Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Mustavalkoinen maa

Heini Oikkonen, 26.10.2004
Jari Järvelä: Pieni taivas s., WSOY 2004

Jari Järvelän uudessa romaanissa Pieni taivas vesi on muuttunut kevyeksi. Maa vetää puoleensa –”ihmiset rakentaa usein talonsa matalimpaan paikkaan jonka kekkaa”. Se vaisto elää selkäpiissä”. Teos on jatkoa vuonna 2001 ilmestyneelle Veden painolle, jossa päähenkilö Yrjö Pihlava seikkaili uittoporukkansa kanssa Miinalanjoella. Yrjöstä ei tullut sankaria, päinvastoin. Kymmenen vuotta Veden painon tapahtumien jälkeen, vuonna 1929, Yrjö yrittää jälleen hallita omaa elämänpiiriään. Tällä kertaa häntä kiinnostavat kivet. Myös Jumala on Yrjön mukaan todennut, ettei maanpiirin tärkein ja uljain aines olekaan vesi, vaan maa.

Kymmenen vuoden aikana Yrjö on vakiintunut mutta edelleen naiivi. Pohjolassa odottavat rikkaat asbestiesiintymät, sankarimatkailijan aarre. Helsingistä Petsamoon saavuttuaan Yrjö ajautuu tapahtumasta toiseen, kohtaa helmenkalastajia, kolttia, murhia ja Sohvi Uutelan. Veden painossa tukkijätkänä toiminut Sohvi avustaa timantinmetsästäjiä ja muuttaa Yrjön seikkailun toiseksi. Elämän hallitsemattomuus tulee asbestikiviä useammin esiin.

Romaanin ympäristö poimii yhteen 1920-luvun uutuudet ja elämänpiirin. Postilentäjät liitävät ilmojen sankareina, Helsingissä sairastetaan tuberkuloosia, kolttien majoissa on maalattia. Teos on eepos vanhoista ajoista ja suomalaisesta kirjallisuudesta – Pieni taivas tiivistää suomalaiset sankarikertomukset ja suurromaanit. Järvelän novelleista tuttu absurdius katoaa suuren kertomuksen alle.

Mikä meitä yhdistää?

Romaanin alku on viipyilevä, hidas. Henkilöt tulevat tarinaan vähitellen. Teoksen perusrakenne syntyy kahden eri kertojan, Sohvin ja Yrjön, vastapainosta ja tasapainon etsimisestä.
Sohvi edustaa impulsiivista toimintaa, Yrjö järkeä ja harkintaa. Osat vaihtuvat, henkilökuvat syvenevät. Yrjö ja Sohvi löytävät toisistaan melankoliaa ja romantiikkaa. Henkilöt syntyvät suhteessa toisiinsa.

Myös muut romaanin henkilöhahmot ovat luonnostelmia ihmisen ominaisuuksista. Kikero, jälleen Veden painon uittomies, on menettänyt selvänäköisyytensä ja vanhentunut; aiemmin kunnioitettu metsästäjä pyydystää lintuja liimalla ja laululla. Daavid, timantinmetsästäjä, kärsii sen, mikä olisi voinut olla myös Yrjön kohtalo – menehtyy omaan romanttisuuteensa. Kolmas keskeinen onnenonkija, postilentäjä Parta, on itsekeskeinen ja kylmä, kunnioitettu sankari.

Parta on voimakkain uhka Yrjön ja Sohvin kiintymykselle. Hänen hahmossaan yhdistyy määrittelemättömyys, ristiriitaisuus ja individualismi, ominaisuudet, jotka uhkaavat teoksen maailmankuvaa. Mustavalkoisessa Suomessa hän on mahdottomuus. Sohvia ja Yrjöä sen sijaan sitoo yhteen kaksi pilaria: kuolema ja lapsi. Ymmärrys kasvaa mukaan vähitellen.

Pieni taivas esittää yhteisöllisyyden kertomusta luovana voimana. Maasta ja kivistä syntyy symboli ihmisen todellisuudelle, taivaasta löytyvät ne irralliset ominaisuudet, joita kukin itsessään haluaa nähdä. Kuten romaanissa muutenkin, henkilöitä määrittelee tapahtumisen taso.

Nostalgian paino

Pieni taivas alkaa anonyymin pojan kuolemalla. Menneisyyden paino on yksi teoksen teemoista, mutta usein toistuva väkivalta motivoi myös romaanin tapahtumia. Sankarin tavoin Yrjö kasvaa vain kohdattuaan maskuliinista valtaa. Väkivalta on tunne tekojen tasolla – se sysää välittämisen ja rakkauden liikkeelle. Mustavalkoiseen maailmaan saadaan muutos.

Järvelä kuvaa 1920-lukua rikkaasti ja tarkasti. Näkökulma on objektiivinen ja kuvaileva. Jopa päähenkilöiden mieli syntyy tekojen, sanattomuuden ja työnteon lomassa. Äkkinäisiä leikkauksia absurdiin tapahtuu: Yrjö seikkailee savannilla, tuntee kiviä kohtaan kaipausta, ajattelee. Pääpaino on kuitenkin kertomuksessa, tapahtumisessa.

Romaani on paljon velkaa historialle ja todellisuudesta nouseville aiheille. Juoni tuntuu paikoitellen laskelmoidulta. Jo Veden painon ilmestyessä Järvelän yllättävää kerrontatapaa ihmeteltiin, eepos on harvinainen muoto nykykirjallisuudessa. Lukijan rooli tekee teoksesta modernin – kuvatessaan vain tapahtumisen tasoa Järvelä jättää kirjoittamisen lukijalle. Ikävä kyllä lukija näkee teoksessa vain omat ajattelumallinsa.

Silti, hyvänä kirjoittajana, Järvelä tekee romaanistaan kunnianosoituksen suomalaiselle kertomakirjallisuudelle ja osoittaa, mikä eepoksissa on säilyttämisen arvoista. Teos on hyvä lukuromaani, taustallaan vahva tematiikka. Pieni taivas on viihdekirjallisuutta akateemikoille.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto