Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Hehkuvia kirjeitä

Johanna Venho, 17.2.2001
Iselin C. Hermann: Suutelen postinkantajaa s., Otava 2000 Kääntäjä(t): Tarja Teva

Tämä kirjeromaani on kokoaan suurempi, oikea pieni helmi. Suloista luettavaa. Kirja alkaa, kun tanskalainen Delphine Hav lähettää kortin ranskalaiselle taidemaalarille Jean-Luc Foreurille. Hän on nähnyt Foreurin työn lomamatkallaan Pariisissa ja haluaa kiittää siitä.

Delphine kirjoittaa korttiin lyhyen viestin: ”Jossain kohtaa ihon alla, siellä missä liha alkaa muuttua nestemäiseksi, näen maalauksenne Sans titre 2,22 x 2 sellaisena kuin se oli Galleria Y:ssä Pariisissa. Tai ehkäpä värit, vaihtelut ja virtaukset ovat porautuneet ruumiiseeni. Vaikka en omista kirjaa, se on minun.” Yllättäen Jean-Luc Foreur vastaa viestiin. Kirjeet alkavat kulkea Delphinen ja Jean-Lucin, Tanskan ja Ranskan välillä. Kirjeenvaihto kestää pitkälle toista vuotta; viestit muuttuvat yhä intohimoisemmiksi.

Kirjan hehkuva aistillisuus sopi hyvin piristämään loskaista ja harmaata helmikuuta. Kun aurinko alkoikin äkkiä paistaa, se sopi yhtä hyvin kihelmöivään kevätilmaan, sulavan lumen ja kuivan hiekan hajuun. Kirjeessään Delphine kuvailee Jean-Lucille pohjoismaista kevättä: ”Kevään valo on Tanskassa kuin röntgen. Kaduilla kulkevat ihmiset muuttuvat läpikuultaviksi ja näyttävät luurangoilta aivan kuin puiden ytimet. (—) En ole ylettyä maahan, niin pitkä olen varhain keväällä, ja kyyneleet puristuvat esiin kuin lehdet puunlatvojen silmuista. Ei ole paikan paikkaa, jonne vereslihani kätkisin. Se on julkisesti esillä.”

Aistien ja aistikokemusten kuvaaminen on parasta kirjassa. Lämmintä maitoa ja rommia, kyynärtaipeen sykkivää ihoa, Botticellin naisten varpaita, kuumaa mustaa kahvia, rakastetun suusta juotua vettä, varhainen, viileä aamu Cannesin satamassa kahviloitten aukeamista odotellessa… Monista hyvistä yksityiskohdista rakentuu elävä kokonaisuus. Myös Delphinen ja Jean-Lucin, miehen ja naisen ja kahden erilaisen ihmisen erot tulevat kirjeissä esille.

Suutelen postinkantajaa (tanskankielinen alkuteos on nimeltään Prioritaire) on Iselin C. Hermannin esikoisteos, mutta se tuntuu kokeneen kirjoittajan työltä. Kirja on tehty taitavasti. Miten tällainen kirjeenvaihto voi päättyä? Sitä ei voi arvostelussa paljastaa. Sen verran kuitenkin, että hätkähdyttävä loppu siirtää koko kertomuksen uudelle tasolle. Lopun jälkeen kirja on melkein pakko lukea alusta uudelleen.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto