Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Vinosti lipan alta

Alli Kantola, 3.6.2013
Janne Huilaja: Hevonen 175 s., Karistp 2013

Tunnelma Janne Huilajan kokoelman niminovellissa Hevonen on jotenkin vino. Perheen äiti on ollut ratsastusonnettomuudessa. Isä kuvaa tapahtumia, mutta kenelle hän puhuu, kaverilleen, poliisille vai itselleen? Miksi hän käyttää vaimostaan puhuessaan ilmaisuja ”käännyin Johannan puoleen”, ”sanoin painokkaasti” ja ”pikkurouva”. Ja miksi perheen vanhimman lapsen reaktiot ovat toisesta tarinasta kuin isän?

Perheessä ei ole virtahepoa, mutta kesytön hevonen on. Sen aiheuttamat jäljet novellin kertoja näkee, mutta ei paikanna itse hevosta. Novelli keskittyy tilanteeseen, jossa piilotetun teutaroijan tunnistaminen alkaa. Kun kertojahahmo luo suojautumistarinaa hevoselle, tilanne perheessä on tuttu:

”Kohta ne nauroivat kaikki kuvitellessaan kuinka äidiltä oli karannut hevonen alta ja äiti oli jäänyt ilmaan roikkumaan kuin Nakke Nakuttaja piirretyissä. Minua ei naurattanut.”

Elämän peitetyt tunnot tunkevat esiin. Novellista kasvaa metafora monien todellisuuksien yhteiskunnasta, jossa elämme.

Toinen novelli, Minä, muistuttaa ihmisen kehittymiselle tärkeästä psykologisesta heräämisestä omaan arvoon ja merkitykseen. Näin alun kaksi novellia valmistavat lukijaa jatkoon. Reilut sata seuraavaa sivua sisältävät paljolti samankaltaisia aineksia kuin Huilajan varusmiesromaani Jemekka (Gummerus 2005), jännitysromaani Yksikätinen (Gummerus 2008) ja novellikokoelma Epäkelpo aines (Karisto 2011). Mutta nyt luen tapahtumia uudenlaisessa valotuksessa.

Lukiessani kuuntelen tämän päivän radiodokumenttia Pohjois-Suomesta. Onko ihmisenä oleminen pohjoisessa todella näin lohdutonta kuin lukemassani kirjassa ja kuulemassani dokumentissa annetaan ymmärtää? Mitä Lapin ihmisille on tapahtunut vuosina, jolloin alueesta on tullut valtaeliitin piilopirtti?

Arktista hysteriaa vai julkisen hallinnon jättämiä jälkiä?

”Maailman sivistyneimmän kansan” peruskoulu on alkanut Pohjois-Suomesta, Huilajan kuvausten alueelta. Tätä koulua kaupataan erinomaisena nyt ulkomaille. Muistavatko markkinoijat, että oman elämänsä hallintaan saamiseen tarvitaan muutakin kuin tietoja?

Kittilässä 1961 syntynyt rakennusmestari ja yhdeksän kirjaa kirjoittanut Huilaja tietää, mitä on talon ja ihmisen rakentaminen. Uusimmalla kokoelmallaan hän pakottaa kysymään, mikä on vienyt monelta pohjoisen Suomen ihmiseltä elämän merkityksen tunnon.

Siinä missä radiodokumentti väittää syyn pohjoisen synkkään mielentilaan olevan kansalaisia hajottavassa ja alistavassa valtakunnan politiikassa, löytää Timo Hännikäinen esseekirjassaan Hysterian maa (Savikeidas 2013) syyn ankarasta luonnosta. Hän todistaa käsityksensä kuvatessaan Marko Tapion kirjaa Arktinen hysteria. Huilaja tyytyy vain näyttämään, mitä näkee ja kuulee. Eikä nähty ole järin kohottavaa.

Olen vähällä jättää örveltämisen lukemisen, mutta haluan vielä tarkentaa näkökulmaani Martta Heikkilän toimittamalla kirjalla Taidekritiikin perusteet (Gaudeamus 2012). Heikkilä muistuttaa minua omista ajatuksistani: taiteella on mahdollisuus ja velvollisuus kritisoida radikaalisti yhteiskuntaa. Jatkan lukemista ja nyt Huilajan kerronta avautuu. Tässähän sitä kritiikkiä nyt on!

Viimeinen valonsäde?

Novelli Väisäsen pojat on minimalistisuudessaan vaikuttava kuvaus ajastamme. Pojankoltiaiset ovat siinä ottaneet niskalenkin aikuisista, jotka huuhailevat oman kulttuurinsa kilteiksi kasvattamina ja joutuvat nuorten raa’an voiman polkemiksi. Harvat kirjan vastuullisesti käyttäytyvät aikuiset ovat mahdottoman edessä yrittäessään auttaa ja holhota örveltäjiä. Koulu, kirkko ja armeija voisivat kasvattaa, mutta ovat voimattomia ihmisten sisällä teutaroivien villien hevosten taltuttamisessa. Tämä ei ole enää vain pohjoisen kuvausta.

Kun oman itsen arvo ja vastuu häivytetään, tilan ottaa raivoisa villi eläin.

Kahdessa seuraavassa novellissa mennään jälleen armeijaan, tuohon Huilajan ennen niin hulvattoman huumorin pesään. Turistit-novellin jälkeen olisi Väinö Linnan teilannut esteetikko Toini Havu ehkä jo jättänyt Hevosen lukemisen Luen kohtauksia varmistuen siitä, että juuri armeijassa niitataan suomalaiseen mieheen lopullisesti väkivalta. Kun oman itsen arvo ja vastuu häivytetään, tilan ottaa raivoisa villi eläin. Huomaan löytäneeni luetulle oikean valaistuksen. Pinnallisesti lukien kokoelma saattaa tuntua hajanaiselta ja aiempia teemoja toistavalta, mutta näin ei.

Kesämestari-novelli on kolkko tarina, jonka ainekset löytyvät myös jännitysromaanissa Yksikätinen. Rakennusinsinööriksi valmistuva nuori mies kohtaa korjaamansa talon menneisyyden haamut. Kauhunovelli Erina taas on kuvaus pedofiiilin uhriksi joutumisesta.

Herätyshuuto vai hauska juttu?

Liki sata sivua rypemistä viinassa, tappeluissa ja huoraamisessa katkeaa äkisti, kun lukija törmää viimeisessä novellissa kuin kangastukseen tai näkyyn.

Kiitos käynnistä -novellissa etelästä pohjoiseen matkaava perhe kohtaa Lapin rajamaastossa kahvilaksi muutetun hirsirakennuksen. Sisällä aito lappalaistyttö tarjoaa kaikesta paljon maksamaan tottuneille etelän ihmisille jotain uskomatonta: ilmaiset lämpimäiskahvit, hymyn ja ystävällisyyden. Sitä ei voi todeksi tajuta! Lappalaistytön anteliaisuus järkyttää etelän matkaajia niin, että aiemmat riidat unohtuvat.

Sadan edellisen sivun jälkeen novelli Kiitos käynnistä on ymmärrettävissä metaforana. Kuunnellessani radiosta aitojen lappalaisten puhetta poliittisin toimin hajautetusta, ruikuttajien ja riitelevien perslävestä, viimeisen novellin nimi Kiitos käynnistä saa monitasoisen merkityksen.

Huilajan henkilöt eivät ruikuta olosuhteita. He rämpivät elämänsä suossa, kun eivät paremmasta tiedä tai saa siitä otetta. Jos aiemmissa Huilajan kuvauksissa oli vapauden antamaa elämisen tunnetta, nyt luen raisun huumorin ja hulvattoman komedian tilalla surua ja huolta. Herätkää! Kaikki ei ole sitä, millaiseksi sen haluatte nähdä.

Mutta ketkä tästä ”maailman eniten koulutetusta” kansasta ymmärtävät taiteen hätähuutoa ihmisen puolesta? Tämäkin kirja on mahdollista lukea pelkkänä hauskana juttuna.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto