Valvoja

Jaakko Yli-Juonikas on kiinnostunut oudoista asioista. Keväällä eräässä matineassa puheenjohtaja sanoi, ettei voi pitkälti esitellä Yli-Juonikasta, koska tämän harrastukset ovat hyvin oudot. Parnassossa (7/2007) Yli-Juonikas puolestaan kertoi Antti Järnefeltistä, näkyjä nähneestä yksityisajattelijasta, jonka teos Miten kansoja ja kotiamme hallitaan oli tehnyt Yli-Juonikkaaseen voimakkaan vaikutuksen. Eikä hänen esikoisensa Uudet uhkakuvat sekään ole mitään navettaproosaa. Joten tiettyjä ennakko-odotuksia löytyy, kun alkaa lukea Valvojaa.

Yli-Juonikkaan tekstiä ylitulkitsee helposti. Toisaalta voi kysyä, onko ylitulkinta edes mahdollista, alitulkinta lienee useamman synti. Yli-Juonikkaan esikoista verrattiin Hans Seloon, mutta selomaisuuksia Valvojasta ei juuri löydy, kerran mainitaan ”rantatöyrään uhkaava pakaravako”, ja arkkitehtiylioppilas Sauvo Suomea sanotaan ”nuoreksi keikariksi”. Ei Yli-Juonikas Selo ole, lähinnä tulee mieleen Thomas Pynchon, se näkyy jo lauseesta, joka Yli-Juonikkaalla ei Selon tapaan ole tavattoman polveileva, vaikkakin merkitsevä.

Vertailu on kaikkinensa typerää, approbatur-astetta, mutta muistutettakoon, että Yli-Juonikas on tehnyt pro gradu -tutkielmansa otsikolla ”Tiede ja irrationaalisuus Thomas Pynchonin romaanissa Gravity’s Rainbow”. Valvojassa on myös lauluja, samaa harrastaa Pynchon, ja erään humppafoxin nimi on ”Niin kauas kuin yötä riittää”.

Pynchonin tapaan Yli-Juonikas on salaperäinen, tuskinpa häntä syksyisillä kirjamessuilla nähdään loikkimassa osastolta toiselle haastatteluja antamassa, omistuskirjoituksia Valvojaan kirjoittamassa. Siihen puuhaan Otavaltakin löytyy ahkeria ahertajia. Toinen turkulainen kirjailija, Joni Pyysalo, mainitsi Suomen Kuvalehdessä Jaakko Yli-Juonikkaan esimerkkinä vähälle huomiolle jääneestä kirjailijasta. Osasyynä Pyysalo piti sitä, ettei Yli-Juonikas ollut suostunut Helsingin Sanomien haastatteluun Uusien uhkakuvien ilmestyttyä.

Outouksiin mieltynyttä Yli-Juonikasta lukiessa pohtii, kun hän kuvaa jenkkatanssia ja vertaa sitä intiaanien rituaalitanssiin, onko Yli-Juonikas tutustunut helsinkiläisen varanotaarin Kauko Niemisen eetteripyörreteoriaan, tuohon vaihtoehtoiseen maailmanselitykseen. Turun Sanomien (23.8.2009) haastattelussa Yli-Juonikas kertoi tekevänsä uutta romaania, jossa siinäkin pääosassa on outo henkilö. Ehkä hän kirjoittaa jo mainitusta Antti Järnefeltistä, joka ei ole sukua Järnefeltin taiteilijaveljeksille, mutta epäilemättä Yli-Juonikkaan varastosta yksityisajattelijoita ja vaihtoehtoisia selittäjiä löytyy paljon.

Yli-Juonikkaan repertuaari on laaja. Hän hallitsee postmodernit kirjat, outoudet, mutta myös populaarin. Haminan satama on kuun pimeä puoli, jonne ”korkea-arvoisimmat natsijohtajat lensivät raketeilla sodan jälkeen”. Eikö tämmöistä elokuvaa suunnitella todellisuudessa? Yli-Juonikas tiettävästi harrastaa elokuvia, kirjoittaa elokuva-arvosteluja. Upea on viittaus Tolkienin keksimään lembas-leipään: ”Historiallinen todistusaineisto osoittaa, että tarunhohtoinen lembas-leipä leivottiin muinaisina aikoina kauran sukuisesta viljasta.” Tässä on lykätty yhteen ”historiallinen todistusaineisto” ja ”tarunhohtoinen”, sekä tuo lembas-leipä. Jouduin tarkistamaan tietoverkosta, että lembas tosiaan on Tolkienin päästä lähtöisin, eikä muinainen leipomistuote. Aivan vakuuttuneeksi en kuitenkaan tullut.

Valveillakävelijä

Valvojan päähenkilö on nimeltään Toimi Silvo. Hän on historiallinen henkilö, mutta Yli-Juonikkaan oman sanoman mukaan historiallisuus jää lähinnä nimeen, oikea Toimi Silvo oli naimisissa eikä leskeytynyt kuten romaanissa. Tämä todellinen Toimi Silvo valvoi helmikuussa 1964 Haminassa melkein kaksi viikkoa ja teki näin valvomisen maailmanennätyksen.

Samoin toimii Yli-Juonikkaan Toimi Silvo. Yli-Juonikkaan Toimi Silvo on lisäksi kansanmies, yksityisajattelija, jonka mielikirja on vuodelta 1944 eli samalta vuodelta jolloin Antti Järnefeltin teos Miten kansoja ja kotiamme hallitaan ilmestyi. Toimi Silvo on myös kiinnostunut maasäteilystä. Valvoja korostaa, hän korostaa usein mutta apealla tyylillä, hänen korostuksensa ovat silti päättäväisiä, Toimi Silvo korostaa ettei ole askeetikko, hän ei harrasta vähyyttä ja syömättömyyttä. Toimi Silvo syökin paljon, askeetikko taas nukkuessaan selviää vähemmällä ruualla. Toimi Silvo on siis askeetikon vastakohta, mutta kahvia hän vastustaa, huumetta. Toimi Silvo ei halua käyttää keinotekoisia valvomisenedistäjiä.

Toimi Silvoa kuvatessaan Yli-Juonikas viittaa tämän tästä unissakävelemiseen. Toimi Silvo ei ole unissakävelijä, hän on valveillakävelijä. Viime vuosisadalla unissakävelyn teema oli tärkeä. Hermann Brochin Unissakulkijat-trilogia ilmestyi kolmekymmentäluvun alussa ja kaikkien unissakävelijöiden esikuva Adolf Hitler sanoi Münchenissä 15.3.1936: ”Minä kuljen kohtalon määräämää tietä unissakävijän varmuudella.” Sen kohtalon me jo tunnemme, ja Toimi Silvon kaltaiset valvojat ovat sitä vastaan.

Romaanin nimi voisi olla Kävelijä. Samalla kun Toimi Silvo tekee maailmanennätyksen, hän kävelee noin kuusisataa kilometriä. Lukiessani Valvojaa keskeytin lukemiseni toviksi katsoakseni televisiosta yleisurheilun maailmanmestaruuskisojen miesten viidenkymmenen kilometrin kävelyä. Urheilijoiden katseet olivat hyvin keskittyneet, toisinaan he voivat erittäin pahoin, tekniikka oli pidettävä kunnossa tai seuraisi hylkäys. Ymmärsin katselevani äärimmäistä toimintaa. Jopa televisioselostaja huomasi, että Berliinin Unter den Lindenillä, jossa kilpailu tapahtui, oli siirrytty fyysisestä henkiseen. Sellainen on pitkäkestoinen urheilusuoritus, henkinen, joskus jopa hengellinen.

Kävelyurheilussa on vielä sekin hyvä asia, että se on aivan keinotekoista toimintaa. ”Luonnossa” sellaista ei tapaa. Näin kävelyurheilu vertautuu oopperaan, joka Einojuhani Rautavaaran mukaan on sekin aivan keinotekoista toimintaa ja siksi se on niin merkittävää. Oopperaa ei voi sanoa luonnon jäljittelyksi, ooppera on oma lajinsa.

Ultramaratoonarit, jotka saattavat juosta pienin palautuksin viikon, ovatkin usein kiinnostuneita erilaisista hengellisistä harjoituksista. Valvojassa korostetaan pitkän urheilusuorituksen monotonisuuden merkitystä: ”Kehän kiertäminen voi merkitä eksymistä, ongelman tuloksetonta vatvomista, puuduttavia arkirutiineja ja niin edelleen. Toisaalta ympyräkehä on myös luonnon ikuisen kiertokulun ja täydellisyyden kuva.” Tässä puolestaan viitataan Haminan ympyräkaupunkiseen luonteeseen: ”Ikuinen paluu pitää kaupungin ikuisessa liikkeessä.” Lauseessa on vitsi, viite ja viisaus.

Kirjan alussa eräs parivaljakko on lähdössä kävellen Rovaniemelle. Onko tämmöinen kestävyysurheilu erikoisesti suomalaista toimintaa? Eräskin nuori mies käveli rajoja pitkin Suomen ympäri. Työkaverit puolestaan soutivat Suomen ympäri, matkaa kertyi sadassa päivässä 3 800 kilometriä. En ole varma, millaisia keskusteluja työkaverit kävivät soutumatkallaan, täytyy kysyä kun heidät seuraavan kerran tapaan, mutta Toimi Silvo keskustelee paljon ja syvällisesti kävellessään. Hän ei kuitenkaan keskustele yksin, vaikkei sekään mahdotonta ole, vaan työkaveriensa kanssa, jotka valvovat ettei Toimi Silvo nuku. Kävelijät Haminan satamassa kuuluvat peripateettiseen koulukuntaan.

Teksti täynnä tavaraa

Veijo Meri varoitti aikoinaan, ettei pidä käyttää haanpääläisiä ”varastokersantti Pensaan” tapaisia nimiä, mutta Valvojan tapauksessa Meri voinee hyväksyä menettelyn, sillä onhan jo päähenkilön historiallinen nimi Toimi Silvo. Romaani kuvaa päähenkilöään: ”Kasteessa saamansa nimen Toimi ymmärtää lähetyskäskynä. Tee jotain.” Tämä siis etunimen osalta. Lehtinainen, joka väkisin ymmärtää kaiken väärin, on nimeltään Salli Kuullos. Tiedotusvälineissä ennätysmiehen nimi saattaa muuttua Toimi Soiniksi.

Toimi Silvon työkaverit ja muutenkin kaverit, sekä ennätyksen valvojat, ovat yöpäivystäjä, tullimies Arvo Kurki, yövartija Usko Kantele, ja vanhempi konstaapeli Toivo Kouri. Konstaapelia kuvataan väkevästi: ”Sormeni kieltämättä syyhyävät, konstaapeli Kouri sanoo. Palan halusta päästä tutkimaan perusteellisesti näiden porttojen uumat ja uumenet.” Kouri tahtoo päästä kourimaan. Kuvan näkee mielessään. Nimet ovat käskeviä, tekemistä vaativia. Tullimies Arvo Kurjen nimi kuvastelee Haminan sataman nostokurkia mutta myös kehottaa tarkkailemaan.

Rakkaansa Helise Leivon kanssa Toimi Silvo käy kahvila Siimeksessä. Tapaamispaikaksi Toimi Silvo suunnittelee elokuvateatteri Kino-Heloa: ”Sikäli treffipaikka olisi hyvä, että Helo-niminen kino ja Helisen nimi sointuvat yhteen. Toimi on suunnitellut nimistä sanaleikin jo valmiiksi.” Valvoja ilmoittaa suoraan, että Helise viittaa valoon, kirkkaaseen ja loistavaan. Jo mielikirjastaan Toimi Silvo oppi, että hereillä pysyäkseen ”On katsottava valoa kohti.” Sataman konttorissa luetaan Valvoja-lehteä, väylää mereen avaa jäänsärkijä Voima.

Yli-Juonikkaan kerronta on hermeettistä, itsessään ympyrää kulkevaa. Yhdessä lauseessa on sana ”tunnettu”, seuraavassa ”tuntematon”. Vähän matkan päästä löytyy lause, jossa on sana ”toimettomuutta” ja seuraavassa lauseessa sana ”toimeentulosta”. Löytyy myös ilmaus ”Toimi tulee toimeen”. Konstaapeli Kourin syyhyävistä sormista oli jo puhetta, mutta toisaalla ”valo pulppuaa kattorakenteista pulppimonumentin päälle.” Ja tullimiehen ja valvojan kohtaamista kuvataan näin: ”Hän kurkistaa sisään. Arvo Kurki istuu tuolilla pää kallellaan ja silmät ummessa.”

Tämmöisiä lausahduksia on niin paljon, etteivät ne voi olla vahinkoja, sattumaa. Irrallisena ne kuulostavat kehnoilta, mutta Valvojan kerronnassa niillä on paikkansa, sillä usein kuvat ovat komeita, vertailevia ja mieltä virkeyttäviä: ”Paikalliset lehtimiehet kellastuivat ja putosivat puusta viime marraskuussa, kun tieto Yhdysvaltain presidentin salamurhasta saavutti Haminan.”

Teksti on tiheää, parasta olisi, että lukisi jokaisen lauseen kahdesti. Valvojassa ei ole löysää laulua, lukiessa on syytä pysyä virkeänä, mutta mielikuva yhä vain valvovasta Toimi Silvosta tahtoo panna silmiä kiinni. ”Huonouninen tullimies Arvo Kurki pyytää Toimin sataman kuppilaan pelaamaan shakkia. Aamupäivän mittaan musta on saanut hankituksi materiaalisen edun satama-alueella. Musta loska on tehnyt tornituksen makasiinien eteen kuningassivustalle.”

Lopulta vertauksesta tehdään totta: ”Valaisinpylväät ovat sairastuneet anemiaan, ne valuttavat maahan kelmeän valkuaisaineettoman virtsan näköistä valoa. Valvoja varoo astumasta virtsalammikoihin, hän puikkelehtii pitkin makasiinien vierustoja pimeyden pälveltä toiselle.” Tiettyä hypnoottisuutta, outoutta, kerronnassa on. Se voi pelottaa joitakin ihmisiä.

Valvojan luonnossa on ”jumalallinen tuuli”, ”iltatuuli repäisee kielensä irti aidasta” ja linnut ”kavahtavat etelään”. Mutta maailmaa on tarkkailtavakin, sitä varten onkin olemassa ”– yövartija Usko Kantele, joka tänäänkin vahtii, ettei yö karkaa murrettua uomaa pitkin merelle.” Yli-Juonikkaan huumori on kuivakkaa, se lienee jo tullut selväksi, se muodostaa tällaisia luontoa kuvaavia lauseita: ”Torstai-ilta harmaantuu karismaattisesti kuin kuuluisa amerikkalainen iskelmälaulaja.”

Ajanmukaista lienee Yli-Juonikkaan kuvaus luonnosta, joka matkii ihmisen tekemää. Onhan viime vuosina kahdestikin suomennettu Oscar Wilden Valehtelun rappio. Yli-Juonikkaalla luonto toimii taiteilijana: ”Sumu on laveerannut horisontin joka suunnalta.” Wildemäinen on vanhemman konstaapelin Toivo Kourin ajatus siitä, että taide turmelee luontoa, hakkuuaukeita konstaapeli Kouri kehuu juuri siksi, niihin ei ole taide vielä tunkeutunut. Toisaalla kerrotaan, että ”luonnon lahjakkuus on maalannut taivaanrantaan ladon”.

Tuntematon merkkihenkilö

Kustannusosakeyhtiö Otavan rahoittama teksti loppuu sivulle 191. Kirjoitusvirheitä ei ole. Taitto on miellyttävää, kirja istuu hyvin käteen. Lukujen alussa on mustalla pohjalla henkilö raajat levällään. Kysyin naapurilta, mitä se esittää. ”Juoksijaa.” Ehkä niin. Kävelijältä se kieltämättä ei vaikuta.

Luvut on otsikoitu päivämäärän ja viikonpäivän mukaan, paitsi kaksi viimeistä, jotka ovat nimeämättömiä. Kansipaperissa on silmä tai valonlähde, kenties aurinko kuvattuna, valoa kohtihan pitää valvojan katsoa, sekä samainen juoksija, joka ehkä on syöksyjä, jotakin tavoitteleva henkilö. Silmä-valonlähteestä lähtee viivoja, takakannessa henkilö on kaatunut.

Etuliepeen mukaan Jaakko Yli-Juonikkaan ”omaperäiset tekstit ovat saavuttaneet kulttimainetta pienlehdissä.” Tietoverkon hakukonetta käyttäen saa selville, että Nuoressa Voimassa on ollut Yli-Juonikkaan kirjoituksia. Muuten tietoverkko ei juuri valaise Yli-Juonikkaan henkilökuvaa. Hänellä ei ole kotisivuja, eikä blogia, ihailijasivuja saataneen odotella vielä viisitoista vuotta. Kuitenkin loimaalaiset ovat harkinneet, että loimaalaissyntyinen Yli-Juonikas voitaisiin nimetä paikkakunnan merkkihenkilöksi.

Jaakko Yli-Juonikkaan teos Valvoja on taidetyö, joka vaatii jotakin myös lukijaltaan. Semmoinen on palkitsevaa. On hienoa jo yrittää kirjoittaa vivahteikkaasti, mutta Yli-Juonikas ei pelkästään yritä, hän onnistuu. Toivon ja luulen ja pyydän, että jatkossakin saamme lukea kirjailijalta aiheensa, kielensä ja yleensä käsittelytapansa puolesta mielenkiintoisia kertomuksia.