Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kerran minustakin tulee pyöveli, sellainen kuin isäni

Tommi Parkko, 20.6.2000
Hannu Launonen, Béla Jávorszk: Valolieriön alla. Viisi unkarilaista runoilijaa s., WSOY 2000

Unkarilaisen runouden esittely suomeksi on poikkeuksellisen säännöllistä ja laajaa. Minkään muun maan runoutta ei ole seurata niin tiiviisti. Valolieriön alla todistaa jälleen, että unkarilaiseen runouteen on syytä tutustua muutenkin kuin pölyisen kielisukulaisuuden vuoksi.

Antologian ovat suomentaneet ja toimittaneet Hannu Launonen ja Béla Jávorszky. He ovat suomentaneet jo melkoisen määrän unkarilaista runoutta jo ennen tätä kirjaa. Viime vuonna Hannu Launonen sai Tanssivan Karhun käännöspalkinnon Attila Józsefin runojen käännöksestä. Béla Jávorszky on unkarintanut laajasti suomalaista kirjallisuutta.

Valolieriön alla esittelee viisi vakiintunutta vanhempaa ja keskipolven runoilijaa. Vanhin on syntynyt vuonna 1927, nuorin 1953. Laajasta käännöstoiminnasta huolimatta tämän päivän unkarilainen runous on valitettavan vähän tunnettua. Tämä antologia paikkaa aukkoa jonkin verran. Olisi kuitenkin kiinnostavaa lukea tämän hetken 20- ja 30-vuotiaiden runoilijoiden tuotantoa.

Runoilijoista vanhin József Tornai (s. 1927) on unkarintanut yhdessä Béla Jávorszkyn kanssa suomalaista runoutta. Valikoimassa korostuvat – niin rytmisesti kuin typografisestikin – vyöryvät runot. Rytmi on välillä hengästynyt, mutta samalla runo on selkeän kuvallinen: ”Entä jos meri ei ikinä pysähdy, / jos aurinko ei nouse, / jos sydäntäni kastelevat ikuinen pimeys, / maan tärinä ja aaltojen huudot?”

Ottó Orbánin (s. 1936) runot ovat beathenkisiä. Hän viittaa amerikkalaiseen populaarikulttuuriin, Ginsbergiin ja moniin kirjallisiin hahmoihin. Tästä huolimatta kirjan esittelyissä Orbánin korostetaan olevan luonteenomainen Budabestin runoilija. Hän vertautuu helposti samana vuonna syntyneeseen Pentti Saarikoskeen.

Gáspár Nagy (s. 1949) kommentoi historiaa. Runojen kansallinen painotus ei kuitenkin tunnu pateettiselta. Ehkä Unkarissakin vaikuttanut sensuuri on pakottanut isänmaallisten runojen kirjoittajia piilottamaan sanottavansa. Epäsuoran sanomisen muodothan ovat keskeisiä modernin runojen keinoja.

Erzsébet Tóth (s. 1951) ei erotu valikoimassa erikoisen voimakkaasti muista. Hänen runonsa eivät paljasta toisista poikkeavaa persoonaa. Tothilla on pitkä lause, joka tekee runosta jonkin verran raskaan. Esimerkiksi runo ’Toukokuu kasvojesi takana’ alkaa puolen sivun lauseella. Sivulauseet ja ajatusviivoin erotellut lauseet seuraavat toisiaan. Runot ovat monimutkaisia. Ehkeivät aivan edukseen tässä valikoimassa.

Géza Szöcs (s. 1953) on valikoiman ehkä kiinnostavin runoilija. Szöcsin maailma on kotitarkastusten, kiristysten ja vainon maailma. Runot ovat täynnä absurdeja tilanteita ja kuvia. Szöcs kuuluu Romanian unkarilaisvähemmistöön.

Szöcs on antologian runoilijoista ’postmodernein’. Hänellä on paljon viittauksia labyrintinomaisesti. Runot ovat laveita ja runsaita. Samalla ne ankkuroituvat konkreettiseen todellisuuteen: ”Lapset leikkivät pihalla lääkärileikkejä, isää ja äitiä, / pieksemistä ja kotitarkastusta. / Ylpeinä he huutelevat: / kerran / minustakin tulee pyöveli, sellainen kuin isä!”.

Valolieriön alla jatkaa kiinnostavalla tavalla unkarilaisen runon suomennoksien sarjaa. Suomennos on kauttaaltaan sujuvaa, ja uskoisin sen olevan myös tarkkaa. Itse lukisin mielelläni myös paitsi nuorempien runoilijoiden myös unkarilaisten naisrunoilijoiden runoja. Unkariin liittyy valitettavasti kielisukulaisuuden taakka. Jokaista kirjaa epäilee ensisijaisesti jonkinmoisen heimoyhteyden vuoksi tehdyksi. Kirjalliset kvaliteetit jäävät tämän ennakkoluulon vuoksi helposti huomioimatta. Tämä antologia todistaa sen, että Unkaria on syytä seurata tarkkaan: se mitä siellä kirjoitetaan tuntuu hyvältä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto