Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Tämä suojattu maailma

Sanna Nyqvist, 24.10.2001
Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti (Interpreter of Maladies) s., Tammi 2001 Kääntäjä(t): Kersti Juva

”Syksyllä 1971 meillä kävi silloin tällöin mies jolla oli taskussaan makeisia ja mielessään kova halu tietää, oliko hänen perheensä elossa vai kuollut.” Tällä yhtä aikaa tiiviillä ja moniaalle avautuvalla lauseella alkaa yksi intialais-amerikkalaisen Jhumpa Lahirin novelleista, joissa kuvataan ihmisten neuvottomuutta vieraissa ympäristöissä tai tilanteissa, joita he eivät ymmärrä kuin osittain. Jo aloituslause paljastaa, että esikoiskirjailija Lahiri hallitsee lajinsa, eikä jatko ei petä alun asettamia odotuksia: tuloksena on hienoa novellistiikkaa.

Pulizerillakin palkittu yhdeksän novellin kokoelma on saanut suomeksi nimen Tämä siunattu koti. Valinta ei ole huono, mutta se muuttaa luennan painopistettä. Alkuteoksen nimi Interpreter of Maladies nostaa kokoelman keskushahmoksi ja symboliksi ”Tuskien tulkki” -novellin herra Kapasin, satunnaisen turistioppaan, joka tulkkaa ammatikseen eri kieliä puhuvien potilaiden ja lääkärien keskusteluja intialaisessa sairaalassa. Yhden päivän ihastuksen puhkeamista ja lakastumista havainnoivassa tarinassa herra Kapasin kohtaloksi koituvat väärät tulkinnat: avioliittoonsa tympääntynyt turistirouva paljastuu toisenlaiseksi kuin Kapasi oli kuvitellut. Lahirin novelleissa elämä näyttäytyy loputtomana tulkkauksena, merkitysten kääntämisenä ja sovittamisena uuteen kontekstiin.

Suomennoksen nimi on peräisin toisesta novellista, jossa hinduaviopari sisustaa ensimmäistä yhteistä kotiaan. Talon uumenista löytyvä kristillinen tilpehööri aiheuttaa kiistan, jossa vastanaineille paljastuu heidän perustava, yhteen sovittamaton erilaisuutensa. Twincklen lapsenomainen ihastus Jeesus-kitchiin tekee kodin sietämättömäksi Sanjeeville. Samalla käy ilmi, että juuri Twincklen kyky tehdä hämmästyttäviä löytöjä ja kiintyä mitä kummallisimpiin asioihin on se piirre, millä hän hurmaa muut ihmiset. Tupaantuliaisissa Sanjeev tajuaa, ettei itse pysty arvostamaan sitä, mikä tekee hänen vaimostaan persoonallisuuden.

Omasta kodista vieraantuminen tai kodittomuus kodin sisällä toistuvat useissa muissakin novelleissa. ”Senin tädin” nuori professorinrouva tekee kalseasta amerikkalaisesta väliaikaiskodista pienois-Intian levittäytymällä ruoanlaittoon olohuoneen lattialle. Viiltävässä avausnovellissa ”Väliaikainen järjestely” aviopari välttelee toisiaan asunnossa, jonka kolme makuuhuonetta muistuttavat puuttuvasta jälkikasvusta. ”Kun Pirzada kävi meillä syömässä” kuvaa lapsen näkökulmasta kohteliasta vierasta, joka ilta toisensa jälkeen katsoo isäntäperheen olohuoneen televisiosta, kuinka hänen kotimaassaan riehuu sisällissota. Tarina on ehkä paras esimerkki Lahirin kyvystä lomittaa toisiinsa kaksi erillistä maailmaa, Lilian turvallinen koti(talo) ja Pirzadan koti(maa), jossa ihmisiä tapetaan, raiskataan ja kidutetaan. Lopussa asetelma kääntyy laelleen: kun Pirzada palaa kotiin ja löytää kaipaamansa vaimon ja lapset vahingoittumattomina, syntyy Lilian elämään aukko. Pikkutyttö oppii tuntemaan, mitä on sellainen kaipaus, jota ei voi makeisilla lievittää.

Lahiri kuvaa kahden kulttuurin ristipaineessa eläviä ihmisiä myötätuntoisesti ja leppoisasti, mutta toisinaan arkikuvauksen kudoksessa on mahdollista erottaa myös tummia sävyjä. Novellissa ”Bibi Haldarin hoidot” vammainen nainen tulee raskaaksi tavalla, joka jätetään arvailujen varaan. ”Tuskien tulkissa” amerikkalaistuneen intialaisperheen neuroottinen käytös tuntuu taas vihjaavan johonkin vakavampaan kuin pelkkään keskiluokkaiseen ikävystymiseen. Näiden aihelmien jatkokehittely jätetään kuitenkin lukijan kontolle. Mahdolliset särmät tasaantuvat entisestään kokoelman sympaattisessa mutta latteassa päätöstarinassa, jossa intialaismiehen elämä asettuu uomiinsa Bostonissa, ja järjestetty avioliittokin onnistuu mukavasti. Satuttavasta rakkaussuhteen kuolemasta alkanut Tämä siunattu koti päättyy happy endiin Amerikan ihmemaassa. Kokoelman lukeminen takaperoisesti voi säästää lukijan pienoiselta pettymykseltä.

Lahirin novellit ovat nautittavaa laatuproosaa, mutta ne eivät ravistele, yllätä tai pakota lukijaa ajattelemaan. Kertomusten taitavalla, harkitulla ilmaisulla ja sisällön siloisuudella tuntuu olevan yhteys. Englanninkielisessä uutuuskirjallisuudessa näkyy yhä useammin kirjoittajakoulutuksen
viimeistelymankelin jälki: julkaisukynnykseen kompastumisen pelossa esikoiskirjailijat hiovat tekstinsä muodollisesti päteviksi sisällön latistumisen kustannuksella. Bostonin yliopistossa oppinsa saaneen Lahirin tapauksessa tappio ei ole suuri, mutta toivoa sopii, että lahjakas novellisti löytäisi jatkossa tarinoihinsa nykyistä enemmän sävyjä ja laajemman tunnerekisterin. Sitä odotellessa ei kuitenkaan kannata jättää Tätä siunattua kotia lukematta: nyt jos koskaan tarvitaan kirjallisuutta, jossa kuvataan ymmärtävästi idän ja lännen kulttuurien kohtaamisia.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto