Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kesäklassikko: "Elämä on omituista"

Johanna Venho, 14.8.2002
Jean Rhys: Kvartetti, Herra Mackenzien jälkeen, Huomenta, keskiyö s., Otava 2000-2002 Kääntäjä(t): Hanna Tarkka

Jean Rhysin kirjoista löysin ensimmäisenä Mackenzien. Tartuin siihen sattumalta kirjastossa, ehkä punaisen pikalaina-tarran takia. Kirja imaisi mukaansa niin, että luin kevään mittaan kaiken, mitä Rhysiltä käsiini sain. Kuka oli tämä nainen, monikasvoinen ja paljas, samaan aikaan hullu ja viiltävän selvänäköinen?

Jean Rhys oli alkujaan nimeltään Ella Gwendoline Rees Williams. Hän eli pitkän elämän: syntyi Länsi-Intian saaristossa, Dominikaanisessa tasavallassa 1890 ja kuoli Englannissa 1979. Hän kasvoi saarella vähemmistönä olleessa valkoisten yhteisössä, muutti 17-vuotiaana Lontooseen, sieltä manner-Eurooppaan, palasi vanhempana taas Englantiin. Toisen maailmansodan jälkeen hän vaikeni pitkään kirjailijana ja hänen luultiin kuolleen. Hiljaisuudessa hän oli kuitenkin valmistellut viimeistä romaaniaan Siintää Sargassomeri. Se ilmestyi vuonna 1966, sai paljon kiitosta,ja Rhys otettiin jäseneksi Englannin Royal Society of Literatureen. (”Liian myöhään”, kommentoi Rhys itse.)

Otavan Seitsentähdet-kirjasarjassa ilmestyi keväällä jo kolmas Jean Rhys -suomennos, Huomenta, keskiyö (alkuperäisteos 1939). Kun nämä kolme ensimmäistä romaania julkaistiin maailmansotien välisessä Euroopassa, Rhys sai mainetta lähinnä vain kirjallisissa piireissä. Sen ajan lukevan yleisön makuun kirjat olivat liian erikoisia, kovin ”synkkiä”, ja niiden naiskuvakin taisi herättää torjuntaa. Nykyaikaan kirjat sen sijaan istuvat. Voi ajatella, että romaanit olivat 20-30-luvuilla edellä aikaansa. Mutta nopealiikkeinen tajunta, ajelehtiva kerronta ja nihilistinen asenne elämään eivät karkota nykylukijaa. Ihailen muuten jälleen kerran Hanna Tarkan suomennosta, joka tavoittaa ajan hengen ja tunnelman.

Vaikka kirjoissa tapahtumat kudotaan löyhästi tarinan kehyksiin, ulkoinen juoni ei ole kovin tärkeä. Se ei oikein jää edes mieleen – sen sijaan mieleen jää se, mitä päähenkilö kokee, ajattelee, tuntee: sisäinen liike. Rhysin kerronnassa on vahva imu. On kuin kertoja ajattelisi suoraan paperille, välittömästi ja ilman pidäkkeitä. Näin luonteva vaikutelma syntyy vain taitavan tekijän käsissä. ”Elämä on omituista silloin, kun se pelkistyy olennaisimpaan”, Rhys kirjoittaa. Ja toisaalta: ”Tuollainen lähikuva ihmisluonnosta – eikö sekin sentään ole jotakin?”

Rhys-nainen eri hahmoissa

Kolme ensimmäistä romaania muistuttavat toisiaan. Ne voisivat olla samaa kertomusta: tarinaa naisesta, joka kuljeskelee Pariisissa rahattomana, istuskelee ja juo kahviloissa ja kapakoissa ja elää miesten kustannuksella. Yrittää selviytyä. Kvartetissa (alkuperäisteos 1928) ja Mackenziessä (alkuperäisteos 1930) ongelmana on raha tai pikemminkin rahattomuus: päähenkilön on ripustauduttava miehiin ja nöyryytettävä itseään rahan takia. Selväksi kuitenkin käy, että köyhyys on vain peitenimi: rahapulasta tämä masokisti saa syyn kiusata ja häpäistä itseään.

Kvartetti on ilmestynyt kolmesta kirjasta ensimmäisenä, vuonna 1928. Siinä nuori englantilaisnainen Marya Zelli on tullut Pariisiin pikkurikollisen aviomiehensä kanssa. Aviomies joutuu vankilaan, ja Marya ei selviydy yksin. Hän tutustuu varakkaaseen englantilaispariskuntaan Hugh ja Lois Heidleriin, jotka alkavat elättää häntä ja ottavat hänet kotiinsa asumaan. Heidlerin pariskunnan ja Maryan välille kasvaa monisolmuinen hyväksikäytön, nöyryyttämisen, sadismin ja masokismin verkko. Maryasta tulee Hugh Heidlerin rakastajatar. Vaimo on hyväksyvinään suhteen mutta kostaa Maryalle miehensä selän takana. Lopulta on vaikea sanoa, kuka on hyväksikäyttäjä ja kuka uhri.

Anna Lassila puhuu kirjan jälkisanassa ns. rhys-naisesta. Tämä naistyyppi tosiaan esiintyy kaikissa Rhysin kirjoissa: masokistinen antisankaritar, joka hakee häpeää ja kärsimyksiä. Nainen on passiivinen ajautuja, joka ei edes pyri saamaan ”otetta omasta elämästään”: tällaisilla asioilla ei ole hänelle merkitystä. Hän yrittää vain selviytyä päivästä toiseen, nukkuu, juo, horjuu hulluuden partaalla. Rhys ei kaunistele; hänellä on taito ja halu nöyryyttää henkilöitään.

Rhysin elämästä lukiessa huomaa, että rhys-nainen muistuttaa Jeania itseään. On Rhys maininnutkin kirjoittaneensa aina itsestään ja omasta elämästään. Kvartetin tapahtumien taustalla on Rhysin suhde brittikirjailija Ford Madox Fordiin – myös Ford, samoin hänen vaimonsa ovat kirjoittaneet kolmiodraamasta kirjan.

Herra Mackenzien jälkeen (1930) on kuin jatkoa edelliselle romaanille. Vain päähenkilön nimi ja muutamat pienet yksityiskohdat ovat muuttuneet. Nyt rhys-nainen on Julia Martin. Hän elää Pariisissa entisen rakastajansa herra Mackenzien rahoilla. Rahat loppuvat, ja Julia alkaa etsiä jotakuta toista elättäjää, mutta sitä ei tahdo löytyä. Julia lähtee Lontooseen katsomaan sairasta äitiään ja ottaa siellä rahan toivossa yhteyttä herra Horsfieldiin, entiseen rakastajaansa.

Kolmesta suomennetusta romaanista Herra Mackenzien jälkeen on juoneltaan löyhin – ja sävyltään ahdistavin. Julian päämäärättömyys, harhailu ja väsynyt nihilismi siirtyvät lukijaan, joka kuin pakotetaan seuraamaan naisen matkaa. Kirjaa ei voi laskea käsistään, ennen kuin näkee, selviytyykö Julia edes huomiseen, suurkaupungissa ilman rahaa ja ystäviä.

Huomenta, keskiyö -romaanissa (1939) edellisiä vanhempi ja yhä enemmän juova päähenkilö Sasha Jensen palaa nuoruutensa Pariisiin ja törmää siellä nuoreen ja komeaan gigoloon. Kerronnassa keinuvat sekaisin nykyaika ja menneisyys. Sasha elää yhtä aikaa muistoissaan ja tässä hetkessä, jossa vastaan tulee yhä enemmän pettymystä ja luopumisen pakkoa. Tuo nuori mies – eikö hänkin vietä aikaansa Sashan seurassa yksinomaan rahan vuoksi?

Muistot ja väkevät juomat auttavat Sashaa selviämään todellisuudesta. ”Maistuisiko vielä pieni Pernod? Totta kai minulle maistuu toinen pieni pernod. (Entä ruoka? En minä halua ruokaa. Haluan lisää tuollaisia tuntemuksia – poltetta, siiville nousua.)” Hetket ja kokemukset kerrostuvat, leikkautuvat sisäkkäin. Kirjan loistava loppukohtaus näytellään hotellihuoneessa Sashan ja nimettömäksi jäävän gigolon välillä. Sasha vie masokismin huippuunsa – ja lukija, joka pakotetaan seuraamaan kaikkea sivusta, joutuu vastakkain kirjan läpikäyvän teeman kanssa: mikä oikeastaan on ”todellisuutta”? Sellaista ei ole olemassakaan, on vain näytelmiä, joita eri ihmiset omien pakkojensa ajamina esittävät.

Maailmaan heitetty

Jean Rhys ei halunnut selitellä tai tulkita kirjoja, ei omiaan eikä muiden. Hän ei myöskään tarjoa romaaneissaan syitä tai taustoja päähenkilöiden apatialle, passiivisuudelle tai alkoholismille. Naisten menneisyydestä kerrotaan vain valikoiden, lapsuutta ja nuoruutta väläytellään harvoin. Tämä sopii kuvioon: rhys-nainen on aina maailmaan heitetty ja irrallinen, päämääränään vain välitön selviytyminen hetkestä toiseen. Myös kirjoittaessaan Rhys ikään kuin pyrkii piinallisen pakon, eloonjäämisvietin ajamana pitämään tekstin elossa hetkestä, rivistä, sivusta toiseen. Ja hän onnistuu: jännite säilyy, tarina ja päähenkilö sen mukana selviytyvät hengissä. Rhys-nainen tulee nähdyksi ja näkee itsensä sitä mukaa kuin kirjautuu osaksi kertomusta.

Carole Angier, joka on kirjoittanut Rhysistä laajan elämäkerran, pohtii Jean Rhysin persoonallisuutta ja tulee siihen tulokseen, että Rhysin kirjallinen ura on ihme ja mysteeri. Rhysin henkisellä rakenteella varustetun ihmisen olisi Angierin näkökulmasta pitänyt olla vain sekopäinen juoppo, epäonnistuja. ”Mutta hän ei ollut sitä”, Angier kirjoittaa. ”Se on arvoitus: että hän eli lähes 90-vuotiaaksi sellaisessa tuskassa; että hän pakeni kohtaloaan; että hän kirjoitti kirjansa. Tyhjyys jota Jean niin pelkäsi ja jonka hän näki kaiken alla ja takana, oli hänen oma itsensä. Mutta
hän itse kirjoitti sen täydeksi.” (Carole Angier: Jean Rhys. Life and Work, sitaatin vapaasti suomentanut JV)

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto