Susipalatsi

Brittiläisen Hilary Mantelin romaani Susipalatsi (Wolf Hall) kertoo moninaisista valtakamppailuista Tudorien hallitsemassa Englannissa 1500-luvun alkupuolella. Tapahtumia tarkastellaan Thomas Cromwellin näkökulmasta, miehen, joka syntyi vähävaraisen ja väkivaltaisen sepän pojaksi ja joka vartuttuaan matkusteli paljon, näki maailmaa, oppi ja omaksui elämän lait. Vähitellen Cromwellista tuli kuningas Henrik XIII:n läheisin neuvonantaja ja yksi valtakunnan vaikutusvaltaisimmista miehistä.

On turha kuvitella, että se, jolle valta kerran on annettu, voisi jotenkin lepäillä laakereillaan. Kuninkaan kruunu ei ole Henrikin päässä lähtemättömän tiukasti. Ongelmia hallitsemisessa aiheuttavat hänelle muun muassa lukuisat vaimot, joista ei kovallakaan yrittämällä synny sitä poikalasta, jota tarvittaisiin vahvistamaan sukua ja valtaa.

Vallasta taistelevat myös lujasti kirkko ja valtio. Kuningas tarvitsee verotuloja ollakseen valmiina suojaamaan maataan mahdollisilta hyökkäyksiltä. Mutta kuka on valtakunnan ylin määrääjä? Roomassa istuva paavi ja hänen papistonsa vai kuningas? Antaako paavi kuninkaan mitätöidä avioliittonsa, jotta tämä saa toisen vaimon vai pitääkö sitä varten perustaa uusi kirkko?

Katolisen kirkon valtaa uhkaa maallisten hallitsijoiden lisäksi protestanttien kasvava kapina eli Lutherin uskonpuhdistus. Yhteiskunta on muuttumassa demokraattisempaan suuntaan, sitä ei voi estää millään. Eli kenen joukoissa seisot? Ihmishenkiä ei valtataistoissa paljon säästellä.

Neuvonantajaksi kohottuaan Thomas Cromwell tekee työtä kuninkaansa eteen kuin hevonen. Nykyaikaiseen tapaan hänen yksityiselämänsä on toisella sijalla, aivan kuin työhönsä rakastuneella ja aikaansaavalla johtajalla tietenkin on. Elämä on rikasta kaikkine voittoineen ja häviöineen. Hänenkään perhettään eivät sairaudet ja kuolema säästä.

Ja sitten jossain vaiheessa tulee hetki, jolloin ihminen kiinnostunein ja myös pelkäävin silmin katsoo omaa muotokuvaansa, itseään, ja kysyy, mikä hänestä on tullut ja mihin hän on aikansa käyttänyt. Aika on kaikille sama. Se suhteellistaa kamppailut ja luokkaerot. Cromwell lukee Petrarcaa.

”Siinä välissä kun kastaa kynänkärjen musteeseen”, Petrarca kirjoittaa, ”sen ja seuraavan välissä aika kuluu ja minä kiiruhdan ja hoputan itseäni ehtiäkseni kuolla. Me teemme koko ajan kuolemaa, minä kun kirjoitan, sinä kun luet ja toiset kun he kuuntelevat tai peittävät korvansa. Me kaikki teemme kuolemaa.” (S. 789.)

Vallan anatomia

Kuinka valta saavutetaan, säilytetään ja menetetään? Kuka lankoja oikeasti pitelee käsissään: se jonka alamaiset näkevät vai voimat hänen takanaan?

Selvää on, että kaikki ylimmätkin valtaapitävät ovat ihmisiä. Heillä on luonteensa, tarpeensa, heikkoutensa ja voimansa. Susipalatsi onkin valtavine henkilögallerioineen äärimmäisen kiinnostava tutkielma siitä, minkä asioiden ja arvojen varaan erilaiset ihmiset ripustavat elämän ohjenuoransa. Ihmisestä kertoo paljon juuri se, kuinka hän toimii tiukan paikan tullen.

Susipalatsiin on viljelty runsaasti Cromwellin ajatusmaailmaa valottavia viisauksia.

Thomas More, protestanttien järkkymätön vastustaja, Utopian kirjoittaja ja viimeiseen saakka periaatteen mies, ei perusta neuvotteluista. Päinvastoin kuin Cromwell, Thomas More ei usko olosuhteiden luomaan suhteellisuuteen. Hänelle ei ole olemassa mitään suhteellisuutta. Sen sijaan on objektiiviset ja jumalalliset oikea ja väärä. Thomas More on valmis kiduttamaan, tappamaan, kärsimään ja kuolemaan ideaalien vuoksi.

Thomas Cromwell on päässyt asemaansa erityisesti ihmistuntemuksensa – ja voi sanoa myös oikeudenmukaisuutensa – ansiosta. Hän haistaa mahdollisuudet ja osaa vetää oikeasta narusta. Hän ehkä näyttää tappajalta, mutta miksikään hirviöksi Mantel ei häntä silti ole tehnyt. Cromwell osaa rakastaa ja olla myötätuntoinen. Hän ei lyö lapsiaan. Cromwell kuvataan uudistusmieliseksi ja rohkeaksi sankariksi, mieheksi, joka ei pelkää ajatella itse ja kyseenalaistaa.

Kuningas Henrik esitetään teoksessa karismaattiseksi mutta myös pelokkaaksi johtajaksi. Hän ei voi vastustaa naisia, etenkin Anne Boleyn saa hänet tekemään melkein mitä tahansa.

Anne Boleyn on vahva, yksinäinen ja julma ihminen. Cromwellin seurassa Anne tuntee tulevansa ymmärretyksi ja nähdyksi sellaisena kuin on.

Cromwellissa ja Annessa on jotain samaa. Kumpikin tietää, että tavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan sitkeyttä ja kärsivällisyyttä. Molemmat osaavat olla intuitiivisia ja laskelmoivia samaan aikaan. Molemmat ottavat tietoisen riskin. He tietävät, mitä voivat voittaa mutta myös mitä voivat hävitä. Ja jollakin tavalla heille molemmille on tekeminen tavallaan pääasia, ei pelkkä tavoite. Juuri heidän kaltaistensa ihmisten, elämännälkäisten cromwellien ja anneboleynien kirja Susipalatsi on.

Historiaa nykyaikaisesti tai nykyaikaa historiallisesti

Susipalatsia lukiessa meinaavat aikakaudet mennä sekaisin montakin kertaa. Kirjailijan onnistuu yhtäältä kirjoittaa 1500-luvusta niin elävästi ja uskottavasti, että lukija haluaa uskoa olevansa historiallisen dokumentin äärellä. Toisaalta taas mielellään kuvittelee, että historian kautta omaa aikaa on helpompi ymmärtää; mikään ei taivaan alla näytä muuttuneen viiden sadan vuoden kuluessa paitsi elämän tempo, tietokoneiden keksiminen ja sairauksien hoitaminen. Ihminen on vahvasti laumansa jäsenistä riippuvainen olento. Taitava networking on kaiken menestyksen salaisuus.

Täytyy siis pitää oikein tietoisesti mielessä, että kyse on romaanista.

On yhtäkaikki opettavaista kerrata 1500-luvun Euroopan ja etenkin kristinuskon vaiheet ja verrata niiden esitystä Mantelin teoksessa nykypäivän mullistuksiin islamilaisuudessa.

Historiallinen tosiasia myös on, että Cromwell uudisti aikansa yhteiskuntaa merkittävästi monilla uusilla laeilla ja vaikutti kuningassuvun vaiheisiin.

Päänsisäinen tarkkailija

Mantel on valinnut teokseensa Thomas Cromwellin näkökulman. Hänen tapansa ajatella ulottuu vahvasti myös kieleen. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin opin ymmärtämään, missä astutaan Cromwellin ajatuksiin, missä ollaan hänen ulkopuolellaan. Mutta kun olin oppinut kielen logiikan, lukeminen muuttui nautinnolliseksi ja soljuvaksi.

Susipalatsiin on viljelty runsaasti Cromwellin ajatusmaailmaa valottavia viisauksia. Makupaloina esimerkiksi nämä:

”Eikö kuningas ole kuningas ja kaikkien vihamiestenkin herra?” – ”Niinhän sitä luulisi.” (S. 88.)

”Sinun mielestäsi [Katariina Aragonialaisen ja Henrik XIII:n tytär] Mary voisi siis hallita?” – ”Riippuu siitä, kuka häntä neuvoo. Riippuu siitä, kenet hän nai.” (S. 318.)

”Maailmaa johdetaan Antverpenista, Firenzestä, Lissabonista, josta silkkilaivat lähtevät länteen ja aurinko kultaa niiden loiston. Ei linnojen muureilta, vaan konttoreista, ei trumpetin töräyksestä, vaan laskutaulun kilahduksesta, ei kanuunan mekanismin kirskunasta, vaan siitä kun kynä rapisee velkakirjalla, jolla tykki, aseseppä, ruuti ja ammus maksetaan.” (S. 468.)

”Nämä ihmiset tarvitsevat kunnon auktoriteettia, sellaista jota voivat oikeasti totella.” (S. 630.)

”Saattakaa nuo ihmiset teille kiitollisuudenvelkaan, jos haluatte heidän lopettavan tyhmät tunteilunsa Katariinan asiassa [kuningasta vastaan].” (S. 623.)

”Hän [Cromwell] noukkii lempeästi meluavien nuorten henkilöiden kädestä pois sen kynän sijasta pitämän tikarin ja puhuu heille saadakseen viidentoista tai kahdenkymmenen vuoden ikäisen nuoren miehen kiihkon ja ylpeyden takaa selville heidän todellisen arvonsa, sen mitä he arvostavat ja arvostaisivat ahdistettunakin. Miehestä ei opi mitään väheksymällä tai nöyryyttämällä häntä. Heiltä on kysyttävä, mitä he osaavat tehdä tässä maailmassa, mitä he osaavat, eikä kukaan muu.” (S. 651.)

Sanoilla on väliä

Cromwell on hyvä puhuja. Hän tietää, millainen todellisuutta muokkaava valta sanoilla on. Lakejakin hän osaa sorvata niin, että yksi saadaan lukemaan ne yhdellä tavalla ja toinen toisella, ja yhtäkkiä vastapuolet voivat sopia, vaikka eivät ole omasta mielestään liikkuneet mielipiteissään tuumaakaan.

Sanat sekä ovat että eivät ole ”vain sanoja”

Thomas Moreen Cromwellin puheet eivät tepsi. Monessa kohdassa More viittaa niille kintaallaan: ”Sanoja, sanoja vain.” Hänkin kuitenkin puolustautuu juuri niiden taakse, kun ei halua ymmärtää asioiden moniulotteista luontoa. Hänkin kuitenkin kirjoittaa ja käyttää sanoja aseinaan.

Susipalatsi on kirja romaanien rakastajille. 800-sivuista opusta ei lueta päivässä tai sivu kerrallaan ennen nukahtamista. Jo sen henkilöluettelo on viisi sivua pitkä.

Teoksen maailma, henkilöt ja filosofia muodostavat kiehtovan yhdistelmän historiaa ja nykyaikaa. Sanat kun nimenomaan sekä ovat että eivät ole ”vain sanoja”. Niillä luodaan ja kaadetaan maailmoja ja mahdollisuuksia. Meidän aikanamme juuri tästä kulmasta poliittista todellisuutta ja retoriikkaa tarkastelemaan opettaa slovenialainen filosofi ja valovoimainen kulttuurikriitikko Slavoj Žižek.

Cromwellin taktiikka muuttaa maailmaa on panna siemeniä otolliseen maahan ja hoitaa niitä. Kun aika on kypsä, omena putoaa puusta itsestään. Mutta vaikka paljon voi manipuloida, mitään ei voi pakottaa. Siemenet kantavat hedelmää tai sitten kuivuvat. Kaikkea ei voi kontrolloida edes mahtava Thomas Cromwell.

Hilary Mantel on koulutukseltaan juristi. Susipalatsi on hänen kahdestoista teoksensa, ja Mantel voitti sillä Booker-palkinnon vuonna 2009.