Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Festina lente, runoilija

Niina Hakalahti, 20.3.2004
Jorma Heinonen: Ammatti: mies s., Sanasato 2003

Kaipuu oli vahvasti läsnä jo Jorma Heinosen viidennessä runokokoelmassa Miehenpuolikas. Uusimmassa kokoelmassaan Heinonen pysyttelee naisen ja eroottisen kaipuun valtakunnassa vain osittain ja laajentaa muihin teemoihin.

Ammatti: mies on jonkin verran raskasta luettavaa. Fyysisesti lukukokemusta raskauttaa kirjan luvattoman pieni fonttikoko. Sivuja on kirjassa sentään yli sata. Ammatti: mies -kokoelman runoista suuri osa on myös muodoltaan raskaita, proosamaisia järkäleitä.

Charles Baudelaire kirjoitti tunnetussa kirjeessään 1860-luvulla ”proosan ihmeestä”: ”Kukapa meistä ei olisi kunnianhimon päivinään uneksinut proosan ihmeestä: runollisesta, rytmittömänä ja riimittömänäkin musikaalisesta proosasta, joka olisi kyllin joustavaa ja kyllin kovaa mukautuakseen mielen lyyrisiin liikkeisiin, uneksunnan aaltoiluihin, tietoisuuden äkillisiin hyppäyksiin?”

Proosaruno ei ole helppo laji, ja tiukimpien kriteereiden mukaan Heinosen runot eivät ehkä puhdasta proosarunoutta olekaan, pikemminkin pieniä runollisia episodeja, runotarinoita. Puheenomaisuus ja proosamaisuus olivat jo Miehenpuolikkaan elementtejä, mutta Ammatti: mies menee tässä vielä pidemmälle.

Heinosen kuudes kokoelma leikkii intertekstuaalisuudella, viittauksilla toisiin teksteihin ja tekijöihin. En tiedä, onko jo kokoelman nimi tietoinen intertekstuaalinen vihje Petteri Paksuniemen novellikokoelmaan Ammattimies. Ainakaan runo ”Nostalgia” ei jätä epäilykselle sijaa Sirkka Turkka -viittauksessaan.

”Nostalgian” viimeiset säkeet kuuluvat: ”Oi saavuttamattomat naiseni, /
tulkaa takaisin te pikkuiset kehräävät shebat.”

Kokoelman avausruno puolestaan alkaa näin: ”Kalevi Seilosen isä, liikemies Oskar Juho kasvatti Mikkelissä vaaleanpunaisia pilviä /kellarissa.”

Ja kyllä Heinonen onkin Seilosensa lukenut. Esimerkiksi luettelorunot ”Varmoja tietoja (75 kpl)” tai ”Ammatti: mies (lyhyt oppimäärä)” ovat heinosseilosta, ikään kuin Seilosen runojen päälle kirjoittamista. Intertekstuaalisuus ja kirjallisen sukupuunsa tunteminen ovat hyviä asioita, mutta yhtään enempää seilosvaikutteita ei Ammatti: mies olisi enää kestänyt.

Editoinnin tarve

Heinonen on tuottelias kirjailija, ja tekstien rajaaminen on aina vaikeaa. Uskon kuitenkin, että Ammatti: mies olisi hyötynyt pienestä laihdutuskuurista. Osa teksteistä on löysiä. Proosamaiseen runoon tai proosarunoon kohdistuvat tiiviysvaatimukset eivät ole sen vähäisempiä kuin perinteiseen tapaan kirjoitetun ja asemoidun runonkaan. Esimerkiksi sopii alkupuolen runo ”Juoruakka”, jossa puheenomaisuus ei kanna loppuun asti eikä jännite kestä:

”…Kai mies kahvit tarjoaa. Tai ei hän juokaan kahvia. / Mistäkö tiedän? No, sen verran olen tutustunut. Huhuihin ei ole luottamista, eikä / mies takuulla valehtele. Kissoille olen allerginen, mutta se järjestynee. Nyt lähden / kauppaan, ja sitten soitan. Tavataan ja halataan.”

Hiukan samantapaisia ongelmia on monessa muussakin runossa, varsinkin juuri proosamaisissa.

Edellinen kokoelma Miehenpuolikas tuntui kokonaisuutena ehjemmältä kuin Ammatti: mies. Ammatti: mies tarjoilee keskenään erimuotoisia runoja ja myös erilaisia teemoja. Aivohalvauksen kokeneista ihmisistä tehtyjen lämpimien henkilökuvien paikka olisi kenties kuitenkin ollut ihan omassa kokoelmassaan. Ammatti: mies on muutenkin aika tuhti paketti, sen olisi hyvin voinut rakentaa ilman viimeistä aivohalvausteemaa, ja toisaalta tämä teema olisi ansainnut ihan oman kirjansa.

Etuliepeessä puhutaan Heinosen surrealismista. Juuri surrealismin ja outoutuksen suuntaan kokoelma olisi saanut vielä voimakkaammin suunnatakin. Esimerkiksi lyhyempää ja perinteisempää runomuotoa edustava ”Petturi” esittää kyllä hyvän tilanteen mutta jää hieman truistiseksi, asiaintilan toteavaksi.

Heinonen osaa toki kirjoittaa, ja uudessakin kokoelmassa on helmensä. Esimerkiksi runo ”Toivomus” on itselleni yksi kokoelman ”hittejä” (ainoa mikä runossa tökkii on kliseinen ilmaus tyttöjen orastavat rinnat). Ammatti: mies olisi kuitenkin saanut viipyä vielä kustannustoimittajan ja kirjailijan yhteisessä syynissä. Kiirettähän Heinosella ei pitäisi olla, kun on jo monta kokoelmaa takana! Vaikka Ammatti: mies -kokoelma kärsiikin lievästä sekavuudesta ja runollisesta ylituotannosta, pysyn silti aikaisemmassa kannassani: Heinonen on runomiehiä. Sitä eivät kokoelman puutteetkaan pysty peittämään.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto