Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Hellän elätin esikoiset

Juha Siro, 28.2.2000
Kari Aartoma: Pilvet eivät pidä mistään kiinni s., Nihil Interit 1999

Kirjallisuuden kenttä fragmentoituu. Pienkustantajat tekevät yhä tärkeämpää työtä julkaistessaan tekstiä, josta isot talot eivät saa riittävää summaa katteeseensa.

Nihil Interitin julkaisemien kotimaisten runoilijoiden taso on ollut hieman horjuvaa, mutta Kari Aartoman esikoinen yltää kirkkaasti plussan puolelle. Miehellä on oma, selkeästi tunnistettava ääni, jolla hän raivaa omaa reviiriään runoilijoiden rintamaan. Nähtäväksi jää onko paikka aivan eturivissä, parantamisen varaa vielä on.

Aartoman vahvuus on yllättävissä sanojen ja assosiaatioiden yhdistämisessä. Hän on runon Outsider, joka tarkkailee muiden elämää. Omat sisäiset tunnot jäävät vähemmälle tai välittyvät toisille kirjoitettujen ajatusten kautta. Hän puhuttelee lukijaa monikon toisessa persoonassa. Useimmiten se on ymmärrettävä Teitittelyksi, toisinaan hän puhuu kollektiivisesti kaikelle ulkopuoliselle, joka kuitenkin kiertyy runoilijan oman sisäisen arvomaailman kuvaksi: ”Matkustatte pyöveliluokassa, maailmassa. / Kuolema koittaa kuin päivä, näettekö / valoprikaatin, katseessaan / tyhjyys/ koti?”

Kun kokoelman lävistävänä rakenteellisena teemana on teitittely ja runon rakentaminen puhuttelun muotoon, siinä on vaaransa. Tyylikeino alkaa kulua. Tällainen liki apostrofinen, poissaolevan puhutteluun rakentuva tyylilaji on erityisen herkkä. Lukija saa helposti yliannostuksen. Tyyli kehittyy helposti maneeriksi.

Koko teoksen mitalta Aartoma hakee suhdetta, tai suhteettomuutta toisten ihmisten ja itsensä väliin. Lopputulokseksi jää runoilija, joka on tajuavasti läsnä, mutta tunnistaa selkeästi oman erilaisuutensa. Aartoma vetää rajan itsensä ja muiden ihmisten maailman väliin. Ymmärtäisin, että runo nimeltä Huimaus on kokoelman ja kirjoittajan maailman avainrunoja: ”Katsotte noin. / Kahvi ei maistu, / mikä tahansa teko olisi tyhmä. / Kuin eläin liikenteen keskellä / seison luomani maailman haudalla./ Tuuli viheltää kupissani. / Olen kanssanne / Teitä ilman.”

Kuvia , metaforia ja vertauksia Aartoma käyttää harvemmin. Hänen runonsa perustuu kieleen ja sanojen mahdollisuuksiin. Hän käyttää tuoreita rinnastuksia ja yllättäviä assosiaatioita, joissa kieli heittää kuperkeikkaa. Välillä tuntuu, että sanat vievät runoilijaa eikä päinvastoin. Tarkemmalla lukemisella näennäisen kielipelin takaa avautuu kuitenkin yhä uusia oivalluksia.

Ikuisista teemoista vain kuolemaa Aartoma sivuaa, mutta ei syvennä aiheen olemusta. Kokoelma ei sisällä filosofisia totuuksia, runot kiertyvät arkisten oivallusten varaan, joissa todellisuus näyttäytyy nurinkurisena.

”Ajattelunne on vetelehtimistä, / ehditte bussiin vaikka ette tahdo. / Taaksenne istahtaa perunakellarilta haiseva vanhus./ Tahtoisitte elää Miamissa / sukunimenne olisi Ostos / kaikki tapahtuisi rosvojen ehdoilla.//”

Aartoman esikoinen on raikas ja virkistävä lukukokemus. Kokoelman ensimmäinen runo on parhaita koskaan kokemiani. Ottakaa ja lukekaa.

Omien tekstiensä esittäjänä Aartomalla alkaa jo olla legendaarista mainetta. Runotanssiryhmä Hellät Elätit on yltänyt TV:n kirjallisuusohjelmaan saakka.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto