Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Mielenkin voi sisustaa

Reijo Virtanen, 8.3.2001
Jouko Sirola: Sisustus s., Tammi 2000

Päällimmäisiksi Jouko Sirolan novellikokoelmasta ”Sisustus” nousevat oivalliset tyylikokeilut:

”Toisinaan ihminen haluaa ottaa etäisyyttä itseensä. Hän katsoo itseään näyteikkunasta, pyörittää päätään, ottaa askeleen, pysähtyy. Tuuli tunkeutuu hänen takkinsa läpi, viiltää hänen lihaansa kuin veitsi.” [SURREALISMI]

”Jos ajatteli Tamppia, sen elämä oli suuri tarina. Se oli yrittänyt vaikka mitä. Se oli tuonut viinaa rajan yli. Se oli yrittänyt elää venäläisen naisen (huoran) kanssa, mut se nainen karkas ja vei sen kahvinkeittimen ja ilmapistoolin ja tuhatviissataa rahaa.” [REALISMI]

Sirola osaa hienosti muuntaa sanoiksi kuvataiteellekin ominaiset visuaaliset tyylit: ”Hörpin kahvia ja tuijotan tyhjin silmin eteeni, kunnes ystävieni äänet alkavat himmentyä ja etääntyä, heidän puheensa muuttuu kuiskauksiksi ja mölähdyksiksi, joista erotan enää satunnaisia sanoja. Nostan katseeni aivan kuin pelkäisin särkeväni lumouksen, ja huomaan ystävieni alkaneen kuultaa läpi. Tuoli, jolla Harri istuu pilkottaa hänen reisiensä läpi. Rikun silmien pohjalla kuultaa seinä. Timppa heiluu ja nytkähtelee kuin hälvenevä varjo…” [KUBISMI]

Sirola taitaa myös tahallisen tyylirikon. Dalimainen maisema murretaan rahvaanomaisella teolla ja karkealla kuvauksella: ”Piha oli purppuranpunaista plyysiä. Pumpulipuut tutisivat tuuletintuulessa. Taivas oli vaikuttava. Se oli keltaista silkkiä ja paikoin peltiä ja sen keskeltä
pastoi kylmänsininen aurinko, joka oli vettä tai maalattua nahkaa, vaikea sanoa kumpaa. [—] Yksi ihminen sonti puun varjossa kannatellen kädessään ämpäriä, perunamaalle matkalla kai kun hätä yllätti.”

Sirolan kirja on kirjallisuudentuntijan ääriälyllinen dominopeli. Intertekstuaalisia, modernistisiin taideteoksiin viittaavia kohtia vilahtelee ohi tiuhaan kuin radanvarsimaisemassa. On dostojevskia, kafkaa, bulgakovia, calvinoa jopa magrittea – muuallakin kuin kannessa.

Tyylileikittely ei Sirolalle ole itsetarkoituksellista. Hän ei käytä estetisoivaa pastissia vaan estetisoinnille irvailevaa parodiaa. Sirola on tietoisesti hylännyt modernismin ja tanssii sen haudoilla postmodernisesti.

Hassun peilin lailla viipaleisia, pirstaloivia, vinoja, vääntyneitä ja nurinpäin kääntyneitä visioita luovat tyylit ovat analogisia modernin mielen sisäiselle hajanaisuudelle ja harhaisuudelle. Sen myös Sirolan avomieliset kertojat tuovat tekstissä julki – välillä kovin julkeasti, modernismin lakeja uhmaten.

Kokoelman nimi ”Sisustus” on täsmällinen. Useat novellit sisältävät huoneiden ja muiden tilojen pikkutarkkoja joskin outoja kuvauksia. Niin kuin sisustus on osa ihmisasunnon ilmapiiriä ja yhteydessä sen asukkaiden mielentiloihin, milloin sisäistä maailmaa paljastavana, milloin
peittelevänä, on ihmisen käyttämä puheen tai kirjoituksen tyyli hänen elämännäkemyksensä dekoraatiota.

Sirolaa lukiessa alkaa ensin melkein uskoa NLP:n eli ihmismielen neurolingvistisen ohjelmointiin. Sen saarnamiehethän väittävät, että se miten asiat näemme, tuottaa sen miten asiat ovat – eli visio luo todellisuuden eikä päinvastoin, niin kuin arkisesti uskomme.

Nuokin opit joutuvat Sirolan myllyssä kyseenalaistetuiksi. Sirolan esikoiskokoelma on ärhäkkä debyytti, jossa kirjallinen kouliintuneisuus välähtelee, tuoksuu ja elämöi.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto