Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

”Jospa nyt olisi aika sille mitä olin toivonut”

Arto Vaahtokari, 15.11.2015
Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni 168 s., WSOY 2015

Tunnustan heti, etten ole aiemmin tutustunut erityisen hyvin turkey lit -kirjallisuuteen, josta Karoliina Timosen toinen romaani käsitykseni mukaan on otos. Mielestäni sen erottaa chick lit -kirjallisuudesta kirjan henkilöiden ikä.

Päähenkilö Klarissa on nelikymppinen nainen, joka on vuokrannut kesälomaksi saaren huviloineen; tarkoitus on kirjoittaa omaa romaania kaikessa rauhassa. Rauhaa Klarissa taitaa tosin tarvita pääasiassa siihen, että avioliitto Mikaelin kanssa on tuumaustauolla, ja aviomies hoitaa perheen lapsia perheen kaupunkiasunnossa kesän ajan.

Päähenkilön dilemma on, ketä kolmesta ehdokkaasta eniten haluaisi.

Klarissan vuokraaman saaren vieressä on toinen saari, jossa – mikä ihana sattuma – viettää kesäänsä Olavi, joka on ”pitkä ja muistutti oikeastaan aika paljon Liam Neesonia” ja jolla ensitapaamisessa on ”siistien sortsien kanssa pehmeät, nauhattomat Tod’sin mokkasiinit”. Yliopistomies, Pariisissa olevan amerikkalaisen yliopiston kirjallisuustieteen professori, 50+ v. Vautsi! Mikä parasta, Klarissa pääsee naapurisaaressa tutustumaan myös Olavin Pariisissa asuvaan, sikäläisessä kauppakorkeakoulussa opiskelevaan poikaan Cédrikiin, joka on ”hyvin komea – ja nuori, tietenkin” ja jonka kapeaa vyötäröä päähenkilön kelpaa katsella moottoriveneajelun aikana. Päähenkilön aviomies Mikaelkin tulee kylään, jonka ”silmissä oli jotain, ja kyllä minäkin näin että hän halusi ja minäkin halusin.”

Eroottinen soidinmeno järvimaisemassa

Kirja kertoo suoraan sanottuna panemisen haluamisesta, vaikka tämä johtopäätökseni esitelläänkin kirjassa vaaleanpunaiseen hattaraan kuorrutettuna. Päähenkilön dilemma on, ketä kolmesta ehdokkaasta eniten haluaisi. Olavissa päähenkilöä mietityttää, ”oliko hänessä aamuisin vanhan miehen haju. Roikkuiko hänen alastoman vartalonsa iho.” Cédrik puolestaan ”… no niin. Hän oli kiinteä ja vetreä ja tuoksui jumalaisen hyvältä.” Aviomies ”Mikael oli sopiva sekoitus isää ja poikaa, vanhaa ja nuorta. Olisi, jos huolisi minut takaisin.” Tässä on perusproblematiikkaa kyllikseen!

Kirjan kirkkaana ansiona on eroottisen latauksen hienovarainen kasvattaminen. Itse asiassa teksti suorastaan vilisee eroottisia vihjeitä ja suorasukaisempaakin kuvastoa. Päähenkilön ”päivällä tykyttävä levottomuus” helpottaa, kunhan pääsee ”öiseen järveen”. Olavin selkälihakset saavat päähenkilön tuntemaan ”huimausta” ja ”kihelmöintiä”. Kiintoisaa on myös, että päähenkilöllä on soutuvene, mutta Olavilla iso moottorivene, jolla on fallisia ominaisuuksia: ”Ärjäisten suuri vene käynnistyi ja lähes syöksähti kohti järvenselkää. Närkästyin. Miehelle pitäisi sanoa, ettei täällä voinut ajaa noin vesilintujen takia.”

Kirkkaana ansiona on eroottisen latauksen hienovarainen kasvattaminen. Teksti suorastaan vilisee eroottisia vihjeitä.

Klarissa löytää saaresta myös salaperäisen metsän, jossa on pulppuava uhrilähde ja josta hän ”juo ahnaasti suoraan sen silmästä”. Metsässä hän ”vilkuilee oksiston läpi salavaa, joka kohoaa aukealla jylhänä ja liikkumattomana”. Päähenkilö ”nopeasti kietaisee kätensä rungon ympärille ja puristaa, voi tyttöä. Puusta lähtee kuin voimakas energiavirta suoraan jäseniin ja vartaloon. Hän sävähtää outoa tunnetta, nytkähtää puun voimasta”. Eroottisen metaforat ja Klarissan naisellisen halun ja sen seurauksien kuvaukset, joita kirja on pullollaan, liittyvät lähinnä soidinmenoihin. Itse akti saattaa kestää vain kahden rivin verran: ”Hän ei perääntynyt eikä kysynyt mitään. Eikä kyselemättömyys ollut koskaan tuntunut niin hyvältä.”

Kiistaton oikeutus halulle

Mainitsemani eroottiset vihjaukset ovat yleensä taidokkaasti sommiteltuja. Naisen halun kuvaaminen, latautuminen, pettyminen ja laukeaminen ovat valideja aiheita kaikin puolin. Ehkäpä tarinassa on liiaksi romanttisia sivupolkuja, jotka tuovat mukaansa tahattoman koomistakin saippuaoopperamaisuutta. Oikeutus Klarissan tyydyttämättömälle halulle ja sen kuvaamiselle on kuitenkin kiistaton.

Takakannen teksti lupaa kirjan olevan ”hienovaraisen latautunut psykologinen trilleri”. Tämän voin allekirjoittaa, sillä Karoliina Timonen tuo kertomukseen myös myyttisiä fantasiaelementtejä, joihin liittyy paranormaaleja ilmiöitä. Ilman näitä teos ehkä jäisikin kioskikirjallisuuden tasolle, koska monet juonitapahtumat ovat niin ilmeisiä. Vaikka kirjan alussa myyttiset sisällöt tuntuvat joskus hieman kömpelöiltä, tarinan loppupuolella ei ole aina selvää, mikä on fantasiaa, mikä ei. Pidän tätä onnistuneena kirjallisena ratkaisuna.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto