Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Sodan rikkomat

Riitta Vaismaa, 20.1.2003
Heidi Köngäs: Vieras mies s., Otava 2002

Heidin Könkään toinen proosateos Vieras mies vie 1940-50-lukujen vaihteen Suomeen ja Keski-Pohjanmaalle. Sodan päättymisestä on kulunut noin viisi vuotta. Sodan jäljet näkyvät kaikkialla – niin elinolosuhteissa kuin kaikenlaisen puutteen sävyttämän arjen ankaruudessa ja ankeudessa sekä erityisesti ihmisten mielissä. Sodasta ulkonaisesti selvinneetkin ovat sodan haavoittamia. Vaikka Vierasta miestä voi lukea epookkiromaaninakin, se on ennen kaikkea vaikuttava kuvaus yksinäisyydestä ja rakkauden mahdollisuuksista tai mahdottomuudesta.

Vieras mies alkaa siitä, kun Vasama tulee Iiriksen valokuvaamoon kysymään apulaisen paikkaa. Vasama on muuttanut rannikkokaupunkiin, koska hänen kihlattunsa on aloittamassa siellä opiskeluaan opettajaseminaarissa. Iiris huomaa ensimmäiseksi Vasaman tummien ihokarvojen peittämät kädet. Yhteys heidän välilleen syntyy heti ensi kohtaamisella, heti on aistittavissa myös hienovaraista eroottista väreilyä. Iiris pestaa Vasaman apulaisekseen.

Heidi Köngäs käyttää pinnalta katsoen yksinkertaista ja jopa teknistä näkökulmatekniikkaa. Joka toinen luku on Iiriksen puhetta, joka toinen Vasaman vain sillä poikkeuksella, että Iiris saa sekä ensimmäisen että viimeisen puheenvuoron. Tämä poikkeus kuvaa taitavasti koko romaanin painotuksia ja näkökulmaa. Iiris on kirjan päähenkilö, vaikka kirjailija suo Vasamalle saman verran tilaa ja sivuja. Köngäs on kirjoittanut hienosti Vasaman osuudet niin, että nekin tuntuvat pääosin suodattuvan Iiriksen kautta, vaikka molemmat henkilöt puhuvat yksikön ensimmäisessä persoonassa. Vähintään Iiris tuntuu olevan koko ajan jossakin taustalla tai kärpäsenä katossa, ehkä jopa ovelasti kaikkitietävänä kertojanakin.

Koskettavimmillaan Vieras mies on yksinäisyyden kuvauksissa. Iiris ja Vasama ovat molemmat isättömiä ja samalla ongelmallisen isäsuhteen haavoittamia, äitinsä kasvattamia. Iiris on menettänyt jo äitinsäkin, Vasama kokee olevansa myös äitinsä hylkäämä. Iiris on sairastanut polion, ja hänellä on sen seurauksena kampurajalka. Jalasta on muodostunut este parin löytymiselle ja jopa johtanut eristäytymiseen. Selkäpiitä kylmäsi, kun luin luki Iiriksen ajatuksia vanhenemisesta. Hän toteaa, ettei hänellä ole ketään omaista eikä edes todella läheistä. Hän on täysin itsensä varassa. Hänellä ei ole edes tarvittaessa apua kenestäkään.

Iiriksen ja Vasaman yhteistyö valokuvaamossa alkaa heti sujua hyvin. Ehkä juuri se tekee mahdolliseksi henkisen ja jossain määrin myös fyysisen läheisyyden. Vähäisenkin fyysisyyden järisyttävä merkitys kuvaa oivaltavasti kirjan aikaa ja luo kontrastin nykyelämän seksuaaliselle revittelylle napapaidoista pornobisnekseen.

Vasaman läheisyys korostaa Iiriksen yksinäisyyttä, vaikka se samalla häviävän pieninä hetkinä yksinäisyyttä lievittääkin. Vasamalla on kihlattunsa, ja hän elää kaupungissa hyvin tilapäistä jaksoa. Hän on elänyt koko sodan jälkeisen ajan ja oikeastaan koko elämänsäkin tilapäisyydessä. Iiris on aina elänyt samassa paikassa. Iiriksen elämän merkittävin saavutus on se, että hän on jättänyt turvallisen toimistotyön ja uskaltanut ryhtyä naisena 40-luvulla epävarmaan valokuvaajan ammattiin.

Vieraasta miehestä on kirjoitettu epäonnisena rakkaustarinana, jossa mies jättää. Asetelmat eivät ole kuitenkaan näin yksinkertaisia. Ei ole ollenkaan yksiselitteisen selvää, kuka jättää ja kenet. Vasama ei osaa rakastaa ketään. Tässä suhteessa Vasama kuvataan hyvin yksioikoisesti. Hän haluaa jokaista vastaan tulevaa naista, mutta hän haluaa vain panna, myös kihlattuaan. Ehkä tällä on ollut tarkoitus kuvata Vasaman juurettomuutta ja yksinäisyyttä. Minä koin sen vastenmielisenä machoiluna – moista sanaa tosin ei vielä kohta sotien jälkeen käytetty – ja se jopa jossain määrin teki epäuskottavaksi muun Vasaman kuvauksen.

Rikottu antaa kuvan särkyneille

Vieras mies kuvaa myös vallankäyttöä ihmissuhteissa. Vaikka Vasaman voisi ajatella olevan vahvemmilla, kun hänellä on puoliso, Iiris on yhtä hyvä ellei parempi vallankäyttäjä. Jokaisen läheisyyden hivenenkin molemmat kuittaavat heti jäätävänä etäisyytenä. Tässä Iiris on taitavampi. Iiriksellä on myös todellista valtaa; onhan hän Vasaman työnantaja.

Iiris on nykyaikainen nainen, joka omistautuu täysin työlleen. Vasaman läheisyys tai ehkä paremminkin se, että Vasaman kautta Iiris kokee, mitä oikea läheisyys voisi merkitä, saa Iiriksen valokuvaamaan aivan uudella tavalla. Hän aloittaa taidevalokuvien sarjan, johon hän kuvaa kaupungin ihmisistä niitä, jotka ovat jollakin tavoin rikkinäisiä, useimmiten sodan eri tavoin haavoittamia. Projektin voi tulkita myös Iiriksen tapana ymmärtää ja hyväksyä tai ainakin selvittää omaa vammaisuuttaan, parantavana ymmärryksenä siitä, että hän ei ole ainoa rikkinäinen. Keskipohjalainen pikkukaupunki ei kuitenkaan tällaista taidetta ymmärrä.

Minun täytyy myöntää, että tartuin Könkään kirjaan hieman epäillen. Hänen kiitetty esikoisromaaninsa Luvattu (2000) ei puhutellut minua lainkaan. Erityisesti minua ärsytti Luvatussa Könkään epämääräisyydessään ja suurpiiteisyydessään epäsuomalainen suhtautuminen kuvattuun aikaan. Koin kirjan lepsuna muka-historiallisena tunnelmapalana.

Vieras mies yllättikin sitten hyvin myönteisesti. Ajankuva on erittäin osuva ja uskottava. Sekä historialliset tosiasiat että päähenkilöiden toiminta kuvastavat aidosti romaanin tapahtuma-aikaa. Ilmeisesti Köngäs oli tällä kertaa tutkinut kuvaamaansa aikaa eikä luottanut vain epämääräiseen intuitioon. Vieras mies on hieno kirja. Suosittelen.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto