Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Hapuilevia toiveita paremmasta

Ilkka Pernu, 27.8.2002
Joel Haahtela: Tule risteykseen seitsemältä s., Otava 2002

Joel Haahtelan kolmas romaani Tule risteykseen seitsemältä kertoo haikean tarinan portugalilaisesta miehestä. Tämä yrittää saada otteen elämästään kohtaamalla menneisyytensä pelot ja mysteerit. Päähenkilö Augusto matkaa kotikyläänsä Ajudaan. Hän saa kirjeen enoltaan, joka kertoo kylän vajoavan pian mereen. Samainen kirje palauttaa Auguston mieleen myös menetetyn rakkauden, Lenan, sekä muita unohdettuja salaisuuksia. Augusto saa tilaisuuden palata lähtöpisteeseen, kotiin, ennen kuin kaikki on myöhäistä.

Vaikka Augusto palaa kotikonnuilleen, hän näkee ja kokee kotimaansa kuin vieraan maan ja vieraan kulttuurin; hän on kuin muukalainen, ulkopuolinen tai turisti. Augusto on portugalilainen, mutta silti oma maa on hänelle tuntematon. Kaikki vastaantuleva on hänelle uutta ja salaperäistä, eikä mennyt ole yhtään sen selvempää. Augusto on kuin maailman sivullinen tarkkailija, joka kokoaa mielessään tarinaa itsestään. Mitä lähemmäksi hän itseään ja kotikyläänsä pääsee, sitä mystisempänä kaikki näyttäytyy.

Augusto kertoo tarinaa suoraan lukijalle, jonka rooli on yhtä tärkeä kuin kenen tahansa tarinassa mukana olevan. Ellei kukaan kuuntelisi Augustoa, hän tuskin saavuttaisi haluamaansa. Aivan terapeuttina lukijan ei tarvitse olla; riittää, että hän uskoo Auguston etsintään. Samalla kun Auguston maailma pikku hiljaa häviää hänen ympäriltään, hän pääsee lähemmäksi omaa sisintään.

Tule risteykseen seitsemältä on myös kertomus ystävyydestä. Yksin Auguston ei tarvitse matkata, vaan hänellä on seuranaan neljä ystävää, José, Pedro, Fernando sekä Inês. He ovat kiertäviä muusikoita, joiden yhteisenä päämääränä on Oportossa järjestettävä musiikkikilpailu. Koska he eivät ole sitoutuneet tiettyyn paikkaan, heillä ei ole kotia. Musiikkinsa avulla he ovat löytäneet yhteisen kodin. Fado-kitaristi Augusto ja hänen ystävänsä voivat itse päättää tilansa ja sen tunnelman.

”Pedro nyökkää Inêkselle. Puissa suhisee tuuli. Inês laulaa ja guitarrat laskeutuvat hänen äänensä taakse. Ja kun Inês laulaa, on kuin hän ei olisi enää läsnä, vaan toisessa tilassa, jossa laulu virtaa hänen lävitseen kuin vesi ja saa hänet kirkastumaan. Hänen paikkansa on siinä, laulujen laulussa, sanojen suojassa, käsissä sydämen seudulla. Inês on meri, jota ei voi koskaan ymmärtää. On surullista, jos hän lähtee luotamme.”

Ystävysten menneisyydet nivoutuvat yhteensattumien kautta mystisesti toisiinsa; kaikella on jokin merkitys siinä, millainen kuva maailmasta Auguston mielessä on. Road-movien hengessä unenomainen matka etenee ystävyyden voimalla kohti tuntematonta – eron vääjäämättömyyttä. On vaikea sanoa, ovatko kirjan henkilöt onnellisia, sillä he eivät tiedä sitä itsekään. Heillä on luottamus siihen, että on olemassa jotakin nykyistä parempaa. Tämän tukena on ainoastaan hapuilevia toiveita jostain paremmasta.

Kirjan tunnelma on intensiivinen ja vangitseva mutta yhtä aikaa hengittävä kuin raikas tuulahdus etelä-eurooppalaista meri-ilmaa tai musiikkia. Vaikka Tule risteykseen seitsemältä sijoittuu kuumaan ja kosteaan Portugaliin, mukana on myös skandinaavista eksotiikkaa. Romaanin henkilöitä ajaa samanlainen uskon ja epätoivon ristiriita kuin niin usein meitä pohjolan väkeä.

Jo Haahtelan aiemmat romaanit Kaksi kertaa kadonnut (1999) sekä Naiset katsovat vastavaloon (2000) todistivat hänen osaavan kirjoittaa hallittua ja ilmavaa proosaa. Uuden romaaninsa kerronnassa Haahtela käyttää yksinkertaisia keinoja ilman, että kirja olisi yksinkertainen. Haahtelan kirjoja on kuitenkin helppo lukea, jopa niin helppo, että lukija uskoo itsekin voivansa kirjoittavansa samoin – mutta yksinkertainen ja helppo on kaikkein vaikeinta.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto