Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kasvukipuja 2000-luvun Suomessa

Auli Köngäs, 6.1.2008
Juuli Niemi: Tule hyvä s., Otava 2007

Juuli Niemi (s. 1981) on nuori kirjailija, jolta on ilmestynyt kaksi kiinnostavaa proosarunokokoelmaa, Tara (2003) ja Pitkästä ilosta (2005). Syksyllä Niemi teki uuden aluevaltauksen julkaisemalla ensimmäisen novellikokoelmansa Tule hyvä. Hänellä on kynä edelleen hallinnassa; Tule hyvä on joukko taiten kirjoitettuja kuvauksia nuorista (n. 16–30-vuotiaista) suomalaisista kasvukipujensa ja elämäntuskansa riepotuksessa.

Vaikka Tule hyvä on luokiteltu aikuisten proosaksi, se määrittyy mielestäni ennemminkin nuortenkirjaksi sekä aiheittensa että ilmaisunsa kautta. Novellien pohjavire on yleensä tumma: näissä pienissä kertomuksissa käsitellään ongelmia, pieniä ja suuria. Päähenkilöt ovat usein rajalla: viettävät välivuotta, aloittavat lukiota, ovat juuri eronneet, miettivät suhteesta lähtemistä. Taustaksi hahmottuu nykyhetken Suomi ja tietyn ikäryhmän maailma, jossa käydään festareilla, terapiassa, tanssileireillä ja mielenosoituksissa, kipuillaan suhteita äitiin, sisaruksiin, parhaaseen kaveriin ja ylipäätään elämään, ollaan nuoria pitkälle aikuisuuteen asti. Teoksen voisi mieltää myös tavallaan sukupolviteokseksi – se sisältää myös ripauksen kritiikkiä suuria ikäluokkia ja päähenkilöiden vanhempien sukupolvea kohtaan.

Tule hyvän keskeisin ongelma on sen lievä tasapaksuus. Kertojanäänet eivät oikein erotu toisistaan, ja kun aihe- ja elämänpiirit ovat toisiaan lähellä, on melkein kuin lukisi saman novellin useaan kertaan. Jos Niemen aiemmat teokset olivat muodoltaan kokeilevia, niin Tule hyvän teksteissä ei juuri revitellä. Teksti on perusproosakerrontaa, toki hallittua sellaista. Tekstiä olisi paikoin voinut myös jaotella reippaammin – nyt ajalliset siirtymät eivät aina välity.

Niemen aiemmissa teoksissa keskeisimmät henkilöt ovat tyttöjä tai naisia, ja sen vuoksi Niemi on ollut uskoakseni vaarassa saada tyttökirjailijan leiman – ellei ole sitä jo saanutkin. Vaikka Tule hyvä tavoittelee laajempaa yleisöä, mahtaako se saavuttaa tavoittelemaansa? Tule hyvä -kokoelmassa minua nimittäin häiritsee sama ulkokirjallinen seikka kuin Niemen edellisessä teoksessa Pitkästä ilosta. Kannen ja sisäkansien pinkillä ja tyttömäisellä ulkoasulla kirja leimataan tyttöjen ja naisten luettavaksi ja taataan, että vain harva mies tarttuu kirjaan. Aivan suotta, varsinkin kun tällä kertaa päähenkilöiden joukkoon on mahtunut muutama mieskin.

Kokoelman helmi on mielestäni novelli ”Päästä ulos”. Siinä masentunut 25-vuotias nainen löytää teinitytön päiväkirjan roskiksen vierestä ja lumoutuu sen lukemisesta. Päiväkirjasta tulee naisen terapiaistuntojen pääasiallinen sisältö, ja naisen ja tytön elämäntilanteet ja ihmissuhteet rinnastuvat toisiinsa. Päiväkirjan nuoren tytön kertojanääni erottuu ilahduttavalla tavalla muista, ja murrosiän tuska on tunnistettavaa.

Myös ”Pari päivää Tangerissa”, hienovarainen kriisiin ajautuneen parisuhteen kuvaus, on onnistunut. Iiriksen ja Aleksin matkan jokainen hetki jännitteineen on siirretty paperille aistivoimaisesti. Tässä Niemi näyttää kuvailijan kyntensä: lukija aistii kuumuuden, basaarien tuoksut, tahmean sangrian, joka valuu leualta rinnalle. Loppukin yllättää, ainakin hieman.

Tule hyvä on aika arkinen kirja. Se pysyttelee tiukasti realismissa, ja kätkettyjä tasoja saa etsiä. Verrattuna Niemen aiempaan tuotantoon, joka koskettelee välillä sadunomaisia tasoja, ero on silmiinpistävä. Ehkä juuri tämän vuoksi ”Päästä ulos” erottuu joukosta. Päiväkirjan tyttö, Laura, säilyttää salaisuutensa, eikä lukija sen kummemmin kuin päiväkirjan löytänyt Neakaan voi olla miettimättä, oliko päiväkirjan löytymisellä jokin tarkoitus. Olihan Laura kirjoituksessaan kuvitellut itsensä juuri samanikäisenä kuin Nea on nyt.

Tule hyvä on sujuvasti kirjoitettu – paikoin ehkä liiankin sujuvasti ja säröttömästi. Tulee mieleen, että kirjoittajalla oli varmasti aina kymppi ainekirjoituksessa. Pidän silti enemmän Niemen proosarunokokoelmista. Niissä on yllättävyyttä ja särmää, jota uusimasta teoksesta jää kaipaamaan. Jatkossa Niemi voisi ehkä jättää novellikerrontaansa rohkeammin aukkoja ja ottaa mukaan myös vanhempia päähenkilöitä. Olen varma, että hän selviytyisi siitä vallan mainiosti.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto