Kuu jättää jäljen
Hannu Niklander
Atena 2006
Opiskelijapoika maineen polulla
”Olisi se sitten uljas hetki, kun olis vallankumous tehty ja suuntauduttais sosialismiin, ja noilla raitiovaunuillakin liehuisi otsikossaan punalippu ja Suomen lippu”, toteaa Hannu Eevalle. Kuu jättää jäljen on Hannu Niklanderin omaelämänkerrallinen kuvaus hänen opiskeluajoistaan 70-luvun Helsingissä. Teos on itsenäinen jatko-osa romaaneille Aurinko katsoo taakseen (1999) ja Radan varrella varjo (2003).
Hannu aloittaa opiskelemaan kansatiedettä, mutta hän tajuaa nopeasti, että kotimainen kirjallisuus on hänen juttunsa. Sanomattakin taitaa olla selvää, että yliopisto on nuorelle miehelle kaikki kaikessa. Vuodet vierivät vauhdilla opintopiireissä, aineyhdistyksen kokouksissa ja totta kai opiskelijabileissä.
Tulevaisuus kirjailijana on aistittavissa jo alkumetreiltä. Nuori mies opettaa erilaisilla kirjoituskursseilla ja kirjoittaa itsekin innokkaasti lehtijuttuja ja runoja. Halu ja paine sivistyä nuorten akateemisten kesken on kova. Hannu opiskeli nuorempana muun muassa italian kieltä oopperakappaleista. Yliopistolla oopperaharrastus nähdään taas porvarien puuhana.
Ensin maailma, sitten minä
Nuoren päähenkilön arvomaailma ja ajattelu elävät siis mielenkiintoisessa ristiaallokossa. Taustalla ovat perinteikkäät kokoomuslaiset arvot kodin perintönä ja ympärillä sosialistinen opiskelijamaailma. Hannu haluaa varjella Suomea mainostauluilta, myymälähalleilta, muuttoliikkeeltä, talojen repimiseltä, englannin kieleltä, Natolta, sodalta ja kaikelta muultakin perinteen katkaisemiselta. Suuren rahan valtaa on kaikin tavoin vastustettava. Tentteihin valmistautumisen ohella riittää siis työmaata. ”Olen ajatellut aloittaa itseni parantamisen maailmasta. Kun ympäristö tulee hyväksi, minäkin paranen siinä sivussa”, toteaa Hannu.
Parikymppisen miehenalun maailmassa totta kai suurta roolia näyttelevät myös naiset. Luennolla Hannu tarkkailee ”kastinmerkkejä” ihmisten sormissa ja pohtii, miten avioliitossa olevat saavat viikossa sen, mitä hän ei koe edes vuodessa. Opiskelujen edetessä myös rohkeus naisten suhteen lisääntyy. Läpi opiskeluajan samoissa porukoissa pyörii Eeva; hän tosin haluaa pitää Hannua vain ystävänä. Muita naisia on likellä, mutta kukaan ei tunnu Eevan veroiselta.
Mitä pidemmälle romaani etenee sitä enemmän varmistun ajatuksesta, että loppuen lopuksi monikaan asia ei ole Hannun opiskeluajoista muuttunut. Nykyään Uudella ylioppilastalolla ei suunnitella enää sosialistista vallankumousta, mutta intohimoinen suhtautuminen elämään ei ole muuttunut opiskelijoiden keskuudessa miksikään. Edelleen kerätään adresseja ja järjestetään mielenilmauksia tärkeiksi koettujen asioiden puolesta. Päähenkilö tovereineen taistelee kirjassa muun muassa opintotuen puolesta, kuten Metsätalon ja Porthanian väki tänäkin syksynä.
Mutkainen tie tähtiin
Ero vanhempien ja lasten maailmankuvien välillä tuntuu olleen räikeämpi 70-luvun nuorten kuin 2000-luvun opiskelijoiden aikana. Punaisine arvoineen Hannu jää välillä kotona käydessään yksin. ”Et kai sinä vain sahaa sitä oksaa, jolla istut?”, kysyy äiti, kun Hannu iloisena kertoo, miten hänen runonsa julkaistiin Tiedonantajassa. ”Voi olla että sahaankin. Mutta ehkä se on laho oksa.”, Hannu vastaa.
Matka kirjailijaksi ei ole kiitorata tähtiin vaan mutkainen tie. Hannu saa kustannussopimuksen runokokoelmaansa, mutta seuraavan käsikirjoituksen kanssa tulee jo heti ongelmia. Kustantaja vaatii jo heti ensimmäisen jälkeen uudistumaan. Pitäisi osata yllättää. ”Sählää raha-asiasi! Tai tee jollekulle avioton lapsi ja möhli elatusmaksujen kanssa!”, kustantaja evästää. Yksityiselämän käänteiden värikkyyden merkitys kirjamyyntiin ei ole siis uusi ilmiö.
Kirjallisuuden valtionpalkinnolla vuonna 1999 palkittu Niklander on tarkka tilannekuvaajaa. Monivivahteista juonta uudessa romaanissa ei ole, mutta sen kerronta virtaa eteenpäin miellyttävästi. Nuoresta opiskelijapojasta ei voi olla pitämättä. Kuu jättää jäljen on kasvutarina mutta samalla myös terävä sukupolvikuvaus. Se toimii nuorelle lukijalle historiallisena katsauksena äitien ja isien opiskeluaikaan ja saa varmasti kirjailijan aikalaiset nostalgian valtaan. En voinut olla kirjaa lukiessani yhdistämättä Hannun maailmaa viime keväiseen Kenen joukoissa seisot -laululiikedokumenttiin. Aatteen palo, laulu ja ystävyys huokuvat myös Niklanderin rivien välistä voimakkaasti.
