Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Tekstien liikettä

Eveliina Laurila, 30.1.2012
Kristian Blomberg: Itsekseen muuttuva 77 s., Poesia 2011

Kristian Blombergin toista teosta Itsekseen muuttuva on helppo luulla raskassoutuiseksi. Luulo ei kuitenkaan ole tiedon väärti. Vaikka runon rajat sumenevat, varsinaiset osastot puuttuvat ja teos koostuu lähes kokonaan erilaisista tekstifragmenteista, on Itsekseen muuttuva silti rauhallisen järjestäytynyt ja miellyttävä lukea, koska se muodostaa toimivan kokonaisuuden.

Osastojen sijaan teosta rytmittävät tyhjät sivut, yksittäisille sivuille asetellut kuviot ja sanat, kuten piirretty aaltoviiva tai sana ”Tauko.” Jälleen kerran olennaista on tyhjän tilan ja tekstin vuoropuhelu: tyhjä ei ole merkityksetöntä, vaan irrottamaton osa teoskokonaisuutta.

Itsekseen muuttuva muodostuu toimivaksi erilaisten tekstien kokonaisuudeksi.

Itsekseen muuttuvaa voisi luonnehtia suureksi kollaasiksi, joka keskittyy asioiden näyttämiseen. Tekstifragmentit koostuvat anekdooteista, alaviitteistä, lyyrisestä luontokuvauksesta, asiatiedosta esimerkiksi historiallisista henkilöistä ja eläimistä ja muuten vain irrallisia lauseista: ”Yhä useammin tuntuu, että  vain kauneus voi pelastaa maailman”, ”jotkut ihmiset hämmentävät meitä ilman ymmärrettävää syytä.”

Kollaasin tapaan rekisterit vaihtuvat äkillisesti: ”tuntematon katalyytti, joka liittyy sinertävään valoon, muuttaa ajatuksia/ Vahvistuu illuusio, jonka mukaan shakkitietokone ajattelee./ Guy de Maupassant (1850-1893), syfiliksen mielipuoleksi runtelema, halusi todistaa kuolemattomuutensa ampumalla itseään päähän./ punai/ Sininen väri ikkunan- ja ovenkarmeissa ehläiseen hyönteisten tunkeutuista rakennuksiin./ Liian korkealle kohoamisen, veteen vajoamisen pelkoa.”

Vaihdokset ovat usein isoja, mutta silti onnistuneita, ja yllättävät yhdistelmät luovat uusia merkityksiä. Teosta pitää kasassa hienovaraisesti rakennettu toisto, kun samat tai samantyyppiset aiheet, teemat ja asiat pulpahtelevat aika ajoin pinnalle erilaisina variaatioina.

Tekstin lomassa on myös muutamia kuvia, kuten Francisco de Goyan maalaus ”Järjen uni synnyttää hirviöitä”. Runous kohtaa kuvataiteen lisäksi myös geometrian, ja omat runonsa saavat suora, neliö, ympyrä, terävä kulma ja halkaisija. ”Suoran” runossa kuviota puhutellaan näin: ”Tietämättä/ että jaat kahtia kaiken/ minkä ylität// etenet mitään oppimatta,/ mitään antamatta.”

Itsekseen muuttuva muodostuu toimivaksi erilaisten tekstien kokonaisuudeksi. Fragmentit törmäävät toisiinsa, mutta eivät pysähdy: törmäyksistä lähtee liikkeelle taas aivan uusia uomia.  Moninaisille tulkinnoille avoimena kokonaisuus elää ajan, tulkintojen ja lukijoidensa myötä – vähän kuin itsekseen.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto