Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Matka aikuisuuteen - Janssonin pieni timantti

Tuula Taskinen, 5.3.2001
Henrik Jansson: Hyvää yötä kolmosen raitiovaunu s., Sahlgrens 2001 Kääntäjä(t): Torsti Lehtinen

Turkulainen kirjailija, kriitikko ja kirjoittajaryhmien ohjaajalta Henrik Jansson on julkaissut yhdeksän teosta. Viimeisin on suomennettu nimellä ”Hyvää yötä kolmosen raitiovaunu”. Teos on pienoisromaani, jossa Jansson kirjoittaa keski-ikäisen miehen kehityskertomuksen lapsuuden traumoista vastuulliseen aikuisuuteen. Nykyisyys ja menneisyys limittyvät kiintoisasti.

Tie aikuisuuteen alkaa hautajaismatkalla, eräänlaisella odysseialla, lapsuuden maisemiin Pohjanmaalle. Pohjanmaalla ovat syntyneet pahimmat traumat, joita kertoja kantaa mukanaan vielä keski-ikäisenä käytyään läpi terapiatkin. Pelottavina ovat jääneet mieleen hihhuliseurat ja pakottaminen kissanpentujen tappajaisiin. Noiden kokemusten jälkeen itkeminen oli kiellettyä. Mieshän ei saa itkeä.

Käännekohtia ovat myös isän vakava sairaus ja vanhan ystävättären kuolema. Myös viisas sisar auttaa ankaralla puheellaan silmien avaamisessa. Sisaren puheessa on samaa kuin vaimon: ihmissuhteissa kieli ja sanat eivät korvaa tekoja. Teoretisointi, analysointi sekä kirjeiden ja runojen kirjoittaminen eivät traumoja ratkaise. Hetki isän sairasvuoteen ääressä on paljon tärkeämpi. Yksi kirjan luku onkin nimeltään Sanojen ulkopuolella.

Sisar pukee sanoiksi myös kritiikin perustaiteilijatyyppiä kohtaan. Veli kirjoittaa ”korkeimman herkkyyden asteen saavuttamisesta” ja puuduttaa samalla itsensä viinalla. Hän myös näännyttää läheisensä verenimijän lailla antamatta itsestään mitään ja ihmettelee sitten vaimonsa masennusta.

Kirjan monille tuttuihin teemoihin kuuluvat myös syyllisyys, häpeä ja erilaisuuden kokemus. Kertoja tuntee syyllisyyttä niin poikana, aviomiehenä kuin isänäkin. Maanviljelijä-serkun tapaamisen yhteydessä korostuu tunne erilaisuudesta, mutta samalla ymmärtäminen ja arvonanto nostavat päätään: Serkku näyttä tyytyväiseltä osaansa; kaikille ei kerta kaikkiaan suoda suuria valinnanvapauksia.

Lopulta auto-onnettomuus kirkastaa arvot ja kypsyttää pojasta miehen. Koko kertomusta seurannut Nalle Puh on joutanut jo aiemmin tyttärelle. Vasta onnettomuuden tapahduttua Nalle Puh kasvaa Nalle Karhuksi, joka sanoo mm.: ”… ja ruoho joka milloinkaan ei ole vihreämpää jossakin kauempana.” Turvallisuus on haettava muualta kuin isästä ja nallesta – aikuisuudesta ja vastuunottamisesta. Näin loppuvat myös lapsuuden hyvänyötoivotukset kolmosen raitiovaunulle, jota ei ole pitkään aikaan Turussa ollutkaan.

Janssonin tekstistä huomaa, että hänellä on takanaan paljon kirjoittamisen opetusta ja kirjallisuudentutkimusta (mm. väitöskirja Per Olov Enquist och det inställda upproret 1987). Teemat ja motiivit ovat kohdallaan. Pidän tätä pelkästään myönteisenä. En ole samaa mieltä Erno Paasilinna kanssa siitä, että kirjoittamista ei voi opettaa ja että akateemisuus on pahasta.

Janssonin teksti on subjektiivista, siitä puuttuu lähes tyystin yhteiskunnallinen ulottuvuus lukuun ottamatta mainintaa Pinochet-mielenosoituksesta ja Kosovon sodasta. Joskus tuntuu hyvältä lukea tällaista tilitystekstiä, varsinkin kun kirjailija on hionut teoksestaan kielellisesti ja tyylillisesti pienen timantin!

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto