erityispiirteillä ja amerikkalaisen yliopistomaailman ”etuoikeutetun tiedon ja spekulaation piikikkäillä verkostoilla”.

Komealla traditiollaan pöyhkeilevä venäläinen kirjallisuus on niin ikään täsmätylytyksen kohteena. Miša palaa muistoissaan opinahjonsa, Keskiläntisen Accidental Collegen monikulttuurisuuslinjalle. Siellä venäläisemigrantit viskoivat pilvipäissään Pasternakin ja Nabokovin teoksia roviolle. Mišan uusi appiukko pitää heimopäällikkömafioson hoviaan ravintolassa nimeltä Nainen ja sylikoira. Mišan mielestä Mihail Lermontov ei ole mitään maaöljyn ja hiphopin aikakaudella.

Öljynmusta pesänselvitys ja komedia

Liki 400-sivuinen romaani pääsee kunnolla vauhtiin vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, Absurdistanin kavalalla maaperällä. Gangstarapin, mainoskielen, uusvenäjän, irkkuballadien ja Texasin poikien venyttelyn moniääninen sekametelisoppa on väistämättä epätasainen. Paikoin satiiri yltää GRAD-raketin kiihtyvyyteen ja tuhovoimaan, paikoin laukaukset jäävät navanalus-tussareiksi.

Silti öljynmustalla huumorilla ja dollarien synkänvihreällä graffitia luksushotellin seinään roiskiva Absurdistan saattaa hyvinkin olla vuoden hauskimpia käännöskirjoja. Päivi Paappanen tavoittaa häröilyn ja häiriköinnin hengen luontevan oloisesti, Matti ”mattip” Pentikäinen on suomentanut rap-osuudet.

Mieleen tulevat etsimättä Joseph Heller ja Kurt Vonnegut nuoruuden vedossaan. Samoin Andrew Niccollin Lord of War (2005) ja sen globaalia asekauppiasta esittävän Nicholas Cagen kyyninen kertojanääni. Elokuvassakin on kyse osin Neuvostoliiton pesänselvityksestä ja imperiumin entisistä alusmaista.

Kuten kunnon komediaan kuuluu, Absurdistanissa on synkkä pohjavire. Shteyngart kyselee, millaista on olla hyvä harmaasydämisessä maailmassa. Mikä on totuuden ja parhaiden aikomusten kohtalo, kun länsidemokratian seireeninvalot pätkivät sähkökatkoksen vuoksi ja sotilaat kerääntyvät suojaamaan pääkaupungin strategisia kohteita: Benettonin myymälää ja 718-Parfymeriaa?

Ihminen on ” (…) lyöty ja verestävä, kärvennetty ja ruokkoamaton, vulgaari ja mädän mustentama”. Markkina-, media- ja sotateollinen karavaani kulkee, siviileistä tulee torakoiden karavaaniseraljeja.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto