Ensyklopedia

”ENSYKLOPEDIAMANIA, tästä kärsivä näkee tehtäväkseen käsitellä kaikki maailman asiat”.

Ensyklopedia, litteroituna kreikaksi enkyklios paideia, tarkoittaa yleistä koulutusta, tai tarkemmin täydellistä tietoa. Näitä tunnetun ja hyväksytyn tietouden kokoomateoksia kirjoitettiin jo ajanlaskun alussa, ja vanhin meidän päiviimme selvinnyt on Pliniuksen Naturalis Historia vuodelta 77 jaa.

Nykyaikainen ensyklopedia kehittyi sanakirjojen pohjalle osana valistuksen projektia 1700-luvulla. Tietosanakirjan, kuten Denis Diderot’n ja Jean-Baptiste le Rond d’Alembert’in toimittaman massiivisen ensyklopedian, tarkoitus oli koota aikakauden olennaisin tieto kirjoihin ja kansiin, niin että suuremman tietouden ja onnellisuuden saavuttaminen tulisi sukupolvi sukupolvelta yhä helpommaksi.

Tämän kirjoituksen aloittava valikoiva parafraasi englanninkielisestä Wikipediasta, 2000-luvun käytetyimmästä ensyklopediasta, saa heijastaa aikaa, jolloin Janne Nummelan, Tommi Nuopposen ja Jukka Viikilän toimittama Ensyklopedia ilmestyy. Yleinen tieto on karannut auktoriteettien otteesta vapaaseen levitykseen, ryhmätyöhön ja prosesseihin, jolloin yhä useampi tietoa kuluttava subjekti voi myös halutessaan osallistua sen tuottamiseen.

Kaunokirjallinen tieto

Ensyklopedia on yritys elvyttää katoavaa kulttuuriperinnettä, autoritääristä tietosanakirjaa, mutta se tiedostaa, että siihen vaaditaan uusi näkökulma. Pääosin sen artikkelit eivät sopisi perinteiseen ensyklopediaan, toisin sanoen se ei yritäkään koota yhteen yleisesti hyväksyttyjä ja tunnettuja tosiseikkoja selkokielisesti ja hyvässä järjestyksessä. Pikemminkin sisältö muodostuu ennalta tuntemattomasta: poikkeuksista, oikuista, kielellisistä anomalioista. Ennalta tunnetun vieraannuttamisesta ja mielikuvituksen hyökkäyksistä todellisuuteen. Artikkeleita yhdistää se, että niitä voi laajasti ottaen kuvailla kaunokirjallisuudeksi.

Ensyklopedian sisällön esteettinen arvottaminen on vaikeaa, koska sen muoto on niin poikkeuksellinen. Erääseen edeltäjään viitataan artikkelissa: ”NOVALIKSEN ENSYKLOPEDIAHANKE jäi kesken, lyhyiksi irtonaisiksi fragmenteiksi, joita hänen ystävänsä vielä hänen kuolemansa jälkeen vääristelivät.”

Nyt valmistunut Ensyklopedia voi olla vaikeammin vääristeltävissä, mutta eräällä lailla sekin koostuu irtonaisista fragmenteista, jotka aakkosjärjestyksen sattumanvarainen järjestys punoo kokonaisuudeksi. Kirjoittajien alkuperäisten artikkeleiden ohella mukana on lainattuja, käännettyjä ja sovitettuja tekstejä antiikin lähteistä nykypäivään, esimerkiksi edellä mainitusta Diderot’n ja kumppaneiden ensyklopediasta.

Yleinen tieto on karannut auktoriteettien otteesta vapaaseen levitykseen ja ryhmätyöhön.

Eräs havaittava motiivi monenkirjavien artikkelien taustalla on kaunokirjallisen universumin laajuuden kartoittaminen. Jos yrittää luokitella artikkeleita tyylilajeittain, löytää esimerkiksi proosarunoutta ja säkeitä, lyhytproosaa, dialogia, puheita, aforismeja, anekdootteja, tehtäviä, pornoa, lehtimiestyyliä ja esseistiikkaa. Lisäksi teoksessa on pidemmälle proosalle ominaisia jatkumoita, sillä artikkelien lopussa on viitteet samanhenkisiin teksteihin, ja mahtuupa joukkoon arktisen seiparven elämää kuvaava luonnonfilosofinen jatkokertomuskin.

Runoutta voi kuitenkin pitää kaikkea tätä sekalaista merkitysainesta yhteen sitovana liimana, sillä metaforinen kielenkäyttö ja yllättävien ilmiöiden yhdistäminen ovat artikkelien käyttövoimaa. Hauskimmillaan Ensyklopedia on, kun tietosanakirjan kuivakan autoritääristä tyyliä käytetään todistamaan absurdeista ilmiöistä. Lukija vietellään lause lauseelta ja detalji detaljilta näkemään maailma toisin. Miksei näinkin voisi olla?

”LOTTOKONE Mikä on elämäni suloisin muisto, kysyy lottovoittaja ja ostaa suuren, kömpelön, sähkökäyttöisen, käytöstä jääneen arvontakoneen. Siitä lähtien tekee lottokone joka päivä työtä lottovoittajan asunnossa. Vieraat tietävät tulla kutsumatta. Iltaa vietetään keskikalliiden alkoholijuomien parissa – ja lottoarvonnan. Ilta toisensa jälkeen rekonstruoidaan hetki jona elämä vaihtoi suuntaansa. JV”

Artikkelitoimittajien auktoriteetti riittää kaunokirjallisuuden spekulatiivisessa maailmassa paljon pidemmälle kuin perinteisessä ensyklopediassa. Ensyklopedian voi nähdä perinteisen, ahtaan tietokäsityksen kritiikkinä ja parodiana, sillä siihen sisältyvät ennustukset, paradoksit, villit analogiat ja tahalliset käsitesekaannukset on esitetty ikään kuin tiedetoimittajan arvovaltaa käyttäen. ”EREHTYÄ PLANEETASTA” –artikkelissa esitetään kaukonäköisen tulevaisuusennusteen ohella tarkka kuvaus elämän ja tiedon luonteesta: ”Vuonna 2014 valmistuu teleskooppi, jolla eräiden planeettojen ilmakehää voidaan tutkia. Ilmakehästä voidaan ehkä päätellä onko havaituilla planeetoilla elämää. Erehtyjiä.”

Ensyklopedia ja proosa

Runouden ohella Ensyklopedialla on hieman vaikeammin määriteltävä suhde 1900-luvun moderniin ja postmoderniin proosakirjallisuuteen. Jorge Luis Borgesin ”Baabelin kirjaston” tapaiset fiktiot ovat ilmeinen esikuva, sillä idea kieleen ja kirjoitukseen sisältyvistä ehtymättömistä mahdollisuuksista on eräs Ensyklopedian lähtökohta ja myös lukukokemuksessa syntyvä vahva vaikutelma.

”BORGESIN VARIAATIO, epävarmojen tietojen esittäminen eri henkilöiden suulla, varmuudella kadonneiden tai olemattomien teosten lainaaminen, ehdoton pyrkimys totuuteen JN”.

Siis käsitys fiktiosta ja kirjoittamiseen kuuluvasta luomisesta eräänä totuuden muotona yhdistää Ensyklopediaa Borgesiin. Franz Kafkan lyhytproosan vieraannuttava suhde tuttuun, niin arkiseen kuin myyttiseenkin, on myös teoksessa läsnä: Ensyklopedian luettuaan ”Perheenisän huolen” tai ”Seireenien vaikenemisen” näkee kuin ilmeisinä artikkeleina.

James Joyce kuvaili kirjeissään Odysseustaan ”eräänlaiseksi ensyklopediaksi”. Eräs Joycen tavoitteista, jonka myöhemmin massiivisia romaaneja tehtailleet amerikkalaiset William Gaddisista David Foster Wallaceen omaksuivat, oli koota mahdollisimman paljon kulttuurista tietoa yhteen kirjaan, niin että maailmantuhon jälkeen esimerkiksi Dublinin kaupungin voisi Odysseusta lähteenä käyttäen rakentaa uudelleen.

Eräs Wallacen Infinite Jestin uutuus Joyceen ja muihin massiivisiin edeltäjiinsä nähden on informaatioajan tietoähky, jolloin tiedon kasaaminen ei näyttäydy yksinomaan positiivisena projektina, vaan vastoin valistusajan ideaaleja kaiken helppo saatavuus ja kulutettavuus mahdollistaa laiskan piittaamattomuuden tiedon suhteen. Wallace näkee valtavassa datan kasaamisessa ja tämän mahdollistamassa viihdekeskuselämässä valtavia riskejä ihmisen hyvinvoinnille ja olemassaololle, ja hän kuvaa romaanissaan suurta määrää erilaisia tietoyhteiskunnan addiktioita, jotka olivat vieraita aiemmille modernistisukupolville.

Ensyklopedia jakaa Wallacen ambivalentin asenteen tietoon ja omiin perustuksiinsa. Teoksen artikkeleissa käsitellään ensyklopediatyötä tavalla, joka saa ponnistuksen kuulostamaan tragikoomiselta Sisyfoksen kiven pyörittämiseltä. Myös informaatioajan addiktioilla, etenkin aikuisviihdeteollisuudella, on vankka sijansa teoksen sisällössä.

Eräs rajoite artikkelien avaruudelle on ylikorostuva maskuliinisuus, jonka voi halutessaan nähdä myös parodisena kannanottona tiedon subjektiivisuuteen. Formuloita, jääkiekkoa ja muita miehisiä ponnisteluja käsitteleviä artikkeleita on lukuisia, samoin Saarikosken ja Goethen kaltaisten kulttuurilegendojen valloituksia sivutaan tiuhaan, mutta naishenkilöt kuvataan stereotyyppisestä miesnäkökulmasta: Marilyn Monroe lantionsa, Sapfo kasvojensa kautta.

Ekspansiivinen seksuaalikuvasto, Ensyklopedian sanoin PORNON VALTAMERI (”on merimiehiä, jotka ovat purjehtineet seitsemän merta, mutta hukkuneet kahdeksannen rantavesiin”), näyttää tietosanakirjan sivuille levittäytyessään monesti tietoyhteiskunnan addiktiivisten puolien analyysilta. Vähitellen siitinkeskeinen materiaali alkaa kuitenkin kyllästyttää ja saa toivomaan, että kaikki kolme teoksen toimittajaa eivät olisi 30–40-vuotiaita miehiä.

Kollektiivinen Ensyklopedia

Ensyklopedia kierrättää ja muokkaa paitsi lukuisia historiallisia lähteitä, myös tekijöidensä aiempaa omaa tuotantoa. Tommi Nuopposen rooli näyttää olevan lähinnä kääntäjän, ja lähes kaikki alkuperäinen materiaali teoksessa on Janne Nummelan ja Jukka Viikilän käsialaa. Heidän tyylinsä ovat sinänsä tunnistettavia myös Ensyklopediassa, mutta tartuntaa on tapahtunut kumpaankin suuntaan, niin että kokonaisuudessa on vahva kollektiivisen tuotoksen leima.

Nummelalle luonteenomaiset etäisesti poliittiset moraliteetit ja aforistiset määritelmät ovat läsnä, mutta Viikilän kokoelmistakin tuttu yllättävän leikkauksen poetiikka saa päällimmäisen roolin. Tyypillisessä viikiläläisessä artikkelissa lyhyet lauseet ristivalottavat erikoisella tavalla otsikoitua ilmiötä niin, että määritelmä samaan aikaan tarkentuu, kun ilmiö alkaa tuntua tutulta, ja hajoaa, niin että  kuvattuja ilmiöitä näyttäisi olevan yhä useampia. Parhaat artikkelit onnistuvat lyhyessä tilassa ottamaan useita näkökulmia, niin että lause lauseelta yllättäviä assosiaatioita herää.

”JULKISIVUANSA On ihmisiä, jotka panostavat valtaosan budjetistaan fasadiin ja porttiin, niin että sisätilojen rakentaminen jää tyystin arpaonnen varaan. Jotkin nykynaisista pitävät kaikkea omaisuutta mukanaan. Designvaatteet ja Hermèsin laukku harhauttavat uneksimaan vastaavia asumuksia, vastaavaa siunausta koko elämän mitalle. Siksi yksiöön pettyy. JV.”

Ensyklopedian kaltaisia kirjallisuutta uudelleenmääritteleviä kirjoja ei järin usein ilmesty, ja siksikin on vaikea lausua siitä mitään lopulliselta kuulostavaa. Sen sisällöt voivat unohtua ajan kuluessa, mutta jo muodollaan, vaikuttavaa ulkoasua myöten, se tulee varmasti vaikuttamaan kirjallisuuden kenttään. Sitä lukiessa hämmentyy, ilahtuu, yllättyy, turhautuu, ärsyyntyy ja lopulta siirtyy älyllisen uteliaisuuden vallassa muihin toimiinsa. Se on kuin tehty hajamielisesti lehteiltäväksi, mutta palkitsee joka kerta keskittyneenkin lukemisen. Se sisältää puuduttavia jaaritelmia, maskuliinista monomaniaa ja epäonnistuneita kokeiluja, mutta tämä jotenkin kuuluu sen yleispätevyyttä hakevaan luonteeseen.

Se ei ehkä tee maailmasta onnellisempaa niin kuin 1700-luvun ensyklopedian tarkoitus oli, mutta mielenkiintoisemman kyllä. Joka tapauksessa on ilahduttavaa, että Suomessa on vielä tarmoa ja luovuutta tällaisen teoksen toimittamiseen.