Seitsemän kuningaskunnan ritari

USA:n nimekkäin grim dark fantasy -kirjailija George R. R. Martin (s. 1948) on ollut kuluneena keväänä koronan vuoksi eristyksissä TV-työstään ja esiintymisistään. Hän on voinut rauhassa keskittyä kuudennen Tulen ja jään laulu -romaanin kirjoittamiseen. Näin ollen Winds of Winter saattaa näin joskus ilmestyäkin, fanien vuosien odotuksen jälkeen.

Tulen ja jään laulua suomeksi julkaissut Kirjava kustansi syksyllä 2019 Martinin uutta romaania odottaville suomalaisfaneille lohtupalan Seitsemän kuningaskunnan ritarin muodossa. Martin kokosi vuonna 2015 teokseen A Knight of the Seven Kingdoms kolme pienoisromaania ”The Hedge Knight” (”Puskaritari”), ”The Sworn Sword” (”Valan vannonut miekkamies”) ja ”The Mystery Knight” (”Mysteeriritari”).

Niissä kaikissa seikkailevat Cervantesin Don Quijoten sukulaissielu, isokokoinen puskaritari Duncan Pitkä sekä tämän lyhyt mutta salaperäinen aseenkantaja Egg. Kertomukset julkaistiin alunperin Legend I – (1998), Legend II – (2003) ja Warriors (2010) -antologioissa. Tapahtumat sijoittuvat samaan goottilaiseen universumiin kuin Tulen ja jään laulun fantasiaromaanit. Ajankuva on vajaat sata vuotta ennen romaanisarjan alkua. 

”Kahden vuosisadan ajan valtakuntaa olivat hallinneet Aegon Valloittajan ja tämän sisarusten jälkeläiset, jotka olivat yhdistäneet Seitsemän kuningaskuntaa yhdeksi ja takoneet rautavaltaistuimen. Heidän kuninkaallisessa viirissään oli Targaryenin suvun kolmipäinen lohikäärme, punainen kuvio mustalla kentällä.” (s. 188)

Kaikissa seikkailevat Cervantesin Don Quijoten sukulaissielu, isokokoinen puskaritari Duncan Pitkä sekä tämän lyhyt mutta salaperäinen aseenkantaja Egg.

Ensimmäisessä kertomuksessa ”Puskaritari” (The Hedge Knight) esitellään lähes kaksimetrinen päähenkilö, joka hautaa äkillisesti kuolleen entisen mentorinsa Arlanin. Koskettavan alun jälkeen tutustutaan tarkemmin naiiviin mutta älykkääseen Dunkiin, 17-vuotiaaseen puskaritariin. Turnausretkellä hän tapaa sattumalta Eggin, kymmenvuotiaan pojan, joka ei viihdy syrjäisen kestikievarin tallipoikana. Tämä lähtee hetken mielijohteesta Kirpunperältä seuraamaan kuin hai laivaa puskaritaria, jolla ei ole pennin hyrrää. 

Turnajaiset ovat Dunkille ensin ainoa keino ansaita rahaa ja saada katto pään päälle. ”Puskaritarissa” Dunk joutuu taistelemaan Ashfordin turnajaisissa ja lisäksi Targaryenin sukuun kuuluvan lurjuksen pahoinpitelemän, lähes tuntemattoman naisen puolesta. Dunk haastetaan oikeuteen, ja hän joutuu puolustamaan turnajaisasein kunniaansa syyttäjiään vastaan. Puolustajikseen puskaritari saa yllättäviä ystäviä, joiden joukossa on jopa kuninkaallisia henkilöitä ja syyttäjien läheisiä sukulaisia. 

Monen mutkan jälkeen käy yllättäen ilmi, että myös Eggissä on aimo annos kuninkaallista verta. Tästä pojanrääpäleestä on tuleva myöhemmin kuningas Aegon V, Daenerys Targaryenin iso-isoisä. Eggin tunnistaa Targaryeniksi ainoastaan violeteista silmistä. Hopeanväriset hiuksensa poika ajaa hiukset säännöllisesti pois. Lisäksi kaljua päätä lämmittää aina nuhjuinen olkihattu. 

Egg kuvataan pikkuvanhaksi ja viisaaksi kuin Vanhankaupungin mestarit. Hän tuntee kuningashuoneiden historian ja osaa nimetä kaikki silmäätekevät kilpien mukaan. Lisäksi Egg on sisällä goottilaisessa valtaistuinpelissä ja taitaa sen säännöt aikuisten tavoin.

Martinin pienoisromaanit ovat pullollaan huikeaa kerrontaa, jota pursuaa tauotta lukijan syliin.

”Valan vannoneessa miekkamiehessä” Dunk ja Egg ovat ehtineet matkustella yhdessä jo puolentoista vuoden ajan muun muassa Dornessa ja nukkuneet monta yötä tähtitaivaan alla. Suuren kevätsairauden jälkimainingeissa he ovat siirtyneet Turvapaikan (Standfast) linnaan ser Eustace Ostreyn palvelukseen. 

Samalla muistellaan hartaasti Daemon Mustalieskan, Aegon IV:n äpäräpojan 16 vuotta aikaisemmin käynnistämää, surkeasti epäonnistunutta kapinaa. Lordi Verivaris oli voittanut kapinoitsijat Punanurmikentän taistelussa ja surmannut vallantavoittelijan kaksospoikineen. Mustalieskan kapina oli kuitenkin jakanut westerolaiset pysyvästi kahteen leiriin, ja Dunk aseenkantajineen joutuu selvittelemään kahnauksia kapinasta ja kuninkaallisista eri lailla ajattelevien osapuolien välillä.

Ser Eustace Osgrey, ikääntynyt ritari, on menettänyt lapsensa ensimmäisen Mustalieskan kapinan aikana. Hän ajautuu ristiriitoihin naapurikartanossa asuvan Lady Rohanne Webberin eli Punaisen Lesken kanssa ja odottaa tämän hyökkäävän kyläänsä miekkamiestensä kera. Hyökkäystä odotellessaan Dunk yrittää kouluttaa paikallisia maajusseja miekkataisteluun. Kun totuuden hetki koittaa, yllätykset seuraavat toistaan.

”Mysteeriritarissa” Dunk ja Egg ovat matkalla pohjoiseen, mutta pysähtyvät lordi Voilähteen häiden kunniaksi järjestettyihin turnajaisiin. Mustalieska-kapinan kipinät sinkoilevat edelleen. Dunk ja Egg joutuvat todistamaan salaliittoa, joka aikoo syöstä istuvan kuninkaan vallasta. Ensimmäistä kertaa pahamaineinen lordi Verivaris astuu henkilökohtaisesti tarinaan mukaan. 

Seitsemän kuningaskunnan ritarin tarinat tarjoavat paljon enemmän toivoa kuin Tulen ja jään laulun synkät romaanit. Nytkin vakoojia riittää joka kulman takana ja juonittelua on enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Tulen ja jään laulusta tutut Seitsemän jumalaakin vilahtavat näissäkin tarinoissa tämän tästä. 

Seitsemän kuningaskunnan ritarin tarinat tarjoavat paljon enemmän toivoa kuin Tulen ja jään laulun synkät romaanit.

Martinin pienoisromaanit ovat pullollaan huikeaa kerrontaa, jota pursuaa tauotta lukijan syliin. Vaikka toinen toistaan seuraavat vuoropuhelut sisältävät lähinnä miehekästä läppää jatkuvalla syötöllä, kirjailija osaa kuvata kiintoisasti myös naishahmoja. Romaanihenkilöt avautuvat persoonallisina, samoin ne lukuisat ritarisuvut, joilla on iso merkitys myöhemmin Tulen ja jään laulussa. Martin kirjoittaa tunteella ja antaumuksella Westerosin historiallista tapahtumista. Esimerkiksi Verivariksesta, kuninkaan Kourasta, tulee Tulen ja jään laulussa Kolmisilmäinen korppi eli samanlainen hahmo kuin jaloistaan halvaantuneesta Brandon Starkista.

Ser Duncan Pitkään viitataan itse asiassa joitakin kertoja Tulen ja jään laulussa, jossa vihjataan hänen olleen legendaarisen komea mies ja Ser Briennen esi-isä Tarthista. Valtaistuinpelissä Yövartion sokea mestari Aemon kertoo Dunkin yltäneen kuninkaankaartin ylikomentajaksi Kuninkaansatamaan. Seitsemän kuningaskunnan ritarin kertomuksissa Dunk vasta haaveilee kuninkaankaartilaisen valkeasta viitasta. Välillä hän yllättyy toden teolla sellaisten ihmisten tekosista, jotka hän luuli jo tuntevansa.

Puskaritarin moraali on Martinille tärkeä kuvauskohde. Jotkut puskaritarit hymyilevät päällikölleen ja yrittävät sitten varastaa tältä sen minkä ehtivät, kun päällikkö kääntää selkänsä. Ankarina talvina köyhtynyt ritari voi ruveta rosvoritariksi, jota muut maanteillä liikkuvat saavat sitten pelätä. 

Ser Duncan Pitkä päättää ensin alentaa moraalinsa ja ryhtyä rosvoritariksi, mutta kohtalo määrää toisin. Hänen suuntansa muuttaa Musta lohikäärme, eli tunnus, joka liehuu rohkeasti Mustalieskan kapinallisviireissä vastaanottamassa kuninkaallista vastaiskua. Tämän viirin alle Duncania yritetään suostutella kerran jos toisenkin. Hän kuitenkin kieltäytyy kunniasta päättäväisesti. Kuin puolihuolimattomasti Dunk tulee näin valinneeksi suunnan, joka vie hänet paljon myöhemmin Kuninkaankaartiin.

Keltanokkaisuudestaan huolimatta Dunk vertautuu suoraan Cervantesin puhtoiseen ritarihahmoon, jolle tärkeintä on naisten kunnia ja miesten uljas luonto. Hän alkaa vaistomaisesti suojella itsessään roikkuvaa Eggiä, vaikka uhkailee tätä koko ajan korvatillikoilla. Tässä Dunk on vastakohtainen hahmo monille muille Martinin kuvaamille ritarihahmoille. 

Keltanokkaisuudestaan huolimatta Dunk vertautuu suoraan Cervantesin puhtoiseen ritarihahmoon, jolle tärkeintä on naisten kunnia ja miesten uljas luonto.

Dunkin kunniakoodissa on paljon yhteistä Briennen arvojärjestyksen kanssa. Molemmat ovat yhteisön ulkopuolisia hylkiöitä ja kuitenkin osoittavat suurempaa kunniaa ja arvokkuutta kuin kultalusikka suussaan syntyneet. Egg osoittaa tämän tulkinnan merkityksen: hän on valinnut mentorinsa hyvin ja pitää tästä kiinni kynsin hampain, vaikka on itse kuninkaallista syntyperää.

Westeros, jonka läpi Dunk ja Egg kulkevat vuosikausia, on yhtäältä erilainen ja toisaalta samanlainen kuin se maailma, jonka tunnemme Tulen ja jään laulusta. Pienoisromaanien Seitsemässä valtakunnassa on vallinnut rauha vuosisatoja. Yksi ainut suku on hallinnut sukupolvien ajan rautavaltaistuimella, jonka Targaryenit itse ovat aikoinaan valmistaneet. Tuntuu kaukaiselta ajatella, että jokin toinen aatelissuku ottaisi heidän asemansa rautavaltaistuimella. 

Kohtalon käänne tai fortunan heilahdus – ja kaikki voi muuttua nopeasti. ”Valan vannoneessa miekkamiehessä” syttyy Mustalieskan johtamia kapinoita Targaryen-sukua vastaan, mikä osoittaa, etteivät kaikki ole nykyhallintoon tyytyväisiä. Pysyvä rauha ei ole kaikkien lähtökohta, ja poliittinen peli jatkuu koko ajan pelaajista huolimatta.

Kohtalon käänne tai fortunan heilahdus – ja kaikki voi muuttua nopeasti.

Martinin henkilökuvaus on erityisen hienoa, kun hän kuvaa sukupolvia jopa vuosisatojen ajalta. Tässä näkee erityisen selvästi, kuinka paljon miehellä riittää mielikuvitusta! Paljon menettänyt Ser Eustace -vanhus ymmärtää valtaistuinpelin paremmin kuin kukaan muu Dunkin ympärillä. Hän tietää myös, että paras tie aatelissukujen väliseen välirauhaan on sukujen välinen avioliitto ja yhteiset lastenlapset. 

Dunk on tarinoissa vasta keskenkasvuinen jätti, jolla on edessään vielä pitkä matka Kuninkaankaartin ylikomentajaksi. Martin ei ole vielä tehnyt Dunkista legendaa eikä tee näissäkään tarinoissa. Kertomukset tuovat enemmän esille siitä, mitä todella tarvitaan ritariksi kehittymiseen: riskinottokykyä, esteiden voittamista, kaikenlaisia uhrauksia ja roppakaupalla fortunaa – eli onnea. 

Seikkailutarinoina Martinin kertomukset ovat sitä tuttua huttua kuin aikaisemmin. Tarina toimii, kerronnan tasoja on paljon, ja jännittäviä elementtejä sinkoilee lukijalle koko ajan kuin runsaudensarvesta. Kirjailija keskittyy kuvaamaan vuoropuheluita sekä miljöiden ja esineiden (kuten aseiden) yksityiskohtia. Sillä luodaan varsin autenttinen ja jännittävä goottilaistunnelma.

Seitsemän kuningaskunnan ritarissa syödään koko ajan, juodaan vielä enemmän ja heitetään huulta taukoamatta. Sitä vastoin lemmenleikkien kuvauksessa on radikaali ero Tulen ja jään lauluun: suoraviivaista seksikuvausta ei ole näissä novelleissa ollenkaan. Romantiikka on korvannut erotiikan.

Seitsemän kuningaskunnan ritarissa syödään koko ajan, juodaan vielä enemmän ja heitetään huulta taukoamatta.

Kenties Martin on parhaimmillaan juuri monipuolisena henkilökuvaajana. Kuka muistaa ne sadat erisnimet, joita Dunk yrittää painaa mieleensä kohtaamistaan ihmisistä? Kaikissa kolmessa tarinassa on Tulen ja jään laulun tapaan lukuisia hahmoja, joiden osuus voi ensin olla pieni, mutta myöhemmin kokonaisuutta ajatellen merkittävä. Tarkkanäköinen ja hyvämuistinen lukija palkitaan ruhtinaallisesti. 

Martinin hahmoissa on päällepäin epämiellyttäviä henkilöitä, joista saattaa ilmaantua kuitenkin oikeudenmukaisuuden ja moraalin piirteitä, halu tehdä oikein tai sovittaa menneitä vääryyksiä. Kirjailijalla on mestarillinen tapa luoda hahmokuvia muiden hahmojen kautta, jolloin ne ovat värittyneitä ja asenteellisia. 

Lopullinen käsitys hahmosta syntyy vasta kun sen on ”nähnyt” useamman näkökulmasta. Sama tapahan on ollut monella klassikkokirjailijalla Dostojevskista ja Victor Hugosta lähtien. Targaryenit lukuisine äpärineen ovat loistavia esimerkkejä päällepäin viallisista mutta silti älykkäistä ja monipuolisista ihmisistä, joista osa kallistuu lopulta sankaruuteen, osa pelkuruuteen tai mielipuolisuuteen. Vanhaan tapaansa Martin hallitsee myös rikkaan lapsikuvauksen.

Suomentaja Satu Hlinovsky on tehnyt jälleen hyvin tarkkaa työtä Martinin alkutekstin kanssa. Ei voi kuin ihailla kädenjälkeä, jossa varsin vaikea fantasiaenglanti kääntyy ymmärrettäväksi suomalaiselle lukijalle. Pelkkä nimistö voi osoittautua ylivoimaiseksi haasteeksi. Monien muiden fantasiakääntäjien tavoin Hlinovsky on kääntänyt suoraan suomeksi esimerkiksi maanmerkkeihin liittyvät nimet (mm. Lord Brynden Rivers Lordi Brynden Joki) ja jättänyt muut suosiolla englanninkieliseen muotoonsa.

Seitsemän kuningaskunnan ritari on must Tulen ja jään laulun faneille. Muille se voi toimia kiintoisana johdantona Martinin pidempään proosaan, joka ei tyylillisesti poikkea tästä lyhyemmästä tekstistä. Kaksi ensimmäistä tarinaa on muuten julkaistu aikaa sitten USA:ssa myös sarjakuvakirjoina, joissa kuvat ovat Mike S. Millerin (s. 1971) käsialaa.