Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

A niin kuin aitojen yli hyppivä Borges

Ville Hänninen, 12.1.2010
Jorge Luis Borges: Kuvitteellisten olentojen kirja s., Teos 2009 Kääntäjä(t): Sari Selander

Luulen, että useimmille Kuvitteellisten olentojen kirjaa lukeville tulee ensinnä mieleen: Onko näitä oikeasti olemassa? Onko Borgesin keksimille hahmoille todellista vastinetta?

Tässä tapauksessa todellisuus tarkoittaa fiktioiden maailmaa, mikä tekee koko kysymyksestä täysin absurdin. Todellakin: kirjan lukijana kysymme itseltämme alinomaa, voiko tämäkin hahmo olla totta ja onko se todella kuvatun kaltainen. Vai onko satusetä pannut jauhojen sekaan turbohiivaa?

Mutta kun maailmakin on absurdi. Viimeistään internetin läpimurto on osoittamassa kovapäisimmillekin maailman aineettoman luonteen. Suuri osa meistä elää fiktioiden maailmoissa enemmän kuin todellisuudessa. Ja mitä on todellisuus? Mikä ei olisi fiktiota? Ei tarvinne olla solipsisti ymmärtääkseen, että kaikki oman sepitteitä pursuavan mielen ulkopuolella lie harhaa, ja liekö se kaiken kestävä ja kaikenkärsivä oma mielikin.

Jorge Luis Borges tiedosti tämän – ja sitäkin paremmin kaiken aistimamme syvästi tarinallisen luonteen. Tässä suhteessa hän oli postmoderni ennen postmodernia, Baudrillardin ja kumppanien henkinen isä.

Käärmeestä Kuyataan

Kuvitteellisten olentojen kirja ilmestyi ensi kerran vuonna 1957. Manual de la zoologia fantástica, ”fantastisen eläintieteen käsikirja”, on nimensä veroinen. Borges ja Margarita Guerrero kokosivat teokseen toistasataa taruolentoa. Lähtökohtana oli perinteisten luontoa ja eläimiä käsitelleiden teosten raikas parodiointi. Olioiden luokittelu tapahtui koko lailla absurdilta pohjalta.

Tarkastellaanpa K-kirjainta. Kahdeksanhaarainen käärme, kahlittu emakko, kaksi metafyysistä eläintä, kaksoisolento, Kami, katoblepas, keijut, kentauri, Kerberos, kettu Kiinassa, Khimaira, kiinalaisia eläimiä, kilpikonnien äiti, kolmijalkainen aasi, Kraken, korkototi ja leukrokotit, Kronos tai Herakles, kuun jänis, kuusijalkaiset antilopit, Kuyata.

Mahtavaa absurdismia! Sanoisin jopa: absurdisti mahtavaa!

Avara näkemys kirjallisuudesta

Samalla sumeilemattomalla mutta tyylitietoisella otteella on pataan lykätty kirjan vaikutteetkin. Kirjan suomentamisessa hirmuisen työn tehnyt Sari Selander korostaa kirjan jälkisanoissa Borgesin monipuolisuutta ja ennakkoluulottomuutta kirjailijana. Borges ei empinyt viihteellisemmänkään kirjallisuuden tai pahamaineisen genreviihteen kohdalla.

Selander kirjoittaa: ”Etenkin Borgesin aikana alempaan kirjallisuuden kastiin luokitellut dekkarit sekä fantastinen kirjallisuus olivat kirjailijan asteikossa yhtä tärkeässä asemassa kuin maailmankirjallisuuden klassikotkin. Antologia de la literatura fantástica (1940) on loistava esimerkki Borgesin ja hänen lähipiirinsä kyvystä avata ahtaita lajityyppien rajoja. ’Fantastisen kirjallisuuden antologia’ sisältää laajan valikoiman kirjailijanimiä klassikoista uusiin tekijöihin: mukana ovat esimerkiksi Kafka, Chesterton, de Maupassant, Poe, Rabelais, Wells, Joyce, teologi Swedenborg sekä teoksen toimittajat, Borges, Bioy Casares ja Silvina Ocampo.”

Miltei kaikki samat nimet ja lukuisia muita löytyy Kuvitteellisten olentojen kirjastakin. Nykyisin moinen ennakkoluulottomuus on muodikasta, koska ennakkoluulomme ovat siirtyneet toisenlaiseen viitekehykseen. Borgesin aktiivisimpina vuosina kyse oli kuitenkin suoranaisesta visionäärisyydestä.

Nykyään ei ole helppoa ymmärtää kirjallisuuspiirien ahdasmielistä suhtautumista viihdettä, so. roskaa so. massaviihdettä so. kapitalistista hapatusta kohtaan. Aina sitä on ollut ja oleva, mutta nykyään sentään aletaan tunnustaa hyvän lajityyppikirjallisuuden olemassaolon mahdollisuus.

Tekstejä teksteistä

Borgesia kysymys ei tainnut pohjimmiltaan kiinnostaa. Hänelle mikä tahansa kirjallisuus oli pitkospuu omille teksteille. Se oli paremman, kirjoista ja kirjallisuudesta koostuvan maailman rakennusainetta. Bibliofiilinä Borgesille ei tuottanut tuskaa kirjoittaa tekstiä eläimistä, joista Kafka, C. S. Lewis ja Edgar Allan Poe uneksivat. Kukin osa kirjojen kaikkeutta ja sitä kautta kaikkien vapaasti hyödynnettävissä.

Oma suosikkini kaikista esitellyistä eläimistä on musteapina, josta kaiketi Wang Ta-hai kaiketi kirjoitti kaiketi vuonna 1791 kaiketi muun muassa näin: ”Tämä eläin pitää kovasti musteesta, ja kun joku kirjoittaa, se istahtaa kädet puuskassa ja jalat ristissä odottamaan, että kirjoittaja saa tehtävänsä loppuun, ja juo sitten yli jääneen musteen. Sen jälkeen se istahtaa kyykkyyn tyynen rauhallisena.”

Musteapinan minä haluan kotieläimekseni. Tulostaisin tämän tekstin sille, nautinnollisesti imeskeltäväksi, nyt.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto