Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Irakin Kafka

Tapio Salomaa, 6.3.2013
Hassan Blasim: Vapaudenaukion mielipuoli 180 s., WSOY 2012 Kääntäjä(t): Sampsa Peltonen

Jos Gogol tai Kafka kirjoittaisi Tuhannen ja yhden yön tarinoita nyky-Bagdadista, tulos voisi muistuttaa Hassan Blasimin novellikokoelmaa Vapaudenaukion mielipuoli (Majnun sahat al-hurriyya).

Blasim oli Irakissa palkittu nuori elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja, joka joutui salaisen poliisin kuulusteluun tehtyään elokuvan köyhyydestä. Hän piiloutui kahdeksi vuodeksi Pohjois-Irakin Kurdistaniin ja ohjasi siellä salanimellä elokuvan Irakin hyökkäyksistä kurdeja vastaan. Paettuaan Iraniin hän eli neljä vuotta matkalla maasta toiseen ja keräsi pimeillä töillä varat rajanylityksiin ihmissalakuljettajien kyydissä. Vuonna 2004 hän päätyi Suomeen ja asuu tätä nykyä Tampereella.

Kirjailijana Blasim on niittänyt eniten mainetta Englannissa. Siellä jo vuonna 2009 julkaistu Vapaudenaukion mielipuoli oli ehdolla Independent Foreign Fiction Prizelle, ja uudelle kokoelmalle The Iraqi Christ Englannin PEN myönsi Writers in Translation Awardin.

Arabiaksi kirjoittavan Blasimin on kuitenkin hankala saada teoksiaan julkaistua alkukielellä. Vapaudenaukion mielipuolesta ehti Lähi-idässä useampikin kustantamo kieltäytyä, kunnes se julkaistiin Libanonissa sensuroituna versiona, joka saman tien kiellettiin Jordaniassa. Oikeasti Blasimin tarinat leviävät arabilukijoille sensuurista piittaamattomalla Iraq Story -verkkosivustolla, jonka toimittajiin hän kuuluu.

Maailma on painajaismainen absurdilla ja hallusinatorisella pikemminkin kuin realistisen dokumentaarisella tavalla.

Suomalaisjulkaisussa kokoelmaa on laajennettu englantilaisversiosta kahdella uudella novellilla. Arabiasta suomentaneen Sampsa Peltosen kieli tekee oikeutta Blasimin ilmaisun kirkkaudelle ja tarkkuudelle: ”Viranomaisten oli suorastaan loogista muuttaa alueen nimi Ankealasta Kukkaistoksi…”

Painajaisten maa

Kokoelman novelleista puolet sijoittuu Irakiin, puolet maanpakoon. Kertomuksia hallitsevat Irakin lähimenneisyyden väkivaltaisuudet: Saddam Husseinin diktatuuri, Irakin ja Iranin sota, Persianlahden sota, YK:n kauppasaarron tuoma kurjuus, kurdien kansannousut, vuoden 2003 invaasio ja nyky-Irakin terrori-iskut. Pakolaiskuvauksissa taas matkataan ihmissalakuljettajien armoilla ja tasapainoillaan sopeutumistarpeen ja vanhojen traumojen välillä.

Uutisotsikkoja kokoelman novellit kuitenkin korkeintaan sivuavat. Pikemminkin ne kuvaavat hahmojen omia subjektiivisia painajaisia. Aloitusnovellissa ”Arkistot ja todellisuus” tavallinen ambulanssikuski kaapataan uhkailuvideoihin esiintymään milloin minkin terroristiryhmän edustajana – novelli heijastaa epäilemättä paitsi kokemusta elämästä erilaisten uhkien arvaamattomassa ristitulessa myös kuvaa, joka helposti välittyy Irakista median kautta.

Ääriolosuhteet nostavat esiin ”petomaisuuden, joka oli siihen asti piillyt arkipäiväisen aherruksen alla… Kokemukseni mukaan maailma on kovin hauras, pelottava ja epäinhimillinen; sitä ei tarvitse kuin hiukan tönäistä, kun se jo väläyttää alkukantaisia torahampaitaan.” Petomaisuus kytkeytyy kansanomaiseen kauhukuvastoon, kun pakolaiset jäävät vuorokausiksi loukkuun pilkkopimeään ahtaaseen tavaratilaan novellissa ”Rekka Berliiniin”.

Thresholds-sivuston haastattelussa (ks. linkit arvostelun lopusta) Blasimin englantilainen kääntäjä Jonathan Wright mainitsee kauhun yhtenä lajityyppinä, jota ei arabikirjallisuudessa ole ollenkaan, ja tähän Blasim huudahtaa, että kuitenkin arabimaailma on täynnä kauhuja.

Blasimilla makaaberia osastoa edustaa esimerkiksi novelli ”Ruumisnäyttely”. Siinä murhataiteilijoiden salaseura on löytänyt Irakin sekasorrosta otolliset olosuhteet esteettisten murhien toteuttamiseen.

Novellien maailma on painajaismainen absurdilla ja hallusinatorisella pikemminkin kuin realistisen dokumentaarisella tavalla. Todentuntuiset yksityiskohdat sekoittuvat raikkaalla tavalla mielikuvitukselliseen ilmaisuun. Novellit onnistuvat välittämään surumielisen kuvan väkivallan hallitsemasta maailmasta tuntumatta kuitenkaan lukukokemuksina ahdistavilta tai ankeuttavilta.

Osittain tämä on myös Blasimin taitaman lyhyen muodon ansiota. Makaaberista tyylittelystään huolimatta hän ei viipyile eikä mässäile. Ilmaisu on tiivistä ja täsmällistä.

Kokoelman kohokohtiin kuuluu 13-sivuinen kolmen arvoituksen dekkari ja traaginen rakkaustarina.

Kokoelman kohokohtiin kuuluu ”Neitsyt ja sotamies”, kolmetoistasivuinen kolmen arvoituksen dekkari ja traaginen rakkaustarina, esimerkillisen tiivis novelli niin muodoltaan kuin tunnelmaltaankin.

Novellin sotamies joutuu kafkamaiseen loukkuun kuten monet muutkin Blasimin hahmoista. Tarinoita hallitsevat ihmistä suuremmat, ihmisestä piittaamattomat voimat: ”Mies ei ollut poliisi, Yhdysvaltain armeijan tulkiksi pestautunut maanpetturi, toimittaja, miliisikomentaja eikä edes väärään aikaan väärään paikkaan osunut siviili, vaan vain ja ainoastaan mies, joka oli joutunut osalliseksi helvetilliseen tarinaan.”

Tarinoiden maa

Tuhannen ja yhden yön tarinoista kokoelmassa muistuttaa tarinankerronnan keskeisyys. Novelli ”Tarinabasaari” kertoo kirjailijasta, joka ei ole koskaan poistunut kotikaupungistaan ja jonka koko tuotanto ammentaa kotikulmilla sijaitsevasta basaarista. Hahmon kohtaloon viittaillaan kiinnostavasti aiemmissa novelleissa ”Alin matkalaukku” ja ”Carlos Fuentesin painajaiset”.

Kokoelmassa tarinat kulkevat sisäkkäin ja lomittain. Monien novellien uloimpana kertojana on Blasimin kaltainen kirjailija-kuuntelija, erään novellin kertoja myös esittäytyy nimellä Hassan Blasim. Kehysten sisällä kuullaan useita elämänkohtaloita ja anekdootteja. Novelleilla on siis sekä henkilökohtainen että sosiaalinen ulottuvuus, ne ovat sekä Blasimin että laajemman irakilaisyhteisön tarinoita.

Novellin ”Alin matkalaukku” kertoja-kirjailija pohdiskelee, ovatko hänen tarinansa täysin sidoksissa pakolaisen omaelämäkerrallisuuteen: ”Minun mielessäni käväisee usein, että joudun viettämään ehkä koko loppuelämäni kirjoittamalla niistä kokemuksista ja surrealistisista sattumuksista, joita tuli vastaan liikkuessani laittomana siirtolaisena.”

Tarinat kulkevat sisäkkäin ja lomittain.

Kokoelman jälkipuoliskolla kertojien epäluotettavuus korostuu, kun useampi novelli ottaa hullun monologin muodon. Tai kuten erään kehyskertomuksen kirjailija-kuuntelija ilmaisee, ”Sanotaan mieluummin ’aito’ kuin hullu. On aitoutta puhua muiden kanssa välittämättä kammottavista ja kipeistä painajaisista.” Kertojahahmojen persoonat korostuvat, mutta toisaalta hajanaisimmat monologit eivät enää saavuta alkupuolen juonivetoisempien novellien tiiviyttä ja tarinallisuutta.

Useissa novelleissa ruoditaan satiirisesti tarinankerronnan valjastamista propagandatarkoituksiin. Novellissa ”Arkistot ja todellisuus” samaan aikaan, kun ”eräs irakilainen runoilija kirjoitti Lontoossa ylistysartikkelia vastarintaliikkeestä… runoilijan artikkelista karkasi kolme miestä kasvot peitettynä” tappamaan erään perheen Bagdadin kaduilla.

”Sotilassanomat” seuraa armeijan lehden häikäilemätöntä kulttuuritoimittajaa Irakin ja Iranin sodan aikana. ”Säveltäjän” nimihenkilö kyllästyy ylistämään isänmaata ja presidenttiä, vaihtaa ateistisiin pilkkalauluihin ja pyrkii kajauttamaan ne ilmoille hinnalla millä hyvänsä.

Kokonaisuutena Vapaudenaukion mielipuoli on paitsi mielenkiintoinen kirjallisuustapaus myös mainio novellikokoelma.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto