Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Unohtuneita muistoja

Merja Leppälahti, 16.7.2012
Jukka-Pekka Palviainen: John Lennonin valkoinen flyygeli 189 s., Johnny Kniga 2012

Jukka-Pekka Palviainen on vajaan kymmenen viime vuoden aikana vakiinnuttanut paikkansa kotimaisen kirjallisuuden kentässä. Tänä aikana Palviainen on julkaissut viisi aikuisten romaania ja neljä lasten- ja nuortenkirjaa, joista viime vuonna ilmestynyt Joku vieraileva tähti sai Topelius-palkinnon. Palviaisen kuudes aikuisten romaani, John Lennonin valkoinen flyygeli, ei tuota pettymystä, vaikka se on astetta vakavampi kuin kirjailijan aikaisemmat teokset.

Teoksen päähenkilö Johanna on lapsesta saakka ollut kiinnostunut John Lennonista. Erityisesti Imagine-kappaleen videoesitys teki häneen suuren vaikutuksen ja nuorena hän samastui sekä Johniin valkoisen flyygelin äärellä että Yokoon, joka kiertää avaamassa ikkunoita. Lapsena Johanna kävi soittotunneilla, mutta nykyään hän ei enää soita. John Lennonin valkoisesta flyygelistä muistuttava valkoinen piano seisoo koskemattomana Johannan kodissa, hän ei itse soita sitä eikä salli kenenkään muunkaan koskea pianoon.

Johanna pysyttelee mieluiten kotosalla, ulkona liikkuessaan hän rajoittaa kontaktit muihin ihmisiin niin vähiin kuin mahdollista. Ainoa vieras, jonka tulosta hän aidosti ilahtuu, on velipuoli Markus, äidin miehen poika tämän edellisestä avioliitosta. Markus on ollut Johannalle tärkeä henkilö siitä saakka, kun he teini-ikäisinä ensimmäisen kerran tapasivat. Tosin viime aikoina Markus on tuonut mukanaan Minnan, mokoman tyhmän barbin.

Johannan elämä muuttuu, kun hän saa yllättäen kirjeen entiseltä soitonopettajaltaan Erkiltä. Kirjeen luettuaan Johanna alkaa muistaa asioita, jotka hän on täysin unohtanut. Sellaisia asioita, joita hän ei ole halunnutkaan muistaa. Jotkut tunnelmat, pelot ja unet saavat selityksensä, mutta uusiakin kysymyksiä avautuu.

Seksiä ja väkivaltaa

Kuten Palviaisen romaanit yleensäkin, John Lennonin valkoinen flyygeli sijoittuu Raumalle. Paikkakunta ei sinänsä ole erityisen merkityksellinen juonen kannalta, koska Palviaisella ei ole tapana kuljettaa henkilöhahmojaan pitkin nimettyjä katuja kaupunginosasta toiseen; murrettakaan hän ei tällä kertaa käytä. Tapahtumat sopisivat siten moneen muuhunkin suomalaiseen kaupunkiin.

Tapansa mukaan Palviainen kuljettaa kertomusta useiden eri kertojien avulla, joista kukin kertoo asioista omasta näkökulmastaan ja valottaa samalla koko tarinaa. Kertomus lähtee liikkeelle Johannasta mutta laajenee monen muun henkilön elämänvaiheisiin. Romaanin ensimmäisessä osassa kertojina ovat Johanna ja Erkki, toisessa osassa ääneen pääsevät vähäisessä määrin myös Arja ja Miro. Muiden henkilöiden elämää valotetaan lähinnä Johannan kuvauksen kautta ja hänen näkökulmastaan.

Romaanin henkilögalleria ei ole kovin laaja, mutta silti esimerkiksi Oilin elämäntarina tuntuu hiukan ylimääräiseltä. Myös Miro ilmestyy kuvioihin kuin tyhjästä ja vaikka hän pääsee itsekin ääneen, hänen tarinansa jää melko ohueksi. Tosin molempien elämänvaiheiden kuvaukset tuovat kertomukseen mielenkiintoista lisää ja ne myös linkittyvät Johannan ja Erkin tarinoihin omalla tavallaan niitä täydentäen.

Hersyvä huumori on muuttunut hienovaraisemmaksi ja myös tummemmaksi.

Palviainen kirjoittaa sujuvasti ja elävästi. Vaikka liikutaan jatkuvasti menneisyyden ja nykypäivän välillä, romaani on helppolukuinen vaikka ei mitenkään heppoinen. Palviaisen aikaisemmissa romaaneissa hykerryttänyt hersyvä huumori on muuttunut vähä vähältä hienovaraisemmaksi ja myös tummemmaksi. Vakaville asioillehan ei sovi nauraa, mutta esimerkiksi lyhyt kuvaus hirttoköyden ostosta on ehdottoman humoristinen.

Romaanin sisällössä on varsin rankkoja asioita. Pidän siitä, että Palviainen esittää ne erittäin hienovaraisesti nostamatta väkivallan kuvauksia itsetarkoituksellisiksi pornomaiseksi kiihokkeeksi. Lukija kyllä pystyy mielessään täydentämään tilanteet. Pidän myös siitä, ettei kirjoittaja ole keittiöpsykologiaa käyttäen vääntänyt lukijalle rautalangasta kausaalisia selitysmalleja henkilöittensä toiminnasta. ”Pahakaan” hahmo ei ole yksiselitteisesti paha, vaan moniulotteinen ja jopa ainakin ajoittain suorastaan sympaattinen ihminen.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto