Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Sankari ei tajua, mitä hänelle tapahtuu

Risto Niemi-Pynttäri, 2.4.2001
Jean Echenoz: Minä lähden s., Tammi 2001 Kääntäjä(t): Erkki Jukarainen

Jean Echenozin ”Minä lähden” -romaanin sankari Felix Ferrer vaikuttaa veijariromaaneista periytyvältä tyypiltä. Hän selviää kaikesta. Veijarin pimeä puoli taitaa kuitenkin olla, että hän ei ymmärrä omaa seikkailuaan. Kun hän kohtaa ensimmäisen todellisen naisen, hän tuskin huomaa tätä. Kun Ferrer saa vaarallisen sydänkohtauksen, hän nukkuu.

Kirjan alun perusteella voisi luulla, että Echenoz on totinen minimalisti, hän kirjoittaa niin vähäeleisesti. Teoksen edetessä paljastuukin, että teos on täynnä kätkettyä liioittelua, kärjistyksiä ja parodiaa. Näin Echenoz haastaa lukijan mukaan vähäeleiseen leikkiinsä.

Romaanin lukuohjeeksi voi ottaa sen, mitä Echenoz itse kertoi Norjan Dagbladetin haastattelussa (28.1. 2001). Hän kertoi saaneensa idean kirjaan edellisen romaaninsa palautteesta. Jotkut lukijat eivät olleet huomanneet, mitä teoksessa oikeasti tapahtui. Niinpä hän päätti kirjoittaa seikkailuromaanin, jossa tapahtuu asioita, mutta niillä ei ole lopulta paljoakaan merkitystä. Echenoz teki sen niin taitavasti, että voitti ranskalaisen Goncourt -palkinnon vuonna 1999.

Romaanin alussa sankari päättää muuttaa elämänsä. Hän tekee kosolti rohkeita ratkaisuja, mutta vaikka mitä tapahtuisi, vaikutelmaksi jää, että mies ei ole muuttunut lainkaan.

Ferrer on huonosti menestyvä galleristi, jolle kuitenkin käy aina parhain päin. Hän tekee vuoden aikana lähes kaiken mahdollisen. Hän eroaa, hän etsii eskimoiden kadonnutta taideaarretta, löytää sen ja menettää sen saman tien. Lopulta hyvä tuuri palaa, ja hän löytää aarteensa.

Ferrer ei ole taiteentuntija, pikemminkin seikkailija taiteen alueella. Hänen galleriaansa kuuluu vain puolilahjakkaita erikoisuuksia, joiden taidetta voi kaupata liikemiehille. Myös naisten suhteen Ferrer on ikuinen seikkailija, joka ei opi koskaan. Felix Ferrer on tyyppi, jollaisia tavataan perinteisissä veijariromaaneissa.

Hauska uusi piirre Echenozin romaanissa on se, että sankari seikkailee myös omalla terveydellään. Viisikymppinen Ferrer tekee kaikkea sitä, mitä lääkäri on kieltänyt. Sydänkohtauksen uhka on teoksessa oma seikkailunsa, vaikka päähenkilö itse tiedä mitään näistä vaaroista. Kuvaavaa on, että miehen riskinotto oman sydämensä kustannuksella huipentuu öiseen kohtaukseen, jolloin mies nukkuu. Aamulla tuntuu vain hieman oudolta, ei muuta. Tämä ilmaisee Ferrerin teemaa yleensäkin – sankari ei tosiaan tiedä, mitä hänelle tapahtuu.

Antoisinta Echenozin romaanissa ovat mielestäni henkilöhahmot: ei niinkään itse sankari vaan hänen vihollisensa ja vastanäyttelijänsä. Sankarilla on klassiseen tapaan vihollinen, taideaarteen varastaja, jonka uskomatonta muodonmuutosta kertoja seurailee. Jos Ferrer ei muutu, niin vihollinen muuttuu sitäkin enemmän.

Sankarin vastanäyttelijä on nainen, joka oppii ja osaa tehdä johtopäätöksiä. Kun romaanin muut naishahmot on kuvattu Ferrerin seksistisen katseen kautta joko haluttavina tai vähemmän haluttavina, sankaritar kuvataan ”vietinkestävän lasin läpi”. Echenoz luo taitavasti kuvan naisesta, jota sankari tuskin huomaa. Tutustuttuaan Ferreriin nainen oppii pian millainen tämä on – ja lähtee. Romaanin teeman mukaisesti nainen merkitsi Ferrerille enemmän, kuin tämä tajusikaan.

Hienossa romaanissa vain matka pohjoiselle Jäämerelle ei tuntunut toimivan. Se on teoksen keskeinen tapahtuma, seikkailumatka, mutta sen kuvauksessa ei tuntunut olevan yhtä hyvää otetta kuin muualla teoksessa.

Dagbladetin haastattelussa Echnoz kertoi, että ”Minä lähden” on suora vastapari edeltävälle ”Eräs vuosi” -teokselle, jota ei ole suomennettu. Echenozin tyylistä pääsisi varmaan paremmin nauttimaan, jos häneltä olisi suomennettu myös edeltävä teos.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto