Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Tiellä unelmien kääntöpuolelle

Niina Holm, 17.12.2011
Harri Närhi: Isättömät 309 s., WSOY 2011

Harri Närhen kuudennen romaanin kansipaperi sateenkaarineen, lintuineen ja peilikuvineen herättää kummastusta ja torjuntaa. Mitä merkillistä new age -estetiikkaa? Kansien välistä löytyvät perhetarinat ovat jo helpompaa nieltävää. Isättömissä liikutaan 1960-luvun lopun Yhdysvalloissa ja nykypäivän Suomessa. Ja nimenomaan liikutaan – romaanin kehyskertomus kun muistuttaa muodoltaan elokuvien road movieta.

Uura Magga tekee maasturillaan matkaa Nuorgamista etelään aikeinaan myydä pimeästi poronlihaa ja tavata Helsingissä entinen kumppaninsa ja pieni poikansa. Uuralla on mukanaan 60 vuotta vanha rakkauskirje saksalaiselta sotilaalta suomalaiselle naiselle.

Uuran kyytiin nousee jo alkutaipaleella kuusikymppinen Mari, lintumainen ja noitamainen nainen, jolla on matkassaan kitarakotelo, väärennettyjä ikoneita ja kiikaritähtäimellä varustettu kivääri. Nainen on viehättävä, mutta Uura ei voi olla hämmästelemättä sitä, että Mari on asuttanut viimeiset parikymmentä vuotta yksin erämaamökkiä Inarin Iijärvellä.

Matkalla syyspimeän Suomen halki Marilla on aikaa palata menneeseen. Hänen tarinassaan riittää käänteitä ja draamaa. Lastenkodissa kasvanut Mari on tullut elokuva-alalla työskentelevän perheen au pairiksi Los Angelesiin. Eletään kukkaisajan viimeisiä, verisiksi kääntyviä hetkiä. Rakkautta kaipaava Mari vietellään unelmakaupungin pimeälle puolelle.

Isättömät on muodoltaan ja kerronnallisilta ratkaisuiltaan melko poikkeuksellinen. Uura ja Mari istuvat autossa rinnatusten, mutta eivät juuri jaa ajatuksiaan. Marin minämuotoinen tarina avautuu kehyskertomuksen sisällä, mutta jää Uuralta kuulematta. Matkan päätyttyä tumma nainen nousee Uuran autosta lähes yhtä vieraana kuin on siihen noussut.

Hullunkuriset perheet

Uura ja Mari ovat kumpikin isättömiä ja siksi lähtökohdiltaan toisenlaisia, ulkopuolisia. Isättömyys ei nouse romaanin teemaksi vaan häilyy kipeänä kehyksenä, jopa jonkinlaisena aikaamme määrittävänä ilmiönä. Isättömien lasten määrä on kasvanut viime vuosina nopeasti. Uuran omakin poika kasvaa ilman isää. Toisaalta isättömyys on tuttua jo sota-ajalta.

Mari on aina odottanut tuntematonta isäänsä, jota äiti kuvasi uljaaksi. Tytön mielessä isä on kasvanut ”tarujen sankariksi, ylimaalliseksi olennoksi”. Miehen mallin puutteessa isätön voi olla altis kiintymään ja tukeutumaan kehen tahansa psykopaattiin, ja niin käy Marillekin. Hän ajautuu karismaattisen, Puutarhuriksi kutsutun Chuckin voimapiiriin, joka hänkin on rikkinäisestä perheestä.

Chuckin esikuva on tietenkin Charles Manson, joka 1960-luvun Kaliforniassa toteutti omaa vinoutunutta perhekäsitystään. Manson oli ”Perheenä” tunnetun kultin johtaja. Hänen aivoistaan lähti ajatus joukkomurhasta, jossa silvottiin muun muassa Roman Polanskin raskaana ollut vaimo Sharon Tate.

Mansonin seuraajat olivat Marin kaltaisia vaikutuksille alttiita, perheittensä hylkäämiä tai muuten läheisyydenkipeitä nuoria. Mansonin ote seuraajiinsa oli vahva: seksin ja näennäisuskonnollisten hokemien huumaamina he pitivät häntä Jeesuksen ruumiillistumana.

Mari liittyy vapaana ja harmittomana pitämäänsä hippiyhteisöön ja antautuu nuoren johtajan lumoihin. Hän uskoo Chuckin opetuksiin vielä vanhalla iälläänkin, kaiken tapahtuneen jälkeen. Automatkan aikana Uura saa aavistuksen naisen ajatusmaailmasta, muttei täysin ymmärrä, mitä Mari tarkoittaa puheillaan antikristuksesta.

Todet tarinat

Harri Närhen monipuolista tuotantoa ei voi sanoa ehjäksi. Hän on kirjoittanut niin dekkarin, sukukronikan kuin seikkailuromaaninkin muotoon, usein kirjallisuuden lajityyppejä sekoittaen ja vaihtuvia näkökulmia ja useita kertojanääniä hyödyntäen.

Isättömät on moniääninen, peilikuvilla ja huokoisilla tarinoillaan hämäävä teos.

Myös Isättömät on moniääninen, peilikuvilla ja huokoisilla tarinoillaan hämäävä teos, joka säilyttää arvoituksensa loppuun saakka – ja vielä sen jälkeenkin.

Isättömiä edelsi Apinamorsian (2009), jossa Närhi pohti ihmisenä olemisen ydintä, muistin ja minuuden merkityksiä. Toisten tähtien tähden (2006) teki puolestaan kunniaa tarinankertomisen perinteelle muistuttaessaan, että koko ihmiskunnan historia on rakentunut tarinoiden varaan. Toisaalta teos nyrjäytti satiirisella otteellaan suuret kertomukset raiteiltaan ja sai huomaamaan, miten tärkeää on punnita tarkkaan, millaisia kertomuksia itsellemme ja muille kerromme.

Jo aiemmissa romaaneissaan Närhi on osoittanut viehätyksensä epäluotettaviin kertojiin, valehtelijoihin ja illuusioiden rakentajiin. Isättömissä Chuck viettelee puheillaan ja musiikillaan. Tarinaniskijäksi tiedetään myös tosielämästä lainattu Maila Nurmi eli Vampira, Marin tarinan irrallinen mutta kiehtova sivuhahmo. Muotopuolta suomea sönkkäävä surullinen tähdenlento muistelee parivuotiaana jättämäänsä synnyinmaata, josta hän ei todella voisi mitään muistaa.

Toisaalta tarinoita tarvitaan. Ne luovat yhteyden toisiin ja menneeseen, ylittävät ajan ja paikankin. Eristäytyvä ja vaikeneva Mari on eräällä tapaa monin verroin vaarallisempi kuin sanoillaan houkutteleva kulttijohtaja. Sen tulee Mari kiikarikivääreineen pian osoittamaan, vaikka Isättömät jättääkin hirmutyön kertomatta.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto