Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Sammuvien savujen seutu

Ritva Kolehmainen, 26.3.2003
Janne Huilaja: Korman talo, Kolmijalkainen kettu s., Gummerus, Tammi 2002, 2000

Janne Huilaja (s. Kittilässä 1961) käsittelee teoksessaan ajankohtaisia asioita, autioituvan kylän ongelmia. Korman talo houkuttaa lukemaan, vaikka kirjailija on tuntematon. Kansikuvan valaistut ikkunat vetävät sisälle. Onko kaikki niin mustaa kuin kuvassa näyttää? Huilaja ei jäänyt huilaamaan, kun työttömyys iski, vaan päätti ryhtyä kirjoittamaan. Ilman vankkaa päätöstä ja siinä pysymistä kirja ei synny, varsinkin kun rakennusmestarin työ vaihtui koti-isän hommiin.

Huilaja kertoo kirjansa alussa lopun ja päästää lukijan epätietoisuudesta. Silti jään miettimään, mitä sitten tapahtuu.

Kirjailija on rakentanut teoksensa mukavasti luettavista paloista. Hän perustaa Korman talonsa vahvan kielen ja hyvän ihmiskuvauksen varaan. Huumorissaan Huilaja on kuivan iskevä. Dialogit on naulattu kohdalleen, eivätkä sanat jää törröttämään. ”– Käy Ismo mulle kahvia. – Ei ole, Ismo sanoo. – Mitä? – Se loppu.” Tähän tyyliin sanaillaan. Murretta on kylliksi tarkentamaan pohjoisen paikan. ”Mie lähen.”

Korma asuu parakissa kotitalonsa pihassa mutta käyttää talon yhteisiä tiloja. Ismo-veli asustaa Marjansa kanssa kamarissa, isä toisessa ja Seppo kirkolla. Perheen kaksi poikaa ja äiti ovat kuolleet, kukin tavallaan. Vanhemmasta polvesta ovat vain isä-Tuure ja täti elossa.

Laiskanletkeä elämä sujuu verkalleen. Ympäristö vaikuttaa melkeinpä idylliseltä, mitä nyt vesiränni repsottaa. Luntakin pitäisi luoda, mutta kun lapio jäi syksyllä hangen alle. Ei pääse Korma helpolla. ”Kahesti vuojessa pittää puhelimella soittaa taikka muuten heittää raha juoksemasta.” Ismo sentään käy töissä. Tuuren aika kuluu tissutellessa naapurin kanssa. Ennen hän vetreänä pisti joukkonsa tuvasta kartanolle. Pian pojat eivät enää lähteneetkään. Hän itse sai jäädä ulos päätään selvittämään.

Huilajan heitot työttömyydestä ja naapurikateudesta, jos joku jotain työtä tekee, ovat osuvia. Yhteiskuntakritiikin jokainen voi lukea tarinasta itse, Huilaja ei sitä tuputa. Ihmisuhdeongelmista ja ahneudestahan Korman talossa on kysymys. Ismon ja Marjan lemmenleikit tuovat Korman mieleen Irmelin. Entinen avovaimo seuraa ajatuksissa usein vaikka Korma luuli hänet jo unohtaneensa. Marja keekoilee puolipukeissaan tuvassa, ja sekös tekee häijyä Korman miesluonnolle.

Vaaran enteitä on näkyvissä, kun Ismo ja varsinkin Marja alkavat hyysätä yksin asuvaa vanhaa tätiä, eikä Sepon Mersun ilmestyminen pihaan tiedä hyvää. Jotain veli juonii, Korma miettii. Marjan into talon ostoon laantuu, kun hän törmää vanhaan ihastukseensa. Ismo unohtuu kylille. Seppo uskoo oveluuteen lahjoessaan isän viinalla ja rahavipeillä myymään talon juuri hänelle. Ismokin myötäilee tädin talosta haaveillessaan. Korman kanssa tulee vaikeuksia. Ei tämä niin vain osuuttaan myykään. Halvalla.

Seppo ajaa itsensä umpikujaan. Nimen omaan ajaa. ”Jos puhallettaisiin” -sanat muuttavat suunnitelmat. Veljesten välien selvittely on oma jännitysnäytelmänsä.

Huilaja on tarkkanäköinen ja terävä ihmiskuvauksissaan. Hän näyttää, miten vaikeaa miehen on puhua tunteistaan. Tuurekin lähti monta kertaa vaimoaan kohti tarkoituksenaan laskea käsi olalle ja puhua asioista, Huilaja kirjoittaa. Viime hetkellä tuli käännyttyä pois, hän jatkaa. Tulee hetki, jolloin on liian myöhäistä. Raittiuteen pyrkiväkin saa opetuksen. Jos vankilassa onkin helppo tehdä raittiuslupaus, niin vapaana lupauksen pitäminen lipsuu, kun käteen työnnetään pullo.

Huilajan Korman talo on hänen toinen teoksensa. Niin hyvä se oli, että etsin käsiini hänen esikoisensa. Yllätyin, kun se olikin eri kustantajan julkaisema.

Karu kuva kuihtuvasta kylästä

Kolmijalkainen kettu on realistinen kuva pienen pohjoisen kylän elämästä. Tyynen baari on kylän keskeinen paikka. Tyyne pitää komentoa yllä ja miehet kurissa. Porttikielto napsahtaa herkästi. Piikkiin hän myy tupakkaa ja sämpylöitä. Kaljarahatkin hän lainaa, kun tietää saavansa kassapäivänä takaisin.

Esikoiskirjailijan teksti on sujuvaa, kieli moitteetonta. Janne Huilaja tuntee tarinoittensa henkilöt. Puheille on pakko välillä nauraa, vaikka kaljanhuuruinen ja sätkänsavuinen seura alkaa tympiä näitä kyliä nähnyttä. Ehkä tämä on joillekin lukijoille pohjoisen eksotiikkaa.

Komiikkaa syntyy arjen askareissa. Eräskin kaveri pani uuniin kuumenemaan avaamattoman sikanautapurkin. Pomminvarma juttu. Työ on useimmille kirjan sankareille vain sanana tuttu. Harva pääsee sitä käytännössä kokeilemaan.

Kolmijalkainen kettu on karu kuva yksinäisyydestä. Miehet askaroivat käsityölehtiensä parissa. Välillä teoksessa viivähdetään Anun rivitaloasunnossa tai Alman mökillä, jossa tämä elää kahden poikansa kanssa jalkaleikkausta odotellen. Anu on Alman pojan, Veijon, entinen heila. Veijo tuntee yhä kytöä Anun luo. Onnistaako häntä? Jotain kehitystä Veijon elämässä alkaa tapahtua. Tuloksen Huilaja jättää kuitenkin aavisteluksi.

Etelästä kotikylälle tulevan Jorman sorsastusreissukaan ei poikkea muusta ryyppäämisestä. Ehkä tanssi-illan tapahtumat näkyvät Jorman seuraavan aamun käytöksessä. Edessä lienee katkera kalkki.

Teoksen tarina polkee lähes paikallaan. Huilajan teoksen anti onkin enemmän sanoissa ja kerronnan tavassa, vaikka onhan teos tavallaan aikansa dokumentti.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto