Leskimiehen kevät

Hannu Niklanderin viehättävän vanhahtava lause pakotti taas tarkistamaan kirjan julkaisuvuoden. Kyllä, novellikokoelma ’Leskimiehen kevät’ on tämän syksyn kirja. Ensimmäistä osaa lukuun ottamatta kokoelman novellien tapahtumatkin sijoittuvat aivan nykyaikaan.

Useimmissa novelleissa kuvataan erotiikkaa ja seksuaalisuutta. Niklander tarkastelee ikään kuin puun takaa hyväntahtoisesti hymyillen miestensä kömpelöitä seksiyrityksiä ja epäonnistumisiakin, miksei ihan hyvinkin onnistuneita tapauksia. Naispäähenkilön seksuaalisen kokemuksen Nilander sen sijaan kyllästää uskomattomalla määrällä oman kehon ja oman kylpyhuoneen yksityiskohtia. Naislukija väistämättä huomaa, että Niklander ei hallitse kaikkia naisellisia purnukoita ja putkiloita. Hyväntahoisuuskin on novellissa ’Vapaat työt’ vähäisempää ja naisen kokemukseen tai paremminkin sen jälkeiseen aikaan liittyy laskelmointia, johon Niklanderin miehet eivät suhteissaan juuri syyllisty.

Homoeroottisia tilanteita Niklander on kuvannut aiemminkin. Nyt se saa osakseen saman puuntakaisen tarkkailun kuin muutkin miesten toljailut. Sen sijaan seksuaalisen erityistapauksen kuvaus novellissa ’Aamu puutarhassa’ ei oikein tunnu istuvan Niklanderin maailmaan.

Vaikka Niklander suhtautuu pääosin henkilöihinsä sympaattisen suvaitsevaisesti, niminovellin vanheneva leskimies kuvataan katkeraksi, kun tämä neuroottisesti miettii edesmenneen vaimonsa mahdollista uskottomuutta. Samalla Niklander esittää eettisen kysymyksen siitä, mistä kaikesta hyvää tarkoittavien ihmissuhdeasiantuntijoiden on oikeus puhua. Katkeruutta on mukana myös vahan naisen testamentin tekoa kuvaavan novellin päähenkilössä.

En ole aiemmin pannut merkille, miten tarkasti Niklander rekisteröi värit niin ihmisten omat värit. Vaatetuksen ja ympäristönkin värimaailma kuvataan paikoin jopa pikkutarkasti. Samoin noellien tapahtumapaikkojen kuvaus on yksityiskohtaista. Varsinkin Kainuuseen sijoittuvat novellit lienee paikat tuntevien mukava sijoittaa kohdalleen.