Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Melskettä runon peräloosissa

Seppo Järvinen, 6.6.2002
Juha Kulmala: ..väärin kootut runot s., Savukeidas 2002

Runouden ryytimaassa rytisee. Turun pahat pojat ovat perin pohjin polkeneet suohon perinteisen runon rakentamisen. Sylttytehtailijoiden rujot poeettiset ulostukset saavat varomattoman toisin kirjoittajan voimaan pahoin, suorastaan kaipaamaan einarivuorelamaista helkähtelyä, lauriviitamaista karskiutta puhumattakaan edithsödergranilaista kuoleman unimaisemaa.

Itä-Berliinissä kaivinkoneet murskaavat kokonaisia betonilähiöitä. Sama pointti lienee turkulaisilla. Kaikki matalaksi. Rakennetaan raunioille uusi kieli, uusi runo. Moukarimiehiä tarvitaan. Raukka se, joka jarrua painaa, huusivat kapakan barrikadeilta jo 60-lukulaiset. Perinteeseen – tosin reksonanaraikkaalla tavalla – nojaavat myös uuden aallon runoilijat, Corsoon, Ferlinghettiin, Bukowskiin. Juha Kulmalan (s. 1962) esikoiskokoelma ei kuitenkaan ihan räjäytä pankkia.

Kulmalan poesia on täyttä tykitystä. Suvantopaikkaa huohottavasta tekstityksestä on turha etsiä. Tekisi jopa mieli virkkoa: stop tykkänään! säästä mies jotakin seuraavaan kokoelmaan. Kulmala ei ole mikään juoksuhautoihin jämähtänyt viimeisen sonetin viilaaja vaan rynnistää rohkeasti tulta päin. Surrealistiset kauhukuvat siivittyvät urbaaniin lentoon, tässä maailmassa mikään ei ole pyhää, saati totta, havainnot ovat silkkaa rienaa, mutta täyden kympin arvoisesti rehellisiä. Runoilija on tehnyt elämässään muutakin kuin pyörittänyt keskinkertaisuuden porvarillista tahkoa, liikkunut ketterästi maailman katakombeissa, niin mielen kuin kielen, Venetsiasta Tiibetiin, Amsterdamista Ateenaan. Kulmalalla on runoilijan habitus: herkkyys kokea toisin.

Rapatessa roiskuu. Kulmalan kaltaista verbaalista vyöryttäjää ei ole muutamaan aikaan syntynyt. Kulmala pystyy asemoimaan kaaoksen kansien väliin. Olisiko runojen grafiikka sittenkin tiettyä laskelmallisuutta, varman päälle pelaamista? Mene ja tiedä. Joka tapauksessa …väärin kootut runot antavat aiheen iloon. Kerrankin runoilija on pannut itsensä kokonaan likoon, teoksen nimeä myöten. Ei Kulmala aivan niin räävittömiä kirjoita, etteivätkö hänen runonsa vastaisuudessa(kin) Parnassoon kelpaisi. Säikähdyttävän erilainen esikoinen.

Pienoisesta Savukeitaasta nousee mielenkiintoisia savumerkkejä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto