Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Naisen elämästä, huumorilla

Saara Oranen, 17.8.2009
Kati Neuvonen: Naku s., PoEsia 2009

Kati Neuvosen esikoinen alkaa otteella Maritta Kuulan kappaleista. Jotain kuulamaista runokokoelman sävyssä onkin: Naku on rosoinen, synkimmilläänkin ilkikurinen ja härnäävä. Rocklaulajattaren ja runojen teemat myös kumpuavat molemmat naiseuden kokemuksista.

Heti ensimmäisessä runossa luodaan tulevalle selvä tehtävä: ”Tarvitaan kehykset, tarkasti rajaavat kehykset. — kuka minä olen, mistä tulen ja mitä nyt pitäisi tehdä”, puhuja sanoo. Ääni on tunnistettavasti nuoren naisen. Tilaa saavat myös seniori-ikäiset ja tytöt, pelkkää kasvutarinaa kokoelma ei ole. Erilaiset naiseuden elämänpiirit ja -tarinat limittyvät toisiinsa, nuoruuden ja vanhenemisen välimailta löytyy yhteisiä kosketuspintoja.

Runoissa aikuistuminen on rajojen hakemista, etäisyyksien ja välimatkojen hahmottamisen oppimista. Välillä maailmaa tarkastellaan mikroskoopilla, välillä katsotaan suuria linjoja kaukoputken läpi. Omaa minää kehystetään, maailmaan täytyy sovittautua. ”Asettukaa mittakaavaan!” runo käskee.

Ihmisen keho ei kuitenkaan taivu tarkkoihin kaavoihin, vaan tottelee sattumanvaraisia lainalaisuuksia. Ruumis hajoaa osiin tai paisuu, venyy ja paukkuu. Nainen voi olla kokonainen kaupunginosa, johon miehet ”tulevat yksitellen, vuorotellen, ryömivä kaupunginosan / kerma, laskevat sisään liukasta mäkeä, roiskuvat rinnoille kuin tähtisadetikut.”

Hetkittäin ruumista tihkuva kuvasto ihmetyttää – miksi luolat ja sammalmetsäiset vertauskuvat ovat yhä varattuja naisille? Myös miesten ruumis on säkeissä muutostilassa, mutta minuuden yhdistäminen kehoon tuntuu pätevän ennen kaikkea naiseen. Kuluneelta vaikutelmalta pelastaa onneksi mutkattomuus ja ronski itseironia. ”Kaikissa maailman kliseissä palaa lamppu, tarvitsen / dramaattisesti erilaisen päivän.” Puhuja on hyvin tietoinen lausumistaan säkeistä – niitä suolletaan pilke silmäkulmassa, turhaa paasausta välttäen.

Kaiken takana on huumori

Kipeitäkin aiheita sivutessaan teoksen pohjavire pysyy kepeänä. Säkeissä vilahtelee otteita joululauluista iskelmään, ja rytmillisesti runot muistuttavat laulelmia. Neuvonen taitaa populaaritaiteelle ominaisen leikkisän otteen: kansikuvan kollaasimaisuus ylettyy myös kokoelman maailmaan.

Groteski huumori ja ironia lyödään juuri sen verran yli, että tarkoitusperä jää kutkuttavan hämäräksi. Tytöt ihmettelevät mitä kaikkea naisen vartalolla ja jaloilla voi tehdä. Puhuja vastaa: ”Niitä / voi avata ja sulkea. Avata ja sulkea!” Traagista tai ei, ainakin totta.

Osuessaan maaliin sivallukset ovat oivaltavia. Neuvonen luo arkisista tapahtumista tunnistettavia tilannekuvia, joille ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Eletty elämä on vahvasti läsnä. ”Miehellä on hätääntyneet / silmät ja kädet öljyssä, koskettaa minua — hieroo / esiin sitä mistä naistenlehdet kirjoittavat.”

Välillä huumori latistuu yhdentekeväksi sanailuksi: poikaystävä on niin paska, että hänet levitetään kompostin päälle. On vaikea sanoa, onko tällainen banaaliuskin tarkoituksellista. Niin tai näin, runoilu kepeällä otteella vaikuttaa sopivan Neuvoselle ja tuntuu ainakin esikoisen kohdalla luontevalta.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto