Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Nymfejä ja hämähäkkejä

Esa Mäkijärvi, 22.12.2014
Juhana Vähänen: Nymfaion 151 s., Poesia 2014

Juhana Vähäsen (s. 1982) kolmas runoteos Nymfaion on luontevaa jatkoa hänen aiemmille kokoelmilleen. Se kehittää tekijänsä ilmaisua ja vie sitä yhä yllättävämpiin suuntiin. Vähänen tunnetaan omaperäisyydestään. Hänen kirjansa eivät välttämättä avaudu useammallakaan lukukerralla, mutta niistä on tästä huolimatta hyötyä ja iloa. Samalla ne hämmentävät. Kriitikoilla on vaikea tehtävä purkaa Vähäsen purkamista vastustavia tekstejä. Toisaalta runoutta ei myöskään aina ole välttämätöntä ymmärtää.

Vähänen ei ole humoristi, mutta hänen runojensa koomisuuden huomioiminen on jäänyt kritiikeissä vähälle. Hänet otetaan liian tosissaan.

Vähäsen vuoden 2005 esikoinen Cantorin pölyä rakentui erilaisten teemojen, kuten matematiikan ja Alan Turingin hahmon, ympärille. Sen jatkossa Avaa tulessa (2008) korostui katkelmallisuus ja sattumanvaraisuus. Teksti hajosi ja levittäytyi kaikkialle hieman samaan tapaan kuin Jyrki Pellisen runoissa. Pellistä ja Vähästä yhdistää se, ettei heistä kummastakaan tiedä mihin suuntaan he lyriikkaansa vievät. Tämä on hyväksi. Arvaamattomuutta ei nimittäin välttämättä löydy edes kokeellisimmiksi tarkoitetuista runoista.

Vähänen julkaisee kaikessa rauhassa. Edellisestä kirjasta, proosarunoelma Nilkasta (2010), on nelisen vuotta. Nymfaionin tekeminen on Vähäsen blogin hurjan tuotteliaisuuden perusteella ollut vaikeaa. Lopputulos on kuitenkin pakoton. Nymfaionin runot sisältävät muun muassa luontokuvausta ja satiiria nykypäivästä. Kirja on suuri sillisalaatti, jossa runoilijan kaikki vaikutteet törmäytetään toisiinsa.

Haudat Kaliforniassa

Nymfaion käyttää ja muokkaa Vähäsen runoblogin BigSur ja Surrealin tekstejä. Niissä ovat korostuneet viime vuosina fragmentaarisuus ja outo huumori. Romanttiseen vakavuuteen yhdistettynä niistä syntyy kiinnostavaa runoutta: ”Nuori upseeri oli moitteeton ja vieraili wc:ssä kello kaksitoista // Hän asetti kypäränsä lavuaarin päälle // Turhaan flirttailee leppä haavalle // Kesakkoiset kasvot ja oljenväriset hiukset”. (s. 9)

Vähänen ei ole humoristi, mutta hänen runojensa koomisuuden huomioiminen on jäänyt kritiikeissä vähälle. Hänet otetaan liian tosissaan. Nymfaion sisältää heittoja kreikkalaisista aatelispimuista ja nuorista simpanssipäämiehistä. Tällaiset sivallukset pehmentävät kokoelman synkkää tunnelmaa. Vähänen on aina osannut vetää oikeista naruista. Tämä kyky, yhdistettynä Poesian jämäkkään kustannustoimittamiseen, tekee Nymfaionista sen fragmentaarisuudesta huolimatta tasapainoisen.

Nymfaion ei ole johdonmukainen tai yhtenäinen, paitsi tietysti yllättävyydessään.

Yksittäisiin säkeisiin keskittyvä saa Vähäsen teksteistä irti eniten. Runojen hämärä logiikka ja Vähäsen vallattomuus avautuvat parhaiten tutustumalla riviin kerrallaan: ”Täällä pukeudutaan kennedynnahkaan // Elämme kuten hämähäkit rakkauden valossa // Hänen sielunsa vaeltaa tuohon lihaan // Älkää ymmärtäkö minua oikein rakas veli // Joskus näkyy poskissa pehmeä hohtava lumi”. (s. 60)
Nukkuva järki

Nymfaion ei ole johdonmukainen tai yhtenäinen, paitsi tietysti yllättävyydessään. Se kärsii ja hyötyy avoimuudestaan. Ei ole häpeä myöntää olevansa ymmällään runojen edessä. Kokoelman nimi viittaa antiikin Kreikassa ja Roomassa nymfeille omistettuun luolaan, jossa on lähteitä ja patsaita. Se ei kuitenkaan ole avain kirjan käsittämiseen. Nymfaion on Vähäsen blogin kaltainen runsaudensarvi, joka pursuaa rikasta tekstiä.

Vähänen kokeilee uudessa kokoelmassaan myös variaatioita ja toistoja. Ne eivät ole teoksen parasta antia. Sinänsä kekseliäät muutokset menettävät tehonsa jatkuessaan kymmeniä sivuja: ”Hän oli nuori päämies / yksi noista sadoista / kimmoisakalloisista / ja nuoruudentyperistä / knallihattuihin pukeutuvista / huligaaneista”. (s. 91) Ja: ”Hän oli nuori päämies yksi noista / sadoista nuorista / pornosofipäämiehistä”. (s. 112)

Nymfaionin keskeisin ansio ja ongelma liittyykin sen pituuteen. 151 sivussa samoja asioita ehditään käsitellä eri näkökulmista useaan otteeseen. Karsimista olisi pitkästä julkaisutauosta huolimatta pitänyt harrastaa enemmän. Samalla kokoelma muodostaa omalakisen kokonaisuuden, jonka kiteyttää lopusta löytyvä avaruudellinen huomio: ”Tämähän on kosmos”. (s. 138)

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto