Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Borges ja mielikuvituksen todellisuus

Anssi Sinnemäki, 15.1.2010
Jorge Luis Borges: Kuvitteellisten olentojen kirja s., Teos 2009 Kääntäjä(t): Sari Selander

Jorge Luis Borgesin Kuvitteellisten olentojen kirjaan (El libro de los seres imaginarios) on koottu nimensä mukaisesti eriskummaisia olioita kaikenkirjavista mytologisista lähteistä. Näyttää siltä, että olentojen keräilyperiaatteena on noudatettu eklektisen taksonomian menetelmää, joka on tähän yhteyteen keksimäni sisäisesti ristiriitainen käsite. Borges on sen kuitenkin ansainnut, kun kerta hän työkseen yrittää vetää nenästä meitä lukijoitaan.

Suomennoksen pohjana on teoksen toinen laitos vuodelta 1969. On huomattava, että se poikkeaa paitsi ensimmäisestä vuoden 1957 laitoksesta myös vuoden 1969 englanninnoksesta, jota Borges oli itse hyväksymässä ja jossa on neljä otusta enemmän (yhteensä 120) kuin vakiintuneessa laitoksessa (116). Vakiintuneen laitoksen pohjalta on ilmestynyt uusi versio englanniksi vuonna 2005. Valikoiman kriteerinä on yksinkertaisesti se, että olento on mielikuvituksen tuotetta ja että olion elue on varmistettu vähintään yhdestä mytologisesta lähteestä.

Universumi pähkinänkuoressa

Borges kehottaa kirjan esipuheessa lukemaan tätä teosta valikoivasti, palaamaan siihen aina uudestaan, ikään kuin leikkimään kaleidoskoopin alati vaihtuvilla kuvioilla. Muutenkin Borges on sitä mieltä, että periaatteessa kirjaan voisi sisällyttää ”ehkä myös jokaisen meistä ja jumaluuden”, ”toisin sanoen miltei koko universumin”, ja että kirjan tulevia laitoksia ”mahdollisesti syntyy ääretön määrä”, sillä ”tutkimuskohteemme on rajaton”.

Tämä on tyypillistä Borgesia, pelata ’universumin’, ’jumalan’ ja ’äärettömän’ käsitteillä. Lisätään niihin vielä ’labyrintti’, niin meillä on Borges pähkinänkuoressa. Suomeksi nämä pähkinänkuoret ilmestyivät oikeastaan jo neljä vuosikymmentä sitten Matti Rossin käännöksinä, ensiksi neljä keskeistä antologiassa Kolmas maailma (1966) ja loput valikoimassa Haarautuvien polkujen puutarha (1969); Pentti Saaritsan suomentama Hiekkakirja ilmestyi 2003. Borgesin Selected Non-Fictions vuodelta 1999 löytyy Penguin Classics Deluxe Editiona; siinäkin monen aiheen non-fiktiivisyys on venyvähkö käsite.

Kuvitteellisten olentojen kirjan suomentaja Sari Selander on tehnyt äärettömän rajallisten havaintojeni mukaan ihanteellisen tarkkaa työtä, mukaan lukien selventävä selitysosasto. Vaikka Borgesiin pätee tässäkin iänikuinen klisee viitteiden labyrintista, Selanderin omat viitteet eivät ole ollenkaan pahitteeksi. Pari huomautusta kuitenkin sallittaneen.

Kenties tunnetuimpia maailman eksentrisessä faunassa ovat Yksisarvinen ja Lohikäärme, nehän ovat tuttuudessaan suorastaan todellisia. Siksi ei olekaan ihme, että Borges siteeraa tässä yhteydessä ”erästä suurta runoilijaa”: ”Yksisarvinen päätyy makkaraksi ja lohikäärme piirakaksi.” Vaikka Selander onkin urhoollisesti jäljittänyt sellaisia sitaatteja, joiden lähdettä Borges ei mainitse, tämän kohdalla on aukko. Yksi oletus voisi olla, että tämä suuri runoilija on itse Jorge Luis Borges omassa persoonassaan.

Varsinainen epätarkkuus liittyy Lamed Wufnikien – maailmankaikkeuden salaisten tukipylväiden, jotka eivät ole roolistaan itse tietoisia – selitykseen. Borges viittaa näiden olioiden mahdollisena etäisenä esikuvana Ensimmäisen Mooseksen kirjan kahdeksanteentoista lukuun, jossa Herra julistaa säästävänsä Sodoman kaupungin, mikäli sieltä löytyisi kymmenen hurskasta miestä. Selander huomauttaa, että Raamatussa puhutaan viidestäkymmenestä eikä kymmenestä hurskaasta.

Selanderilta jäi huomaamatta, että keskustelussaan Herran kanssa Abraham tinki lukumäärän aina kymmenen kerrallaan viidestäkymmenestä kymmeneen asti: 50 – 40 – 30 – 20 – 10. Kymmeneen päästyä ”Herra sanoi: ’Niiden kymmenen takia jätän sen hävittämättä.’ Tämän sanottuaan Herra lähti pois, ja Abraham palasi kotiinsa.” Sivumennen sanoen tämä kohtaus voidaan lukea näytteenä Raamattuun sisältyvästä huumorista.

Mitä kaikkea on olemassa

Borges oli siis oikeassa taas kerran, ja tuskin hän muutenkaan virheisiin sortui. Jonkinlaisena virheenä tosin pidin ensin sitä, että Borgesin listasta puuttui lapsuuteni Lapualta Pöyröö, kunnes muistin siihen liittyvän viisaan sanonnan: ”Kun kattoo oikeen tarkasti, niin ei pöyröjä ookkaan.” Tämä voisi olla koko kirjan motto.

Toisaalta neljävuotias pojanpoikani Raimo tivasi hiljattain, miten voi pelätä jotakin sellaista, mitä ei ole olemassa, kuten mörköjä ja kummituksia. Ankaran käsiteanalyyttisen väännön jälkeen Raimo vetäytyi viimein leikkiensä pariin poikien huoneeseen – mistä pian ilmestyi lakanaan kietoutunut kummitus, joka pelästytti aikuisseurueen pahanpäiväisesti. Mikä oli todistettava, elävän argumentin voimalla.

Kannattaa huomata, että Borges tyytyy kauttaaltaan olion ominaisuuksien verbaaliseen kuvaukseen, toisin kuin lukuisat muut mytologiahistoriat ja niiden lähteet. Tämä tietysti ruokkii mielikuvitusta, toisin kuin kuvat, jotka rajoittavat mielikuvituksen vapautta. Itselläni on käytössä tavattoman havainnollinen Heinz Moden Fabulous Beasts and Demons (Faidon Press 1975), joka oli alkujaan ilmestynyt DDR:ssä 1973 nimellä Fabeltiere und Dämonen (Edition Leipzig) ja jo seuraavana vuonna myös Länsi-Saksassa. Siinä on satoja kuvia, joista lukuisat esittävät samoja otuksia kuin Borges käsikirjassaan, ja ainakin minun mielestäni nämä ikään kuin rautalangasta väännetyt kuvat helpottavat aineiston omaksumista.

Ja kuten sanottu, kaikkiahan ei voi kuvata, koskei niitä ole kukaan koskaan nähnytkään. On myös olentoja, joiden näkeminen aiheuttaa havaitsijan kuoleman, jolloin tämä ei ole enää kertomassa näkemästään. Jotkut taas on joskus nähty, mutta ne eivät ole enää nähtävissä, kuten Kilkennyn kissat, jotka raivokkaiden kahakoidensa päätteeksi ahmivat toinen toisensa, eikä niistä jäänyt jäljelle muuta kuin hännät. Borges ajoittaa tarinan 1700-luvulle, mutta unohtaa näihin liittyvän lorun, joka suomeksi kuuluu seuraavasti:

Kaksipa kissaa Kilkennystä

Ottivat yhteen kerran.
Hei! vimmatusti tappelivat
Toistans ratki raapivatten.
Kyntens puri irti poikki
Hännänpäätkin katki pätki.
Ensteks ol katteja kaksi
Vaan lopulta ei yhtäkään.

Grandioosi pakkomielle

Minulle kokoelman muistettavimmaksi detaljiksi iskostui seuraava kohta:

”1100-luvun puolivälissä Euroopan kansojen parissa kiersi väärennetty [!] kirje, jonka pappiskuningas Johanneksen otaksuttiin lähettäneen Bysantin keisarille. Tässä ihmeluetteloa muistuttavassa epistolassa puhuttiin kultaa kaivavista hirviömuurahaisista, Kivijoesta, Hiekkamerestä, jossa ui eläviä kaloja, huikean korkeasta peilistä joka paljasti kaikki valtakunnan tapahtumat, kokonaan smaragdista veistetystä valtikasta ja litteistä kivistä, jotka tekivät joko näkymättömiksi tai valaisivat yön pimeydessä.”

Hetkinen! Tämähän johdattaa meidät takaisin essentiaaliseen Borgesiin: huikean korkea peili joka paljastaa kaikki valtakunnan tapahtumat. Jos olisin psykiatri, sanoisin että Borgesia vaivasi krooninen grandioosi pakkomielle: kaikki mulle heti nyt! Näihin hän palaa yhä uudestaan: maailmankaikkeus ja äärettömyys, kaikkitietävyys ja kaikkiallisuus – jumaluus; menneisyys ja nykyhetki, tulevaisuus ja ikuisuus, sekä lisäksi kaikki näiden kuvitellut vaihtoehtoiset versiot, kaikki kerralla yhtaikaa tähän näin, tietenkin myös paikat ja oliot, joita ei ole ollut olemassakaan, kaikki ne mulle heti nyt!

Borges ei ollut kuitenkaan mikään tyhmä mies, joten jossakin sisimmässään hän tunsi vaatimustensa rajallisuuden. Siksi labyrintista tuli hänen systeemissään niin keskeinen käsite. Se on paikka mihin eksytään, missä ei päästä perille eikä sieltä löydetä ulos. Tässä mielessä hänen sivun mittaista kertomustaan ”Kaksi kuningasta, kaksi labyrinttia” (kokoelmassa Haarautuvien polkujen puutarha) voidaan lukea avaintekstinä.

Babylonian kuningas ja Arabian kuningas lähtevät katkeraan kilpataisteluun siitä, kummalla on parempi labyrintti. Arabian kuningas selviytyy nöyryyttävien vaiheiden jälkeen Babylonian kuninkaan asettamasta labyrinttiansasta, tosin ihmeen kaupalla ja Jumalan avulla, mutta Arabian kuninkaan kosto on sitäkin suloisempi: hän onnistuu toimittamaan Babylonian kuninkaan keskelle autiomaata, missä tämä menehtyy nälkään ja janoon. Näin saa kertaheitolla elegantin ratkaisun labyrintin piinallinen arvoitus; vähän samaan tapaan kuin Raimon kummitus, jota ei ollut olemassa.

Toinen avainkohta piilee alaviitteessä esseeseen ”John Wilkinsin analyyttinen kieli” (myös kokoelmassa Haarautuvien polkujen puutarha). John Wilkins kehitti 1600-luvulla metri- ja desimaalijärjestelmää, ja reflektoidessaan Wilkinsin hahmotelmaa universaalikielestä, jossa kukin sana määrittää itsensä, Borges muistuttaa:

”Teoriassa numerojärjestelmiä on lukematon määrä. Niistä monimutkaisin – joka lienee tarkoitettu jumalien ja enkelten käyttöön – sisältää loputtoman määrän merkkejä, yhden kutakin numeroa kohden. Järjestelmistä yksinkertaisin vaatii vain kaksi merkkiä. Nolla on 0, yksi on 1 … Keksintö on Leibnizin.”

En usko, että Borges oli sokea kana, joka vain sattumalta oli oikeilla jäljillä, vaikka tulikin sokeaksi. Hänhän ei ollut mikään tyhmä mies. Kuten tiedetään, digitaalinen nykyaikamme perustuu tälle Leibnizin oivallukselle binääriluvuista. Ideaa kehitti1800-luvulla lordi Byronin matemaatikkotytär Ada Lovelace sillä tavalla ratkaisevasti, että monet Borgesin fantasiat ja unelmat ovat aivan toisella todellisuuspohjalla kuin 70 vuotta sitten, jolloin hän kirjoitti alaviitteensä.

Voittokulkue labyrintissa

Nyt elämme virtuaalisen voittokulkua. Ajatellaan vaikka Google Earthin kaltaista mekanismia, jossa voimme samoilla reaaliajassa samanaikaisesti eri puolilla maapalloa, tai mitä tahansa multimediakehitelmää, joka lähentää meitä kaikkiallisuuden ideaan, tai digitaalista kirjastoa, missä pääsemme äärettömän monien eri paikoissa sijaitsevien lähteiden äärelle samanaikaisesti. Baabelin kirjasto on jo täällä tänään.

Borges ei ollut mikään tyhjänpuhuja. Grandiooseine unelmineen hän oli visionääri. Hän oli räiskähtelevä äly, jonka teksteissä toteutuu Nabokovin lausuma tekstin ihanne: runon tarkkuus, tieteen intuitio.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto