Lasin läpi

Onnistunutta novellia voi lukea ja tulkita monesta näkökulmasta. Jyrki Vainosen novellikokoelma Lasin läpi sisältää kertomuksia, joista osassa on tämä kädenojennus lukijalle. Spekulatiivisten novellien tapahtumat sijoittuvat välillä uhkaavan luonnon keskelle ja toisinaan ihmissuhteiden täyttämään maisemaan. Kaiken keskiössä on yksilö, jonka aluksi tavanomaiselta vaikuttava arkinen maailma äkkiä vinoutuu.

Lasin läpi on Jyrki Vainosen (s. 1963) viides teos. Vuonna 1999 ilmestyneestä esikoisteoksestaan Tutkimusmatkailija ja muita tarinoita kirjailija sai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon. Sittemmin erilaisia palkintoja on tullut useita, viimeisimpänä vuonna 2006 saatu Kuvastaja-palkinto. Kirjallisuuden tutkija ja suomentaja Vainonen on siis kirjoittanut tavalla, jonka on koettu tuovan jotakin uutta kotimaiseen kirjallisuuteen. Swiftin ja Shakespearen suomentaja on ollut selvästi alttiina anglosaksiselle fantasiaperinteelle. Surrealismi ja kertomusten arkisen alkuasetelman vinoutuminen ovat Vainosen novelleille tyypillistä.

Useimmat uuden kokoelman novellit ovat enemmän tai vähemmän tutkielma ihmismielen toiminnasta. Novelleissa kuvataan aina yksilöä, jonka suhde ympäröivään todellisuuteen muuttuu ongelmalliseksi. Välillä yksilöä johdattaa oma pakkomielle, välillä ulkoinen maailma osoittautuu hämmentävän nyrjähtäneeksi.

Vangit

Yksi omista suosikeistani kokoelmassa on novelli ”Kirjasto”, jossa perheenäiti joutuu arvaamattaan kirjastotalon vangiksi. Kaikki muut kirjastossa olevat ihmiset näyttävät äkkiä kadonneen tietymättömiin, ja ulkona hämärtyy ilta. Rakennuksen ympärille noussut lasiseinä on järkkymätön, eikä ulkomaailmaan saa yhteyttä. Kertoja kuvailee herkullisesti, kuinka päähenkilö yrittää ratkaista tilanteen ja pitää itsensä hengissä päivien kuluessa. Kirjastoon jääneen naisen ahdistus kasvaa hänen ajatellessa perhettään, ja vankeus näyttäytyy sitä vasten hyvin absurdilta. Silti nainen kykenee toimimaan rationaalisesti. ”Kirjasto” on eräänlainen moderni robinsonadi.

Kirjastospekulaatiosta tulee väistämättä mieleen tämän päivän uutisointi maailman sodista, panttivangeista, kotiaresteista ja ylipäänsä ihmisistä, jotka ovat vastoin tahtoaan joutuneet lukkojen taakse. Vankina voi olla monella tavalla ja monesta syystä. Vainosen novelleissa ollaan esimerkiksi oman mielen, poliittisen tilanteen, pullon tai pakkomielteen vankeina. Useimpien kokoelman novellien juonessa on kyse liikahduksesta tai kasvusta, jolloin suhde vankeuteen muuttuu. Joissakin kertomuksissa päästään jopa ulospääsyyn ja vapautumiseen saakka.

Novellissa ”Pullo” on riipaisevasti kuvattu kahden veljeksen viimeisiä yhteisiä hetkiä. Toinen veljistä istuu valtavassa pullossa ja on hukkumassa viinaan, toinen kokee ahdistusta avuttomuudestaan, koska ei pysty auttamaan veljeään eroon riippuvuudesta. Keskusteluyhteyttäkään ei tahdo löytyä, pullon lasi on liian paksu. Onneksi paperilappuihin raapustamalla voidaan vaihtaa vielä muutama tärkeä viesti.

Päähenkilön työpaikka on tärkeä miljöö novelleissa ”Romutarha”, ”Kello” ja ”Housut”. ”Kelloksi” nimetty novelli kertoo jalkapallostadionin vahtimestarin, entisen jalkapalloilijan, viimeisestä työpäivästä ennen eläkkeelle jäämistä. Virallista eläkejuhlaa edeltää henkilökohtainen tilinteko menneisyyden epäonnistumisen kanssa. ”Romutarhassa” puolestaan korkeasti koulutettu maahanmuuttaja saa työtä yövartijana ja keskittyy jahtaamaan aitojen sisälle tunkeutunutta asukkia. ”Housut” on kertomus prostituoidun kummallisesta vankeudesta vaatekappaleessa, joka saa hänet lopulta luopumaan ammatistaan, eräänlaisesta vankeudesta.

Vieraus

Vainosen novelleissa lasin läpi katsova näkee vähän eri tavalla kuin muut, eikä aina ole varmaa, onko lasilla lainkaan selkeää ulko- ja sisäpuolta. Esimerkiksi kokoelman aloittavassa novellissa ”Akvaario” nainen sukeltaa valtavaan kotiakvaarioon ja näkee sieltä käsin arkisen ympäristön uudessa valossa.

Vahvaksi teemaksi nousee vieraus. Vierauden kohtaaminen herättää henkilöstä riippuen pelkoa, voimattomuutta tai uteliaisuutta.

Myyttisiä aineksia hyödyntävää agraarien ja urbaanien kauhutarinoiden sukulaisuutta on mm. novellissa ”Pesä”, jossa nuori mies lähtee maalle enovainajansa asuinsijoille ja ryhtyy selvittämään tämän kiinnostusta mystiseen linnunmunaan. Enon kuolemakin tuntuu lopulta liittyvän tämän vaalimaan linnunpoikaseen. Linnussa on ollut jotakin outoa, koska eno on suojellut sitä salaisuutenaan. Nuori mies ryhtyy jälkeen jäänyttä päiväkirjaa lukemalla seuraamaan enonsa aivoituksia selvittääkseen itseään vaivaavia kysymyksiä. Lopulta nuori mies näyttää jakavan enonsa kohtalon. ”Pesän” hyvin rakentuvasta jännitteestä huolimatta minulle ei oikein selvinnyt, missä jutun juju juonen ulkopuolisella tasolla piilee. Loppu jää avoimeksi ja siten tyhjäksi.

Vahva tunnelma saavutetaan myös viimeisessä novellissa ”Puutarha”. Siinä tappava ihmekasvi levittää myrkyllistä siitepölyään järkyttäen kertomuksen perheen elämän pois raiteiltaan ja muuttaa sen jäsenet itseään palvelevaksi materiaaliksi.

Useimmissa Vainosen novelleissa on helppoutta, joka ei kuitenkaan ole ristiriidassa tarinan vetovoiman kanssa. Kokenut kirjoittaja ei kovin helposti sorru tarkoitukselliseen kryptisyyteen, joka monesti on spekulatiivisten tekstien kirjoittajien helmasynti. Tekstissä kaiken ei tietenkään tarvitse olla avattavissa, mutta kerroksellisuus ja mahdollisuus monenlaiseen luentaan ovat aina houkutteleva kädenojennus lukijalle.

Loki-kirjat lopettaa toimintansa, ja uusimman tiedon mukaan Jyrki Vainonen jatkaa uraansa Tammen tallissa. Puitteiden vaihtuessa kirjailija saa toivottavasti pontta myös kirjalliseen uusiutumiseen, jotta voi jatkossakin toimia tiennäyttäjänä.