Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kirjaimia ja merkkejä

Väinö Kirstinä, 11.6.2001
Jorma Etto: Talvirunot s., Omakustanne 2001

Jorma Etto on julkaissut raikkaan kokoelman Talvirunot. Sen on kuvittanut Italiassa asuva taiteilija Andrew Stevenson. Hänen tussipiirroksensa paitsi elävöittänyt kokonaisuutta myös antavat lukijalle pohdittavaa.

Eton yksittäiset runot ovat hiljaisia Niiden puhuja syventyy tarkkailemaan pohjoista, talvista suomalaista luontoa, jonka ilmiöt lokakuulta huhtikuulle ovat loputon ja aina uutta antava lähde. Teos kattaa pitkän talvisen vuodenajan. Viimeinen osasto ”Suviyöt” pohtii aikaa, sitä miltä ajan kokeminen tuntuu. Koko talvirunojen sarja on myös ajan mittausta.

Eton runokuvat suovat meille lähtökohtia, joiden varaan lukiessa rakentuu käsitys omista tunteistamme ja ajatuksistamme. Etto on taidokas sanankäyttäjä: hänen runonsa kuiskauskin kuuluu hyvin.

Etto on pitkään toiminut kirjastohoitajana ja tuntee erinomaisen hyvin kirjan käsitteen. Hänen muutamat runoteoksensa ovat koetelleet tuon käsitteen rajoja, ja siinä mielessä niiden voi sanoa olevan käsitetaidetta. Talvirunot on hänen kolmas yhteisteoksensa Andrew Stevensonin kanssa.

Vuonna 1976 ilmestynyt runokokoelma – 39°C koostui erillisten kartonkisivujen nipusta. Sen saattoi ripustaa seinälle nahkanyöristä, joka liittää irtosivuja yhteen. Aivan kuin seinäkalenterista siitä voisi kääntää näkyville kulloinkin ajankohtaisen kuvan ja runon. Jokaisella sivulla oli Eton runo ja Stevensonin tussityö. Teos oli sekä suomen- että englanninkielinen, kun taas Talvirunot on vain suomenkielinen.

Vuonna 1996 Etto julkaisi Stevensonin kuvittaman mobiiliksi avautuvan käärön Rullarunoja — Scroll Poems. Kirjan käsite venyy ja ajoittain vähän paukahteleekin Eton ja Stevensonin sovelluksissa. Unesco on määritellyt kirjan painotuotteeksi, jossa on vähintään 49 painosivua kansia lukuun ottamatta. Rullassahan ei ole enempää kuin yksi sivu.

Talvirunoja kuvittavissa Stevensonin tussipiirroksissa on yhtäältä täysin esittäviä osia, esimerkiksi vuori ja sen juurella talo. Toisaalta niissä on hänen kehittämäänsä merkkikirjoitusta, jossa esim. aurinkoa tarkoittaa ympyrä. Porttia taas esittää kaksi pystyviivaa ja niiden yläpuolella kulkeva palkki, hiukan kuin kirjaimet TT yhdessä. Viisisakarainen asteriski tarkoittaa sanaa ”tähti”.

Stevensonin persoonallisesta merkkikielestä voi tunnistaa selvimmin vaikutteita kiinalaisista ideogrammeista, käsitekuvista, koska hän käyttää sivellintä ja paperia työvälineinään kuten kiinalaisetkin. Egyptiläiset hakkasivat kuvakirjoituksensa kuviot kiveen, samoin Etelä-Amerikan intiaanit omat vastaavanlaiset merkkinsä; näistäkin on Stevensonin teoksissa muistumia.

Stevensonin tussipiirroksia tarkasti katsellessaan niistä löytää jokusen samanlaisen kirjoitusmerkin kuin varhaisimmat kiinalaiset ideogrammit sellaisina, kuin niitä on esitellyt Cecilia Lindqvist teoksessa Merkkien valtakunta (WSOY 1989). Esimerkiksi aurinkoa kuvaa ympyrä Stevensonilla samoin kuin kiinalaisilla. Alkuaan kiinalaismerkitkin olivat esittäviä.

On vaikeata välttää pohtimasta, olisiko Eton runojen yhtenä taustana kiinalainen ja japanilainen lyriikka. Kuvitus vahvistaa itämaista vaikutelmaa. Voisi ajatella, että hiljentyvä buddhalainen asenne olisi lähellä Eton runoja, erityisesti japanilaisten ja kiinalaisten runojen miettivä syventyminen maisemaan, jossa mikä tahansa osa voi saada symbolin merkityksen. Toisaalta eurooppalaisen kulttuurimme keskeisin lyriikka, sen modernit suunnat, eritoten imagismi, on tausta, jota vasten näitä runoja on hyvä tarkastella. Miten hyvin ne kestävät vertailussa?

Etto kuuluu ikänsä puolesta lyriikkamme vanhimpiin tekijöihin, joita ovat Lassi Nummi, Aarni Krohn ja Kirsi Kunnas. Nyt 70-vuotispäivän lähestyessä Eton uutta ilmaisua kehittelevä ja persoonallinen runoteos on luovuuden näyttö, joka kertoo nuoresta, yhäti uutta etsivästä hengestä. Hän tunnistaa tämän piirteensä: ”Odotan:// kynä kädessäni kirjoittaa/ kuin lehti tuuleen kunnes irtoaa.”

Itse kirjan käsitteen tutkiminen on yksi niistä tekijöistä, jotka suurissa kustannustaloissa saattavat kohdata epäilystä. Etto sanoo kuvitetuista runokirjoistaan: ”Yhteistyö on ollut taiteen tekoa parhaimmillaan: täynnä leikkiä, vaikka asia on mitä vakavin, täynnä iloa vapaudesta tehdä niin kuin itse hyväksi koetaan, kustantaakin itse, täynnä onnen tunnetta, kun viesti on mennyt perille ja kaikunut vastaan.”

Kokoelmassa on iloinen, elämänmyönteinen perustuntu, ja sävy on rauhallinen. Myöntyminen ajan kulumiseen on teoksen keskeisintä sisältöä. Teoksessa on läsnä koko elämä, pohjoinen ilmanala on kaiken aikaa mukana. Ruska, kuura, lumi, jää ja niiden muuttuminen ovat kokoavia kuvia..

Jos koottaisiin runoantologia maailman pohjoisimmista sivistysmaista kuten Kanadasta, Islannista, Suomesta, niin varmasti talvirunojen täytyisi olla siinä mukana. Jorma Eton talvirunot olisivat varsin hyvin käännettävissä. Ne ovat sen verran yleisluontoisia, etteivät ne tuntuisi vierailta kenellekään niistä, jotka pohjoisen vaativa ilmasto tekee serkuiksi keskenään.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto